Juhannusterveiset

Omaisuudestamme 99% on viety uuteen osoitteeseen. Ainoa myönnytys mukavuudelle on olohuoneen lattialle sijoitetut patjat sekä puolikas peräkärryllinen sekalaista tavaraa kahdessa kerroksessa. Nyt olen jo varma, että irtain lisääntyy salaa ja omia aikojaan jossain varaston nurkassa.

Who needs bed anyway.

Aattona ajelimme perinteisen Kustavi-vierailun, jonka jälkeen palasimme kotiin grillailemaan ja autioita huoneita ihmettelemään. Asiaankuuluvat juhannustaiat valmisteltiin huolellisesti, vaikka tyynyn alla muhivien kukkien tarkoitus jäikin tytöille hiukan hämäräksi. Tunnelmat ovat edelleen yhtä aikaa haikeat ja totaalisen kyllästyneet; en malta odottaa täältä pois pääsyä. Puutteelliset fasiliteetit toki vaikuttavat asiaa, ei ihmistä ole suunniteltu elämään jatkuvassa stressitilassa. 

Viimeiset juhannuskukat maalta.

  Viime viikon aamusta yöhön jatkuneen touhuaminen on kuluttanut voimavaroja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Uudessa kodissa kiire loppuu, vain kaaos jää. Muta se onkin sitten sitä odotettua, kutkuttavaa kaaosta.  

Viimeisisten laatikoiden sisältö on melko sekalaista seurakuntaa.

Keskikesän tunnelmia ihan jokaiselle,

-Heidi

Väärin kerrottu

Uuden kodin avaimia odotellessa remontin suunnittelu etenee kuin lapsi laskiaisena. Ja jos nyt ei varsinaisesti itse remontin, niin ainakin kodin tulevan värimaailman. Muutaman sisustuslehtien parisssa vietetyn illan jälkeen itselleni on muodostunut asiasta selkeä visio. Enää pitäisi pukea tämä visio mahdollisimman selkeiksi ohjeiksi toteuttavalle osapuolelle.

Ja koska visio on visio ja Mies on mies, sisustuslehden kuvien perusteella käyty keskustelu etenee jotakuinkin näin:

 

 Sanon, että haluaisin kaikkiin huoneisiin valkoiset seinät. Mies toteaa, että valkoisella on yli tuhat eri sävyä, minkä niistä ajattelin valita. Selvennän, että valkoisella en tarkoita valkoista, vaan siis vaaleaa yleisilmettä. Sanojeni tueksi näytän kuvaa vaaleanharmaista seinistä, jolloin mies kysyy tiedänkö, mikä värisävyn numerokoodi on. Närkästyneenä sanon, ettei näissä lehdissä kerrota sellaisia, sen sijaan kuvatekstissä mainitaan kakluunin viereen asetetun pajukorin ostopaikka. Mies ilmoittaa, että vihaa kyseisen kaltaisia lehtiä eikä niistä ole mitään hyötyä remontissa. Keskustelu päättyy siltä erää ja jatkuu seuraavana päivänä näyttäessäni Miehelle kuvaa vanhaan kyläkouluun remontoidun kodin keittiöstä. Kuvan perusteella Mies kertoo talon olevan talvella kylmä ja keittiötason maksavan kaksijapuolituhatta euroa.

Kylmän talon kallis keittiö.

Kuva ei välttämättä kerro tuhatta sanaa, saati kaikkea mitä haluaisi.

 

Tätä kuvaa lienee turha näyttää osana suunniteluprosessia.

Suunnittelutyö jatkunee.

-Heidi

On ne ihania

Kukkuu, se olis taas äitienpäivähommia!

Aamulla herään portaiden narinaan, kihinään ja kuhinaan. Esikoinen retuuttaa vieressäni nukkuvaa Miestä hereille, 'nyt äkkiä ennen kuin äiti herää!!'. 

