Koti ja keittiö tuli kylään

Kuten taannoin kerroin, huushollillamme oli kunnia päästä Koti ja keittiö- lehden jutunteon kohteeksi. Johanna-toimittaja otti lokakuun tienoilla yhteyttä ja kysyi olisimmeko mahdollisesti kiinnostuneita tällaisesta. No, olimmeko? Arvatkaas vaan :D  Olin välittömästi messissä, Miehen mielipidettä huomasin kysyä vasta jälkikäteen. Asia oli hänelle kuulemma vallan ok, kunhan häntä ei kuvattaisi.

  

Muutaman viikon kuluttua Johanna soitti uudestaan ja kyseli, josko kodistamme tehtäisiinkin vuoden 2013 joulujuttu. Että mites teillä nuo joulukoristeet, onko pitkäänkin paikoillaan? En kehdannut sanoa, että toissa jouluna joulukuusi vietiin ulos tammikuun 30. Jouluvalot otin kuistilta pois samalla kun toin sinne pajunkissat. Vakuutin siis, että asianmukaista rekvisiittaa löytyy kyllä vielä pyhien jälkeenkin. Kuusen neulasenpitokyky hiukan mietitytti, joten tänä jouluna oikeasti muistin antaa puulle vettä aamuin illoin.

Päivää ennen kuvauksia, jotka olivat siis tammikuun 3. ja 4., kävin paikallisessa sisustusliikkeessä tsekkaamassa jotain fiiniä sisustushärpäkettä lainaan. Loviisan aitan kahdessa täyteen tupatussa kerroksessa iski runsaudenpula ja osasin valkata mukaani vain pari tonttua ja päiväpeiton. Päiväpeiton puutteeseen heräsin tarkastellessani kotiamme kriittisellä silmällä. Omaan sänkyyn en ole sellaista osannut kaivata, mutta sisustuslehtien sivuilta olen ymmärtänyt, että sellainen ilmeisesti kuuluu olla. Tähän Mies totesi, että hän kyllä on monta kertaa sanonut, että päiväpeitto nimenomaan pitäisi olla. Jaaha.

Kuvausta edeltävänä iltana vein kaksi vanhinta yökylään, raivasin talon kuvauskuntoon ja edelleen toivoin, etteivät kuusen neulaset yön aikana romahtaisi lattialle. Aamukymmeneltä Johanna sitten saapui, mukanaan kuvaaja sekä toinen sisustustoimittaja. Hiukan jännitti; mitä ne nyt sanoo, näyttääkö täällä oikealta ja mites kun ei valoakaan ole tämän enempää? Onneksi vain valon vähäisyys huoletti ammattilaisia ja siitäkin selvittiin kameranjalustalla.

Kuvausten seuraaminen oli kyllä aika hienoa. Eipä ole lehteä lukiessa tullut mieleen, kuinka loppuun asti mietittyjä kaikki kuvat ovat; eivät ne tavarat sattumalta siihen kuvaan osu eikä kuva kerro koko totuutta. Meidänkin olohuoneeseen oli kuvissa tullut ikään kuin muutama neliö lisää. Enää ei myöskään tarvitse kateellisena huokailla, kuinka jossain lapsiperheissä muka voi olla niin siistit lastenhuoneet ja lelut nätisti ojennuksessa. Eivät ne kuulemma olekaan kuin sen pienen hetken. 

Valmiita kuvia katsellessani en voinut kuin ihastella. Kyllähän meillä mielestäni on kaunis koti, mutta kuvissa se tuntui vain korostuvan. Haastatteluosuudessa tuntui hassulta, että joku oli niin kiinnostunut meidän kodista ja tavaroista. Mies oli aiemmin hiukan epäluuloisena kysellyt, että mitä niille oikein pitää puhua, pitääkö minun olla mukana siinä? Kun haastattelua sitten tehtiin, piti minun hillitä hänen puhetulvaansa, editoida ne remontin teknisimmät yksityiskohdat ja ohjata keskustelua takaisin itse asiaan.

Nyt sitten vain odotellaan vuosi ennen kuin näemme kotimme kiiltävillä sivuilla. Jännää!

-Heidi

Ps. Sen päiväpeiton muuten lunastimme, oli se sen verran kiva.

Tervetuloa arki

 

Hei hei kuulat, konvehdit ja muut sokeripommit.

Otan ilolla vastaan arjen mukanaan tuoman ryhdin, terveellise(mmä)n ruokavalion ja töihin paluun. 

Aikaisista aamuista saatan hiukan narista. 

Joulu kaikkinensa oli ihana, rentouttava ja kerrankin loma tuntui riittävän pitkältä. Lasten yökyläilyllä lienee osansa asiaan. 

 

 

 Vanha vuosi päätettiin kolmen korvan tulehdusdiagnoosilla ja aattoilta vietettiin vähintäänkin rauhallisissa tunnelmissa. Mitään pizza/punkku/Pähkinänsärkijä-leffa-comboa kummempaa en kyllä kaivannut tahi jaksanutkaan. Yllätyskylään saapunut ystävä antoi leppoisalle illalle viimeisen silauksen, kiitos Netta <3

Uusi vuosi puolestaan aloitettiin jännissä tunnelmissa kun oma all time favourite sisustuslehteni, Koti ja keittiö, tuli tekemään meidän huushollistamme jutun. Siitä lisää tuonnempana.  Muutenkin voisin hiukan ryhdistäytyä ja pyyhkäistä pölyt täältä blogin puolelta.

