Ikuisuusprojekti, aka koti

Yksien kesä kuluu töissä, toisten lomalla, kolmansien sekä että. Meillä kesä menee jo viidettä vuotta rattoisasti remontoidessa. Talomme täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta, jonka kunniaksi on loppukesästä tarkoitus järjestää jonkinmoista happeninkia. Mutta ensin sitä remonttia.

Muutimme tänne joulukuussa 2007. Remontti alkoi heti, kun enimmät banaanilaatikot oli saatu pinottua pois kulkureiteiltä. Valmis se ei ole vieläkään. En suosittele kenellekään, toistan kenellekään, vanhan talon ostamista. Saati sen remontoimista. En halua olla vastuussa kenenkään henkisen/ruumiillisen/taloudellisen hyvinvoinnin heikentymisestä. Mikä sopii yksille, ei tosiaan passaa kenellekään muulle.

Meillä kaikki ei ole mennyt kuten suunniteltiin. En nyt tähän hätään muista, mikä olisi mennyt. Mutta kaiken tämän jälkeen olemme edelleen hengissä. Ja yhdessä. Lapsiluku on remontin aikana tuplaantunut. Minä sain opinnot päätökseen. Mies vietti yhden talven Afrikassa. Niin ja onhan tämä talokin on jo melkein valmis.

Näissä mietteissä suuntaamme tulevan kesän koitokseen ja yritämme vääntää asennetta positiiviseen suuntaan. Tässä onnistuakseni minun on ehkä pakko vähän väliä muistuttaa itselleni että

- tänä kesänä meillä on kylppäri (ja siellä toimiva pesukone)

- viemäri ei (toivottavasti) tänä kesänä vuoda kaivoon ja saastuta sitä

- minä en ole raskaana (mikä vähentää merkittävästi yleistä marinaa)

- meillä on keittiö (kuistilla mikrossa lämmitettyjä eineksiä VOI syödä liikaa)

- kulku eteisestä keittiön ja työhuoneen kautta kylpyhuoneeseen ei tapahdu 15 cm leveää lankkua pitkin (lisähaastetta tähän tarjoaa se raskaanaolo).

Siellä kuitenkin joku maalaisidyllipäissään edelleen haaveilee remontoivansa unelmiensa talon, suit sait sukkelaan. Tässä heille pientä realitycheckiä, itse voin näille jo melkein nauraa.

Avokeittiö as we know it.

Pikantti lisä vanhassa talossa: lasivillaa ja muovimattoa.

Keittiön "lattia". Tätä turvetta oli kuulkaas_ joka_ paikassa.

Kylppäri/sauna. Minä: "Pitäsikö niitä kaakeleita kattella netistä?" Mies: "(sensuroitu)".

Kuvittele tähän tulisija.

Lastenhuoneen rustiikkia tunnelmaa.

Säkkikaupalla homeista lasivillaa seinistä.

Kattoon sitä ei sitten enää ollut piisannutkaan. Lämpötila makuuhuoneessa +15 C.

Käyhän se eristäminen näinkin. (Erityismaininta tikkataululle.)

Tässä oli before-kuvat, lupaan jossain vaiheessaa laittaa myös after (koska ei meillä oikeasti enää ihan tuollaista ole).

Lokoisaa lauantaita,

-Heidi

Aselepo

Olen viimeiset viisi kesää käynyt varsin uuvuttavaa ja ilmeisen tuloksetonta taistelua. Voikukat, nämä pihojen ja pientareitten pörröpäiset pirulaiset, ovat kelpo esikuva minkä tahansa valtion armeijalle: sinnikkäitä, kestäviä, maastoon sulautuvia ja vastapuolen näkökulmasta aivan käsittämättömän rasittavia.

 Pihamme on pikkuruinen ja nurmikkoa siinä on parisängyn pinta-alan verran. Tuolle pienelle läntille mahtuu arviolta viisi miljoonaa voikukkaa kavereineen. 
Itselläni on jostain juurtunut sellainen käsitys, että voikukat eivät kuulu  nurmikolle. Ne kuuluu kaivaa/repiä/myrkyttää olemattomiin.
Kuuluuko oikeasti? Jos, niin miksi? Ja jos ne eivät nurmikolle kuulu, niin mihin sitten?