Kuusivuotias ottaa riskin, kiipeää hetkeksi kainaloon ja kuiskuttaa korvaan aamun ensimmäiset onnittelut. 

Keittiössä säpistään, kolistellaan, sähistään 'hiljaa nyt, ettei äiti herää!!' Tyytyväisenä käännän kylkeä ja jään odottamaan onnittelukulkuetta.

Kaikki neljä ovat loihtineet minulle kertakaikkisen liikuttavia lahjoja ja kortteja. Vielä pari vuotta sitten kaivoin sänkyyn kiikutetusta lahjakassista paperisilppua, langanpätkiä ja nitojan.

Tänä vuonna ehdotin jo etukäteen, josko perinteistä poiketen nauttisinkin aamiaisen keittiönpöydän ääressä. Aamukahvi sängyssä ja aamukahvi sängyssä ovat kaksi aivan eri asiaa.

  

Taas tuli todistettua, että toisen laittamana kaikki maistuu niin paljon paremmalta.

Linnankadun Mami ei petä.

 Tänä vuonna pidimme breikin myös äitienpäivän perinteisestä ravintolakeikasta. Katraamme kaksi nuorimmaista on tällä hetkellä sen verran hankalassa iässä, että ravintolaan on turha lähteä itseään kiusaamaan. Muista asiakkaista puhumattakaan. Näinpä nautimmekin jo lauantaina Mamissa pre äitienpäiväillallisen, ihan vain kahdestaan. Kun ilta alkaa rosesampanjalla ja päättyy puolukkaparfaitiin, ei se voi olla kuin onnistunut. Varsinkin, jos väliin mahtuu hanhenrintaa, karitsan paahtopaistia ja belugalinssejä.

Leppeää sunnuntaita kaikille,

-Heidi

Home is where your..

Vaikka muuttoon on vielä aikaa, olen alkanut katsella tätä nykyistä kotiamme sillä silmällä. 

 Lapsille oli hiukan hämärän peitossa mitä kaikkea muutto konkreettisesti tarkoittaa, joten viime viikot olen saanut vastailla lukemattomiin kysymyksiin. 

Kyllä, keittiönpöytä otetaan mukaan. Juu, myös tuolit. 

Ei, jääkaappia ei oteta. Perheen valokuvat sen ovesta kyllä. Astiat otetaan, mutta sauna jää paikoilleen. 

Kyllä, Urho muuttaa mukana. 

Itse mietin lähinnä mitä kaikkea alan jossain kohtaa ikävöidä. Tänä aamuna herätessäni tajusin, että ainakin makuuhuoneemme ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Ja kakluuneja. Onneksi niitä löytyy myös uudesta kodista. 

Puuhellaa sieltä sen sijaan ei löydy. Aamurutiineihimme on kahvinkeittimen lataamisen ja Hesarin haun lisäksi kuulunut puuhellan sytyttäminen. Kun ulkona paukkuu pakkanen, puuhellan lempeä lämpö leviää keittiöön ja herättää tokkuraisemmankin. Tuoreen kahvin ja palavan puun tuoksuyhdistelmää tulen takuuvarmasti kaipaamaan. Viime viikolla  pannarinhimoissani tein hätäisen hankinnan ja ostin indukstioliedelle sopimattoman pannun. Luonnollisesti tajusin etsiä pannusta asiasta kertovia merkintöjä vasta kotona, lieden vilkuttaessa erroria. Melkein jo ehdin ottaa asiasta kierroksia kunnes muistin. Puuhella paras hella <3 

Kai tässä ehtii miettiä vielä yhtä sun toista, ennen kuin muuttokuorma on valmis siirtymään uuteen osoitteeseen. Miettiä, haikailla, itkeä tirauttaa. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, seiniin ei saa rakastua. Tämä nyt kuitenkin on vain talo, vaikkakin vielä hetken verran myös koti. 

Uusi talo odottaa, että teemme siitä kodin.