Tämäkin porukka on kohta koditon.

Nyt uppoudumme toiseksi viimeisen lomapäivän tunnelmiin kera Risto Räppääjän. 
Että chill ja lol ja omg vaan kaikille.

-Heidi

Lähtökuopissa

 Kyllä se vaan jälleen kerran pääsi yllättämään. 

Ja livahtamaan käsistä. Marraskuu nimittäin. 

Kuinka kuukausi, joka on näinkin synkkä, kylmä, märkä ja kaikin tavoin inha, voikin kulua tällaista vauhtia? 

No tietysti siksi, että sen aikana olisi saatava tehdyksi tuhat ja yksi asiaa. Eikä tähän edes ole laskettu perhettä taikka työtä (parisuhteen laatuajasta nyt puhumattakaan. 

Kummasti nämä asiat vain ovat rullanneet ja palaset paikoilleen loksahdelleet, lähes joka taholla. Ensimmäisen markkinarysäyksen tavarat ovat jo lähes pakkaamista vaille valmiit. Odotukset viikonlopulle ovat matalahkot, jos nyt vaikka edes sateelta säästyttäisiin. Jotenkin en jaksa uskoa, että kaikesta kaupallisesta joulumölinästä huolimatta kukaan vielä tosissaan lähtee Suurtorille jouluostokset mielessään, korkeintaan joulumieltä virittelemään. 

No, pessimisti ei pety ja markkinat jatkuvat vielä kolme viikkoa. Tervetuloa moikkaamaan kaikki tutut ja tuntemattomat, päivystämme kojuinemme siinä Katedral skolanin edessä!

Kuvien sydämet ovat pellavaa, passelit vaikkapa kuuseen (tai eskarihenkilökunnan pakettiin, kuten meillä jo toista vuotta..)

Vähemmän hektistä loppu viikkoa toivotellen

-Heidi

Making of

Vaikka joulukorttien lähetys jää joka vuosi välillä viime tippaan, niiden valmistelu sentään aloitetaan hvyissä ajoin. Tästäkin kiitos tosin kuuluu kuvaajaystävämme tiukalle aikataululle; jotkut ihmiset kun oikeasti tekevät asiat ihan suosiolla hyvissä ajoin.

Joulukorttikuvan ottamisen olen jo vuosia luovuttanut suosiolla ammattilaisen käsiin. Osaava ihminen plus laatukamera ovat yhdistelmä, jota vastaan en oman pokkarini kanssa lähde kilpailemaan. Sitä paitsi kuvauspaikalla tarvitaan assistenttia (=minua), joka varmistaa, että lopputuloksessa varmasti näkyy oikea määrä suht oikealla ilmeellä varustettuja lapsia. Tämän vuotisissa kuvauksissa ilma oli lisäksi masentavan marraskuinen ja toimenkuva laajeni sateenvarjon kannatteluun kuvaajan yllä.

Uskon, että kaikesta kähinästä, tuuppimisesta, irvistelystä ja ikkunoiden nuolemisesta huolimatta on lopputuloksena jälleen kerran tunnelmallinen hetki joulunodotusta. Ja jos ei muuta, kuvasta välittyy se mallien todellinen sielu. Kyllä ei sellaiseen joka kuvaaja pysty!

Kaikkeen sitä joutuu.

Joulukorttikuvan otti ja painovalmiiseen muotoon käsittelee Kuvakas, eli Arto Arvilahti. Lisää Arton töitä täällä.

Tihkuisen harmauden keskeltä

-Heidi  

Joulukiireet; check!

Arki tulemisineen ja menemisineen on asettunut uomaansa ja rutiinit rullaavat mukavasti. Ja jotta elo ei kävisi vallan tylsäksi, joulunaluskiireet on laitettu hyvissä ajoin vireille; eivät jää sitten viime tinkaan. Myyntipaikka perinteisille Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille nasahti kaikille neljälle markkinaviikonlopulle, joten tumppua ja sukkaa on syytä lyödä tiskiin kassikaupalla. 

Olen jo aikoja sitten seonnut laskuissa, kuinka mones vuosi tämä mahtaa kyseisessä tapahtumassa olla, mutta veikkaisin että 14. Miljöö ei voisi olla tunnelmallisempi ja jouluisempi (kunhan vain ei räntää roiski taivaan täydeltä). Vanhanajan meininki ulottuu myyjien vaatetuksesta idylliseen, sähkökynttilättömään joulukuuseen ja tiernapoikien esitykseen. Täältä on turha etsiskellä metrilakua tai angrybirdsyhtäänmitään. Myyntiartikkeleissa avainsanat ovat käsintehty, kaunis, kotimainen ja luonnonmateriaalit. 

Meillä Mies hoitaa myyntipuolen, luoja tietää, että minä olen jo osuuteni tehnyt. Oma roolini on kiikuttaa myyntitykille naapurikojuista glögiä, riisipuuroa ja lammasmakkaraa. Sekä ostaa jokavuotiset havukranssit ja olkipukit, luonnollisesti aina samalta myyjältä. Tietyissä asioissa olen mielelläni urautunut.

Jos suinkin vain Turun seudulla joulun alla liikutte, tulkaa ihmeessä!

Tästä tapahtuman virallisille sivuille.

Joulua virallisesti odotellen,

-Heidi