Home is where your..

Vaikka muuttoon on vielä aikaa, olen alkanut katsella tätä nykyistä kotiamme sillä silmällä. 

 Lapsille oli hiukan hämärän peitossa mitä kaikkea muutto konkreettisesti tarkoittaa, joten viime viikot olen saanut vastailla lukemattomiin kysymyksiin. 

Kyllä, keittiönpöytä otetaan mukaan. Juu, myös tuolit. 

Ei, jääkaappia ei oteta. Perheen valokuvat sen ovesta kyllä. Astiat otetaan, mutta sauna jää paikoilleen. 

Kyllä, Urho muuttaa mukana. 

Itse mietin lähinnä mitä kaikkea alan jossain kohtaa ikävöidä. Tänä aamuna herätessäni tajusin, että ainakin makuuhuoneemme ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Ja kakluuneja. Onneksi niitä löytyy myös uudesta kodista. 

Puuhellaa sieltä sen sijaan ei löydy. Aamurutiineihimme on kahvinkeittimen lataamisen ja Hesarin haun lisäksi kuulunut puuhellan sytyttäminen. Kun ulkona paukkuu pakkanen, puuhellan lempeä lämpö leviää keittiöön ja herättää tokkuraisemmankin. Tuoreen kahvin ja palavan puun tuoksuyhdistelmää tulen takuuvarmasti kaipaamaan. Viime viikolla  pannarinhimoissani tein hätäisen hankinnan ja ostin indukstioliedelle sopimattoman pannun. Luonnollisesti tajusin etsiä pannusta asiasta kertovia merkintöjä vasta kotona, lieden vilkuttaessa erroria. Melkein jo ehdin ottaa asiasta kierroksia kunnes muistin. Puuhella paras hella <3 

Kai tässä ehtii miettiä vielä yhtä sun toista, ennen kuin muuttokuorma on valmis siirtymään uuteen osoitteeseen. Miettiä, haikailla, itkeä tirauttaa. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, seiniin ei saa rakastua. Tämä nyt kuitenkin on vain talo, vaikkakin vielä hetken verran myös koti. 

Uusi talo odottaa, että teemme siitä kodin.

-Heidi

(Melkein) aina valmiina!

Tänään oli esikoisen partiouran hartaasti odotettu kohokohta: ensimmäinen kevätparaati. Pukeutumisohjeet ja lista tarvittavista vermeistä oli toimitettu koteihin syynättäväksi jo varhaisessa vaiheessa, näin vanhemmille jäisi yllin kyllin aikaa tehdä tarvittavat valmistelut ja hankinnat. Tähän asti homma oli siis organisoitu kerrassaan mallikkaasti.

Suunnitelmat alkoivat yskähdellä vasta kun kotiin kiikutettu infolappunen kiinnitettiin keittiön ilmoitustaululle. 

Sinne sulautui, seitsemäntoista muun infolappusen seuraan. 

Onneksi sudenpentu itse oli tulevasta tapahtumasta niin tohkeissaan, että muisti säännöllisesti muistutella minua. Väsyneen ja hajamielisen äidin aivot tosin tulkitsivat muistuttelun jankutukseksi ja ärähtivät lapselle että 

'nyt hiljaa, hoidan kun hoidan'. 

Ja hoidinkin. Torstaina taahasin ympäri keskustaa etsimässä tummansinistä vekkihametta (Turussa niitä myy tasan yksi kauppa, ajatella), tummansinisiä sukkahousuja (paljon helpompi homma, siinä hameita myyvässä kaupassa niitä tosin ei ollut) sekä partiopaitaa. Kotona kaulasta varpaisiin tummansinisiin puettu lapsi tuumasi että väiski vielä niin jo kelpaa marssia. 

Lauantaina Partiokauppaan ajelikin sitten Mies. 

Partiopaitahan on siis kaupastakannettuna ihan perus tummansininen college. Partiopaita siitä tulee vasta kun kaikki asianmukaiset merkit on ommeltu oikeille paikoilleen. Ompelutaitoisena optimistina päätin jättää moisen pikkuhomman sunnuntaiaamuun, tuskin siinä nyt kauan menisi. 

Note to self: kymmenen merkin käsin ompelemisessa menee kauan. 

Partioasuun pukeutumisen myötä iso-pieni tyttöni näytti kasvavan kymmenen senttiä ja vähintään kaksi vuotta. 

Jännittyneesti kameralle hymyilevä lettipääni heilautti heipat, kapusi autoon ja huristi jälleen pienen matkan kohti vähän isomman lapsen elämää. Kesällä edessään on neljän yön leiri, johon osallistumista epäröitiin enää hetken verran. 

Ja äidin sisällä kipristää kummasti.