-Heidi

Frankie says relax

Se on kuulkaas loma nyt. Sekä minulla, lapsilla että miehellä. Yhteinen loma on ylellisyyttä, joka napsahtaa kohdallemme aniharvoin. Eli siitä nauttikaamme. Viikon mittaan tosin hajaannumme nauttimaan kuka mihinkin, mutta kuitenkin.

Pidän työstäni, ihan todella. Minulla on ihania kollegoita, mahtavat oppilaat ja viihtyisä työympäristö. Kaikesta tästä huolimatta laskin päiviä loman alkamiseen. Ja tiedän, että viikon päästä en malta odottaa töihin pääsyä. Tasapaino tämäkin.

Kuten näkyy, myös jälkikasvu noteerasi äidin tyytyväisen olotilan.

Lokoisaa ja rentoa oloa kaikille, olitte lomalla tahi ette.

-Heidi

Ihana, laiska, saamaton = sunnuntai

Kello on puoli kaksi. Istun keittiönpöydän ääressä lököttävä oloasu päälläni ja mietin, josko keittäisi kahvit. Vai lukisiko? Jos kerrankin ehtisi enemmän kuin kaksi sivua ennen kuin uni tulee. Tai jos kaivaisi neuleen taas pitkästä aikaa esille. Taidan kuitenkin ensin hiukan näitä blogeja pläräillä.

   Jos to do-lista on tätä tasoa, ei stressitaso voi olla kovin korkealla. Sunnuntaini vaikuttaa siis varsin onnistuneelta.

Taidan ihan ekaksi keittää ne kahvit, hakea kuistilta eilisiä synttärijämiä ja vasta sitten avata sen kirjan. Vaikka löysäilläänkin, tehdään se edes järjestäytyneesti.

Vielä kun saisi tämän korvamadon karkoitettua. Eilisten 8-vuotisbakkanaalien jäljiltä tuli selväksi, että  

cooli on siisti, tyyli on staili, helppo on iisi ja laulu on biisi.

Lol. 

-Heidi

Pilkahdus pimeässä

Syksy on saavuttanut vaiheen, jolloin vähäisinkin valon pilkahdus tuntuu imeytyvän kaikkialla vallitsevaan märkyyteen ja harmauteen. Myös se ihan oikea pimeys laskeutuu päivä päivältä aikaisemmin. Joka syksy jaksan hämmästyä, kun jossain vaiheessa pimeys alkaa jo pikku kakkosen aikaan (ajanjakso viidestä kuuteen on taloudessamme illan virallinen rajapyykki). Asumme sen verran korvessa omassa rauhassa, että täällä pimeä on tiheää, sysimustaa, oikeasti pimeää. 

Ei sillä, että tämä pimeys minua ahdistaisi. Päinvastoin se antaa luvan ripustella jouluvalot hyvissä ajoin kuistille ja syreenipuskiin sekä päivittää kynttilä- ja lamppuöljyvarastot. Että tervetuloa talvi ja pimeys. Ja lumi, luonnollisesti (ja ennen kaikkea).

Ja jotta itse emme tuolla pimeydessä ihan pimeänä vaeltaisi, on heijastinhommien viimeistään nyt syytä olla kunnossa. Varsinkin lasten ulkovaatteita ostaessa varmistan, että remeleissä on jo tehdasasetuksina riittävästi (ja riittävän hyvin kiinnitettyjä) heijastimia. Perinteinen roikkuva, kova muoviheijastin kun tuppaa olemaan kiipeilevälle, putoilevalle ja kaatuilevalle kaikkea muuta kuin se kätevin vaihtoehto. Ja koska äiti on maailman laiskin kiinnittämään vaatteisiin mitään hakaneulaa vaativampaa. 

Ja koska ne penteleen puvut maksavat enemmän kuin laki sallii.

