Home is where your..

Vaikka muuttoon on vielä aikaa, olen alkanut katsella tätä nykyistä kotiamme sillä silmällä. 

 Lapsille oli hiukan hämärän peitossa mitä kaikkea muutto konkreettisesti tarkoittaa, joten viime viikot olen saanut vastailla lukemattomiin kysymyksiin. 

Kyllä, keittiönpöytä otetaan mukaan. Juu, myös tuolit. 

Ei, jääkaappia ei oteta. Perheen valokuvat sen ovesta kyllä. Astiat otetaan, mutta sauna jää paikoilleen. 

Kyllä, Urho muuttaa mukana. 

Itse mietin lähinnä mitä kaikkea alan jossain kohtaa ikävöidä. Tänä aamuna herätessäni tajusin, että ainakin makuuhuoneemme ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Ja kakluuneja. Onneksi niitä löytyy myös uudesta kodista. 

Puuhellaa sieltä sen sijaan ei löydy. Aamurutiineihimme on kahvinkeittimen lataamisen ja Hesarin haun lisäksi kuulunut puuhellan sytyttäminen. Kun ulkona paukkuu pakkanen, puuhellan lempeä lämpö leviää keittiöön ja herättää tokkuraisemmankin. Tuoreen kahvin ja palavan puun tuoksuyhdistelmää tulen takuuvarmasti kaipaamaan. Viime viikolla  pannarinhimoissani tein hätäisen hankinnan ja ostin indukstioliedelle sopimattoman pannun. Luonnollisesti tajusin etsiä pannusta asiasta kertovia merkintöjä vasta kotona, lieden vilkuttaessa erroria. Melkein jo ehdin ottaa asiasta kierroksia kunnes muistin. Puuhella paras hella <3 

Kai tässä ehtii miettiä vielä yhtä sun toista, ennen kuin muuttokuorma on valmis siirtymään uuteen osoitteeseen. Miettiä, haikailla, itkeä tirauttaa. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, seiniin ei saa rakastua. Tämä nyt kuitenkin on vain talo, vaikkakin vielä hetken verran myös koti. 

Uusi talo odottaa, että teemme siitä kodin.

-Heidi

Selkenevää

Miten tämän raaskii jättää?

Kuten nokkelimmat jo arvasivatkin, olemme muuttamassa. Jo pidemmän aikaa olemme leikitelleet ajatuksella, että joskus vielä asuisimme meren äärellä, armaassa synnyinkaupungissani. Meillä oli tarkahko visio unelmiemme talosta, juuri oikeanlaisella sijainnilla. Lapsiluvun kasvaessa asuminen tuossa idyllisessä pikkukaupungissa alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta. Mitään negatiivisia puolia asiasta emme tuolloin (saatikka nyt) jaksaneet ajatella, lähipiiri sen sijaan muisti näillä spekuloida. Siitä heille kiitokset, 

me nyt kuitenkin teemme mitä itse haluamme.

Päälimmäisenä kauhisteltiin, kuinka saatamme lähteä juuri nyt, kun talo vihdoin on valmis. 

Kuka hullu tämän keskeneräisenä olisi ostanut? Siksi vasta nyt.

Sellainen urakka, kuinka te raaskitte! 

No, (vähintään) samanlainen urakka edessä. Ei remontti tekemällä lopu. Kai me sitten olemme yhdenlaisia hulluja, onneksi molemmat samaa sorttia.

Sinne, pikkukaupunkiin?!? Niin kauas! 

Niin siis kauas mistä? Meillä on tulevaisuudessa kaikki kävelymatkan päässä. Paitsi Turku. Mutta ei se ole nytkään.

Uudet hoodsit.

 Mitään epärealistisia odotuksia minulla uusvanhan asuinpaikkani suhteen ei ole. Odotuksia noin yleensä sen sijaan kyllä. 

Odotan sitä, että voin kävellä töihin samaa matkaa eka- ja tokaluokkalaiseni kanssa. 

Sitä, että voin käydä kaupassa ihan vaikka vain maitolitran takia. Kävellen. Kaupungissa on myös hienoin kirjasto, missä olen kuunaan käynyt. Esimerkiksi.

Talvella pikkukylä on ihan yhtä ankea kuin mikä tahansa kaltaisensa, kesällä kauniimpaa paikkaa saa hakea. Minulla on siellä jo nyt monta ihanaa ihmistä ja ystävää odottamassa, lapsilla mummilan avoimet ovet.

Ja kun asiat lähtivät loksahtelemaan, mitäs sitä jarruttamaan.

-Heidi

Tämäkin vielä

Mitäs tuijotat?

