lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusterveiset

Omaisuudestamme 99% on viety uuteen osoitteeseen. Ainoa myönnytys mukavuudelle on olohuoneen lattialle sijoitetut patjat sekä puolikas peräkärryllinen sekalaista tavaraa kahdessa kerroksessa. Nyt olen jo varma, että irtain lisääntyy salaa ja omia aikojaan jossain varaston nurkassa.
Who needs bed anyway.
Aattona ajelimme perinteisen Kustavi-vierailun, jonka jälkeen palasimme kotiin grillailemaan ja autioita huoneita ihmettelemään. Asiaankuuluvat juhannustaiat valmisteltiin huolellisesti, vaikka tyynyn alla muhivien kukkien tarkoitus jäikin tytöille hiukan hämäräksi. Tunnelmat ovat edelleen yhtä aikaa haikeat ja totaalisen kyllästyneet; en malta odottaa täältä pois pääsyä. Puutteelliset fasiliteetit toki vaikuttavat asiaa, ei ihmistä ole suunniteltu elämään jatkuvassa stressitilassa. 
Viimeiset juhannuskukat maalta.
  Viime viikon aamusta yöhön jatkuneen touhuaminen on kuluttanut voimavaroja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Uudessa kodissa kiire loppuu, vain kaaos jää. Muta se onkin sitten sitä odotettua, kutkuttavaa kaaosta.  
Viimeisisten laatikoiden sisältö on melko sekalaista seurakuntaa.

Keskikesän tunnelmia ihan jokaiselle,

-Heidi

1 kommentti:

  1. Nythän muutto on jo voiton puolella kun on saanut tavarat roudattua uuteen paikkaan, tsemppiä:-)

    VastaaPoista

Tack!