Kuvien heijastin ei virallisesti ole heijastin, vaan heijastava asuste. Mutta onpahan nätti ja kyllä se ihan oikeasti myös tuolla pimeyden keskellä pilkahtelee. Näitä rosseja on saatavana ihan irtopainoksina ja rintaneulakiinnityksensä ansiosta sen voi laittaa vaikkapa juuri pipoon. 

Hämäränhyssyä kaikille,

-Heidi

Joulukiireet; check!

Arki tulemisineen ja menemisineen on asettunut uomaansa ja rutiinit rullaavat mukavasti. Ja jotta elo ei kävisi vallan tylsäksi, joulunaluskiireet on laitettu hyvissä ajoin vireille; eivät jää sitten viime tinkaan. Myyntipaikka perinteisille Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille nasahti kaikille neljälle markkinaviikonlopulle, joten tumppua ja sukkaa on syytä lyödä tiskiin kassikaupalla. 

Olen jo aikoja sitten seonnut laskuissa, kuinka mones vuosi tämä mahtaa kyseisessä tapahtumassa olla, mutta veikkaisin että 14. Miljöö ei voisi olla tunnelmallisempi ja jouluisempi (kunhan vain ei räntää roiski taivaan täydeltä). Vanhanajan meininki ulottuu myyjien vaatetuksesta idylliseen, sähkökynttilättömään joulukuuseen ja tiernapoikien esitykseen. Täältä on turha etsiskellä metrilakua tai angrybirdsyhtäänmitään. Myyntiartikkeleissa avainsanat ovat käsintehty, kaunis, kotimainen ja luonnonmateriaalit. 

Meillä Mies hoitaa myyntipuolen, luoja tietää, että minä olen jo osuuteni tehnyt. Oma roolini on kiikuttaa myyntitykille naapurikojuista glögiä, riisipuuroa ja lammasmakkaraa. Sekä ostaa jokavuotiset havukranssit ja olkipukit, luonnollisesti aina samalta myyjältä. Tietyissä asioissa olen mielelläni urautunut.

Jos suinkin vain Turun seudulla joulun alla liikutte, tulkaa ihmeessä!

Tästä tapahtuman virallisille sivuille.

Joulua virallisesti odotellen,

-Heidi

Arkista ihanuutta

Eilen teki julmetusti mieli jotain hyvää. Kahvin kanssa (ja sen jälkeenkin). Paitsi tulevaa äkillistä herkkuhimoa, myös satunnaisten remonttiapulaisten kahvittelua silmällä pitäen laitoin korvapuustit vireille. Ne kun maistuvat lähes yhtä hyvältä pakkasesta sulatettuinakin. Viime leivontasessiosta pakkaseen asti päätyi vaivaiset viisi puustia, tällä kertaa täytyy ehkä pussittaa herkut nopeammin piiloon. 

Aiemmin viikolla tulleen Koti ja keittiö- lehden olin säästellyt hetkeen, jolloin olisin yksin, rauhassa ja kiireetön. Ja tähän tuokioon tuore puusti ja kahvi sopivat kuin nenä päähän. Nyt naatitaan.

 -Heidi

Turistihommia, osa 2.

Siippani ammatinvalinnasta (ja huonosta tuurista) johtuen olemme juhannuksina koko perhe koolla vain JOKO aattona TAI päivänä. Mitään pitempiä reissuja tuohon saumaan on turha sovitella, joten olemme vuosien varrella kehitelleet kompaktin sinne-ja-takaisin-ja-illaksi-kotiin-tyyppisen juhannusohjelman. 

Ja koskapa olemme jämähtäneitä tavoillemme uskollisia, 

matkakohde pysyy vuodesta toiseen samana. 

Niinpä tänäkin vuonna, heti aamukahvin hörpittyämme, vyötimme lapset takapenkeille ja käänsimme keulan kohti Kustavia.

Aiemmin jo mainitsinkin viettäneeni erinäisiä käsityöläisen

 kesiä Kustavin savipajalla. 