Tapahtumarikas viikko huipentui, kun viisi uutta perheenjäsentä ilmoitti olemassaolostaan. Talon alta mönkinyt joukkio haahuili silmiään siristellen pitkin pihaa, mistä ne noukin yksitellen parempaan talteen. Kauhusta kankeina ja viisiviikkoisen varmuudella pienet kovanaamat sähisivät ja sylkivät koittaessani hieroa tuttavuutta. Kyllä ei paljon lepertelyt välejä lämmittäneet

Nyt porukka majailee lampaantaljalla lauteiden alla. Ensimmäisen olen kiukaaltakin nostanut alas; reviiri on jo siis selvästi laajentunut. Helka-emo tuntui aavistuksen huojentuneelta, kun huomasi isäntäväen ottavan osan kasvatusvastuusta harteilleen. 

Tarkemmin ajatellen, eipä ole mutsia liiemmin näkynyt koko päivänä. Viettää ilmeisesti sitä kuuluisaa omaa aikaa. 

Jengissä on yhdet identtiset kaksoset, heistä luonnollisestikin tuli Pilli ja Pulla. Viirullinen jää meille, nimi harkinnassa. Keksikääpä (onpas hassu sana, btw. Siis 'keksi' ja 'kääpä'?) te, rakkaat lukijat, vielä kahdelle karvanaamalle nasevat kutsumanimet.

-Heidi

Frankie says relax

Se on kuulkaas loma nyt. Sekä minulla, lapsilla että miehellä. Yhteinen loma on ylellisyyttä, joka napsahtaa kohdallemme aniharvoin. Eli siitä nauttikaamme. Viikon mittaan tosin hajaannumme nauttimaan kuka mihinkin, mutta kuitenkin.

Pidän työstäni, ihan todella. Minulla on ihania kollegoita, mahtavat oppilaat ja viihtyisä työympäristö. Kaikesta tästä huolimatta laskin päiviä loman alkamiseen. Ja tiedän, että viikon päästä en malta odottaa töihin pääsyä. Tasapaino tämäkin.

Kuten näkyy, myös jälkikasvu noteerasi äidin tyytyväisen olotilan.

Lokoisaa ja rentoa oloa kaikille, olitte lomalla tahi ette.

-Heidi

Vii-kon-lop-pu

Kyllä on kuulkaa hassua, kuinka viikonlopun 
merkitys nykyään korostuu meikäläisen elämässä. 

Kaksi viikkoa sitten tyhjensin käsilaukkuni vaipoista, parittomista sukista ja talouspaperimytyistä ja sujautin tilalle kalenterin (vuoden 2011 tosin, vasta seuraavana päivänä löysin sen oikean). Aamukahvi termosmukissa ja perhe taustapeilissä vilkuttaen huristin, pienoisen tauon jälkeen, kohti työelämää. Erinäiset tahot ovat asiaankuuluvasti hämmästelleet, 
kuinka raaskin mennä töihin jo nyt,  
kun se teidän pieninkin on vasta vuoden. 
Oikein Erittäin hyvin, kiitos kysymästä.

Uuteen elämänvaiheeseen sujahtaminen kävi melko kivuttomasti, vaikka joitain asioita jaksan edelleenkin, varovaisen ilahtuneena, hämmästellä. 

Ensinnäkin hiljainen takapenkki. Koko kesän olen olkani yli huudellut uhkauksia, kiristystä ja lahjontaa kyytiin vyötetylle apinalaumalle. Nyt ainoat äänet ovat Emma Salokoski feat. minä. Tähän en uskalla tottua, joukkokuljetukset jatkuvat työajan ulkopuolella. 

Toiseksikin minua mietityttää yhtälö, jonka mukaan olen tunnin työmatkan (x2) ja työssä vietetyn päivän jälkeen kärsivällisempi, rentoutuneempi, tyytyväisempi (ja todennäköisesti mukavampi) kuin koko päivän kotona oltuani. Bonuksena ja korvaamattomana tukena tälle kaikelle minulla tosin on Mies, jonka koti-isyyden taso hipoo pyhimyksen rajoja. Kiitos, tänä vuonna isänpäivää todella kannattaa odottaa <3

Kolmantena, eikä suinkaan vähäisempänä, on se kuun viimeinen. Sitä odotellessa, itseni palkitsemis-ostoslista on jo kirjoitettu.

Tähän postaukseen sopisi kuva termosmukista, muistikirjasta tai sellainen veikeä auton taustapeilistä otettu omakuva. En viitsi, koska nyt on vii-kon-lop-pu. Näiden sijasta laitan kuvan viikonloppuherkuista, jotka kohta pöytää katetaan  ja parhaassa seurassa nautitaan. 3 veen kanssa nostimme perunasadon ja pienet kädet napsivat huolella tarhapavut. Punaviinikin taitaa olla jo kaatoa vaille valmis. Huomenna saamme talon täyteen synttärivieraita ja minä luokseni rakkaan ystävän.

Jos tämä tällaisena jatkuu niin kyllä kelpaa.

Viikonloppua teille, 

ihan jokaiselle :)

-Heidi