Tämän kevään saldo on kaksi kottikärryllistä tuota kasvikunnan häirikköä, juurineen ylös kaivettuna. Enempää en jaksa. 
Sitä paitsi 3 v tuli äsken takapihalta salaperäisen näköisenä, ujosti hymyillen. Omin pienin tahmaisin käsin tämä oli poiminut minulle kimpun, joka hakkaa ostokukat 6-0.

 Jos moinen rikkaruoho saa kaksi ihmistä näin hyvälle mielelle niin kasvakoon.

Irresistible.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

-Heidi

Seilorisukat

Nämä merihenkiset kirjoneulemallit ovat vuodesta toiseen kulkeneet mukana tuotannossa. Mallin suunnittelin ja ensimmäiset parit tein muistaakseni viitisentoista vuotta sitten, Kustavin merellisissä maisemissa kesää viettäessäni. 
Temmellyskänttäni oli silloin Kustavin savipaja, tarkemmin sanottuna Tekstiilitupa. Tekstilitupa oli myymälänä toimiva kertakaikkisen suloinen, punamultainen mökki savipajan pihapiirissä.  Myyntiartikkeleista sain päättää itse, ja ne vaihtelivat lastenvaatteista ja pehmoleluista kudottuihin tekstiileihin ja neuleisiin. Kollegana hääräsi mm. Johanna, hurmaavine huovutettuine tuotteineen.

 Johanna K. designin keppihevonen.

Tupa täynnä.

Nyt on puikoille luotu pitkästä aikaa Lokki ja Pelastusrengas, päivitettyinä versioina, Vene odottelee vielä vuoroaan. Vanhoissa, sinänsä oikein kauniissa malleissa alkoi yhtäkkiä olla jotain liikaa. Niinpä tällä kertaa lähdin liikkeelle less is more asenteella ja karsin värejä ja kuvioita kovahkolla kädellä. Väritys meni pakostakin uusiksi, Novitan tipautettua juuri sen oikean sinisen sävyn värikartaltaan. Mutta kovasti tämä tällaisenakin (ainakin omaa) silmää miellyttää.

Hiiohoi vaan kaikille, ulkona on muuten kesä.

- Heidi

Kolme kovaa koota

Hektisen aamupäivän (kylvöhommia ja Ikeaa) vastapainoksi oli aivan pakko vetäytyä hetkeksi yläkertaan ja järjestää olo mahdollisimman mukavaksi. Onneksi olen suht vähään tyytyväinen, joten moinen itsensä hemmottelu onnistuu päivittäin. Kolmen koon taktiikalla mennään.

K nro. 1

Voisin kevyesti elää ilman tietokonetta telkkaria, ilman kirjoja en mitenkään.

 

Työn alla parhaillaan kolme kirjaa. Minun puolestani Eropaperit saisi kestää loputtomiin, loistava!

K nro 2.

 Aamukahvi on ykkönen, hyvänä kakkosena lounaan jälkimainingeissa, ajan kanssa nautittu jälkkärikahvi. Töihin palattuani tulen kaipaamaan tätä.

Jos tämän kanssa saisi vielä rivin fazerin sinistä, en kehtaisi valittaa enää mistään.

K nro 3.

Olen elämäni aikana onnistunut, tavalla tai toisella, näännyttämään kuoliaaksi lukuisan joukon huonekasveja, ihan vain "hoitamalla" niitä. Nykyään ostan suosiolla leikkokukkia ja tarpeen tullen muistan jopa lisätä niille vettä. Mikään ei piristä niin kuin siivottuun kotiin tuotu kimppu kukkia.

Krysanteemit vaasissa, pioneja odotellessa.

Keidas. Do not disturbe.

Ihanaa viikkoa kaikille, minun puolestani sen ei tarvitse olla ihan niin lämmin kuin on luvattu. Salaatit ei idä ja kylväjänkin helteensietokyky on melko olematon matala.

-Heidi

Turistihommia

Aamulla aikaisin aamupäivällä lastasimme vajaan vajaalukuisen lapsilauman autoon ja käänsimme keulan kohti rakasta synnyinkaupunkiani, Uuttakaupunkia. Vaikka matkaa tuohon pieneen merenrantaidylliin ei ole kuin rapiat 70 kilometriä, aivan liian harvoin sinne tulee lähdettyä puhtaasti turistipohjalta. 