Viimeisimmästä onkin vierähtänyt jo useampi vuosi. Saariston helmaan jäi kuitenkin sellainen nippu rakkaita ihmisiä ja paikkoja, että kesä toisensa jälkeen on ajeltava tarkistamaan, 

oliko siellä tosiaan niin ihanaa. Ja onhan siellä.

Reissussa vierähti koko päivä. Ilma oli kuin morsian itse, suurin ruuhka maanteiltä jo mökeillään ja lapsetkin jonkun juhannustaian vaikutuksesta suht riidattomia 

(karkkipäivähommilla kiristely muistuttelu taisi myös vaikuttaa). Savipajalla vietimme monta tuntia ja alkuun oli vaikea uskoa, ettei ole kiire mihinkään.

Pupu vm. -12.

 Savipajan pihapiiristä löytyivät tutut puput ja lampaat vanhoilta paikoiltaan (itse elukat ovat toki kesäkohtaisia),

 aitauksessaan laahustanutta Hilma-kilpikonnaa vilkkaa(hko)t lapsemme jaksoivat seurata puolisen minuuttia. 

Vakikohteissa reissaamisessa on se hyvä puoli, 

että vanhimmat lapset jo tietävät mistä löytyy keinu, 

mistä vessa ja mistä paikka josta mankua jäätelöä. 

Lapsiperheille savipaja onkin mitä mainioin kohde, 

kunhan muistaa varoa autoja, parkkipaikkana toimivalla pihalla liikkuessaan.

Varokaa (näitä) lapsia.

 Lomabudjettimme oli minimaalinen (kiitos rahareiän alias remontin), joten ostokset jäivät tällä kertaa haaveilun asteelle. Sääli, sillä tontilta löytyy paitsi keramiikkamyymälä (nimitys on hiukan harhaanjohtava, koska siellä on vaikka mitä!) ja ulkotori, kynttilä- & sisustuspuoti Paratiisipaja, sepänpaja, tekstiilitupa ja hopeapaja. Ja kahvila. Ja grilli. 

Niin ja lounastakin sieltä saa. 

Että on sitten mistä valita. 

    

Keramiikkamyymälän houkutuksia.

Paratiisipajan ihanuuksia.

Tekstiilituvasta löytyi Johanna K. designin Mato vain.

Tunnelmallinen tekstiilitupa.

Paluumatkalla tajusin, että koko päivän saaristossa vietettyäni en ollut ottanut ainoatakaan kuvaa merestä. Höh.
Kotiin palattuamme laitettiin grilli pöhisemään ja pöytä koreaksi. Leppoisan päivän kruunasi täydellinen ateria, täydellisen aterian juhannuksen ainoa oikea jälkkäri.
Tämä oli hyvä päivä, lisää näitä.

Suloista suvea itse kullekin,


-Heidi

Ikuisuusprojekti, aka koti

Yksien kesä kuluu töissä, toisten lomalla, kolmansien sekä että. Meillä kesä menee jo viidettä vuotta rattoisasti remontoidessa. Talomme täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta, jonka kunniaksi on loppukesästä tarkoitus järjestää jonkinmoista happeninkia. Mutta ensin sitä remonttia.

Muutimme tänne joulukuussa 2007. Remontti alkoi heti, kun enimmät banaanilaatikot oli saatu pinottua pois kulkureiteiltä. Valmis se ei ole vieläkään. En suosittele kenellekään, toistan kenellekään, vanhan talon ostamista. Saati sen remontoimista. En halua olla vastuussa kenenkään henkisen/ruumiillisen/taloudellisen hyvinvoinnin heikentymisestä. Mikä sopii yksille, ei tosiaan passaa kenellekään muulle.

Meillä kaikki ei ole mennyt kuten suunniteltiin. En nyt tähän hätään muista, mikä olisi mennyt. Mutta kaiken tämän jälkeen olemme edelleen hengissä. Ja yhdessä. Lapsiluku on remontin aikana tuplaantunut. Minä sain opinnot päätökseen. Mies vietti yhden talven Afrikassa. Niin ja onhan tämä talokin on jo melkein valmis.