-Heidi

Pientä päivitystä

Lankahommia alkoi, kuten nimestä saattaa päätellä, käsityöblogina. Takaportiksi rönsyilylle lisäsin otsikon alle tuon 'Saattaahan tänne toki muutakin eksyä'. Viime aikoina painopiste on ollut nimenomaan tuossa rönsyilyssä, sen verta tapahtumarikasta kvartaalia tässä elellään. Nimenvaihto ei kuitenkaan liene tarpeen, kyllä niitä neulejuttujakin tänne taas saan napsuteltua kunhan elo tasaantuu (itsekin odotan tuota vaihetta mielenkiinnolla).

Remonttihommiahan tässä lähitulevaisuudessa taas näyttäisi riittävän. Lapsihommia samoin; katras kasvaa ja kukoistaa vaan ei lisäänny. Sisutuksesta sanan varsinaisessa merkityksessä en uskalla vielä hetkeen kirjoitella, tuleva uusi koti kun on nykyisellään aikalailla julkaisukelvotonta materiaalia. Aiheeseen päästäneen kuitenkin viimeistään jouluna, kun Koti ja keittiö läväyttää sivuillaan vanhan juhla-asuisen kotimme kaiken kansan tietoisuuteen. Mahdanko pystyä lukemaan juttua tuoreeltaan? 

Blogi kuitenkin pyörii omaan kituliaaseen tahtiinsa, pysykää rakkaat lukijat mukana (ei niin päätähuimaavassa) vauhdissa.

Niin, Te lukijat. Tilastojen perusteellahan teitä siellä on. 

Nyt vasta tajusin liittää tuon Vakkarit-pläjäyksen sivun oikeaan reunaan, jotenkin puoliteholla olen ollut tämän asian suhteen. Olin niin kovin innoissani ja otettu tajutessani, että teitä oikeasti on! Voi että! Keitä te ootte? Ihania anyway :)

Kesä, loma, muutto ja kaaos lähestyvät. 

Hyvä tästä kaikesta tulee. 

Tulee tulee.

-Heidi

Vii-kon-lop-pu

Kyllä on kuulkaa hassua, kuinka viikonlopun 
merkitys nykyään korostuu meikäläisen elämässä. 

Kaksi viikkoa sitten tyhjensin käsilaukkuni vaipoista, parittomista sukista ja talouspaperimytyistä ja sujautin tilalle kalenterin (vuoden 2011 tosin, vasta seuraavana päivänä löysin sen oikean). Aamukahvi termosmukissa ja perhe taustapeilissä vilkuttaen huristin, pienoisen tauon jälkeen, kohti työelämää. Erinäiset tahot ovat asiaankuuluvasti hämmästelleet, 
kuinka raaskin mennä töihin jo nyt,  
kun se teidän pieninkin on vasta vuoden. 
Oikein Erittäin hyvin, kiitos kysymästä.

Uuteen elämänvaiheeseen sujahtaminen kävi melko kivuttomasti, vaikka joitain asioita jaksan edelleenkin, varovaisen ilahtuneena, hämmästellä. 

Ensinnäkin hiljainen takapenkki. Koko kesän olen olkani yli huudellut uhkauksia, kiristystä ja lahjontaa kyytiin vyötetylle apinalaumalle. Nyt ainoat äänet ovat Emma Salokoski feat. minä. Tähän en uskalla tottua, joukkokuljetukset jatkuvat työajan ulkopuolella. 

Toiseksikin minua mietityttää yhtälö, jonka mukaan olen tunnin työmatkan (x2) ja työssä vietetyn päivän jälkeen kärsivällisempi, rentoutuneempi, tyytyväisempi (ja todennäköisesti mukavampi) kuin koko päivän kotona oltuani. Bonuksena ja korvaamattomana tukena tälle kaikelle minulla tosin on Mies, jonka koti-isyyden taso hipoo pyhimyksen rajoja. Kiitos, tänä vuonna isänpäivää todella kannattaa odottaa <3

Kolmantena, eikä suinkaan vähäisempänä, on se kuun viimeinen. Sitä odotellessa, itseni palkitsemis-ostoslista on jo kirjoitettu.

Tähän postaukseen sopisi kuva termosmukista, muistikirjasta tai sellainen veikeä auton taustapeilistä otettu omakuva. En viitsi, koska nyt on vii-kon-lop-pu. Näiden sijasta laitan kuvan viikonloppuherkuista, jotka kohta pöytää katetaan  ja parhaassa seurassa nautitaan. 3 veen kanssa nostimme perunasadon ja pienet kädet napsivat huolella tarhapavut. Punaviinikin taitaa olla jo kaatoa vaille valmis. Huomenna saamme talon täyteen synttärivieraita ja minä luokseni rakkaan ystävän.

Jos tämä tällaisena jatkuu niin kyllä kelpaa.

Viikonloppua teille, 

ihan jokaiselle :)

-Heidi