Itse karistin ugandan (heh, kyllä te paikalliset tiedätte) pikkuruiset ympyrät kannoiltani keväällä 17 vuotta sitten, heti asianmukaisen yo-tokarin käteen saatuani. (Syksyllä päädyin kylläkin opiskelemaan Ukia neljä kertaa pienemmälle paikkakunnalle, mutta ei siitä sen enempää.) 

 

Keskustan puutaloja.

Vuosi vuodelta synnyinkaupunkiin on kuitenkin ollut entistä mukavampi palata. Kyllä se ihmeesti viehättää, kun voi napsia ne rusinat pullasta ja poistua kahvipöydästä kun pitko alkaa osoittaa kuivahtamisen merkkejä. Nykyään aina Ukissa käydessämme ihastelemme sen tunnelmaa, keskustan puutaloaluetta, pieniä putiikkeja, toria, veneitä ja ystävällisiä ihmisiä. Kummasti siellä paistaa aina käydessämme aurinko. Eikä meillä ole kiire.

Sellaista se on, turistin elämä.

Tänään kaupungissa oli poikkeuksellisen paljon säpinää, kun samalle viikonlopulle osuivat sekä Saaristotapahtuma että Kukkamessut. Miten minusta tuntuu, että muinoin täällä asuessani en olisi ihan yhtä paljon fiilistellyt kyseisiä tapahtumia? Mutta anyway; väkeä piisasi, aurinko paistoi ja kaikki oli oi niin leppoisaa.

Tässä osa päivän kuvasaldosta, toivottavasti siitä välittyisi edes ripaus meidän tunnelmasta :)

Luomu- ja lähikauppa Aito. Ihana, ihana pieni kivijalkakauppa täynnä herkkuja. Kaikkea löytyy, karitsasta kesäkurpitsaan, porkkanoista pesupähkinöihin. Ja kaikki tietty luomua :)  Tiskin takana (epäilemättä myös muualla) hymyilee maailman herttaisin Johanna. Kannattaa käydä, ihan vaikka pähkinäostoksilla.

Luomu- ja lähikauppa Aito <3

Pussiin sujahti manteleita ja parapähkinöitä.

Sisustuspuoti Gistu, Alisellakadulla. Puoti pullollaan tekstiilejä, lamppuja, koriste-esineitä, astioita, tauluja.. Seurueessa 2,5 v, emme menneet sisään.

Herkkupuoti Hilma, torin laidalla.

Ou boi, tämä on taivas. Jos siis sattuu tykkäämään karkista. Minä satun. Konvehteja, karamelleja, suklata, kahvia, pastaa, risottoriisiä (tykkään minä siitäkin), suloisia leluja, astioita.. Tätä karkkikeidasta emännöi Matkalla kotiin blogin Päivi, ehdottoman käymisen arvoinen kohde (sekä Hilma että blogi).

Taka-alalla lapsi karkkikaupassa.

Suklaata silmän kantamattomiin.

Ja meren rannalla kun ollaan; veneitä. Vierasvenesatama odottelee vielä vieraitaan, paikallisten paatit olivat jo vesillä.

Kaupungin vanhin ja omissa kultaisissa muistoissani paras ravintola. Pookiin mentiin kun oli aihetta juhlaan, mielikuvissani kaikki siellä oli upeaa, kiiltävää, kaunista ja herkullista.

No tokihan reissulta pitää tuoda asianmukaiset tuliaiset. Aitosta pähkinöitä (syöty) ja Vierun myllyn ruisjauhoja. Hilmasta take away- kahvi maailman hienoimmassa pahvikupissa (muki säästetty, lapsi saa siitä aamulla maitoa), nimpparilahjaksi konvehteja, jotain huippuhienoja vadelma-suklaakeksejä nimpparikahveille ja Lakumestan lakuja. Ja niin, kukkamessuilta tomaatin- ja sellerintaimia. Melko ruokapainotteista?

Nää on mun.

Meillä oli kuulkaa niin kokonaisvaltaisen mukava päivä, että Leijonillekin totean vaan että joku toinen kerta sitten.

-Heidi

Sydämellistä menoa

Pikainen pipopala: harmaa basicmalli, sydämellä tuunattuna.

Ja kohtahan se on (taas) viikonloppu. Nauttikaa :D

-Heidi