Näissä mietteissä suuntaamme tulevan kesän koitokseen ja yritämme vääntää asennetta positiiviseen suuntaan. Tässä onnistuakseni minun on ehkä pakko vähän väliä muistuttaa itselleni että

- tänä kesänä meillä on kylppäri (ja siellä toimiva pesukone)

- viemäri ei (toivottavasti) tänä kesänä vuoda kaivoon ja saastuta sitä

- minä en ole raskaana (mikä vähentää merkittävästi yleistä marinaa)

- meillä on keittiö (kuistilla mikrossa lämmitettyjä eineksiä VOI syödä liikaa)

- kulku eteisestä keittiön ja työhuoneen kautta kylpyhuoneeseen ei tapahdu 15 cm leveää lankkua pitkin (lisähaastetta tähän tarjoaa se raskaanaolo).

Siellä kuitenkin joku maalaisidyllipäissään edelleen haaveilee remontoivansa unelmiensa talon, suit sait sukkelaan. Tässä heille pientä realitycheckiä, itse voin näille jo melkein nauraa.

Avokeittiö as we know it.

Pikantti lisä vanhassa talossa: lasivillaa ja muovimattoa.

Keittiön "lattia". Tätä turvetta oli kuulkaas_ joka_ paikassa.

Kylppäri/sauna. Minä: "Pitäsikö niitä kaakeleita kattella netistä?" Mies: "(sensuroitu)".

Kuvittele tähän tulisija.

Lastenhuoneen rustiikkia tunnelmaa.

Säkkikaupalla homeista lasivillaa seinistä.

Kattoon sitä ei sitten enää ollut piisannutkaan. Lämpötila makuuhuoneessa +15 C.

Käyhän se eristäminen näinkin. (Erityismaininta tikkataululle.)

Tässä oli before-kuvat, lupaan jossain vaiheessaa laittaa myös after (koska ei meillä oikeasti enää ihan tuollaista ole).

Lokoisaa lauantaita,

-Heidi

Kolme kovaa koota

Hektisen aamupäivän (kylvöhommia ja Ikeaa) vastapainoksi oli aivan pakko vetäytyä hetkeksi yläkertaan ja järjestää olo mahdollisimman mukavaksi. Onneksi olen suht vähään tyytyväinen, joten moinen itsensä hemmottelu onnistuu päivittäin. Kolmen koon taktiikalla mennään.

K nro. 1

Voisin kevyesti elää ilman tietokonetta telkkaria, ilman kirjoja en mitenkään.

 

Työn alla parhaillaan kolme kirjaa. Minun puolestani Eropaperit saisi kestää loputtomiin, loistava!

K nro 2.

 Aamukahvi on ykkönen, hyvänä kakkosena lounaan jälkimainingeissa, ajan kanssa nautittu jälkkärikahvi. Töihin palattuani tulen kaipaamaan tätä.

Jos tämän kanssa saisi vielä rivin fazerin sinistä, en kehtaisi valittaa enää mistään.

K nro 3.

Olen elämäni aikana onnistunut, tavalla tai toisella, näännyttämään kuoliaaksi lukuisan joukon huonekasveja, ihan vain "hoitamalla" niitä. Nykyään ostan suosiolla leikkokukkia ja tarpeen tullen muistan jopa lisätä niille vettä. Mikään ei piristä niin kuin siivottuun kotiin tuotu kimppu kukkia.

Krysanteemit vaasissa, pioneja odotellessa.

Keidas. Do not disturbe.

Ihanaa viikkoa kaikille, minun puolestani sen ei tarvitse olla ihan niin lämmin kuin on luvattu. Salaatit ei idä ja kylväjänkin helteensietokyky on melko olematon matala.

-Heidi