Kohteessa ollaan!

Siinä se nyt on, kaupungin korkeimmalla mäellä.

Viime viikkoina on blogihommat jääneet pahemman kerran paitsioon. Kiitos ja anteeksi lukijat, jotka uskollisesti olette kuitenkin täällä vierailleet.

Aivan liian monen mutkan ja odottelun kautta olemme päässeet uuteen kotiin. Talon vapautumisajankohdan suhteen tuli eteen pieni situation, väliaikaismajoituksessakin ehdimme olla kahdessa eri osoitteessa. Mutta täällä siis ollaan, vihdoin ja viimein. Tavaroista on purettu käyttöön vain ne tarpeellisimmat, vaatteita haetaan vintiltä vähän kerrallaan ja vain tarpeeseen. Arkinen elomme pyörii tulevat kuukaudet kahden huoneen ja keittiön kokoonpanossa, neliöitä sentään on likemmäs 70m2. Koitan ajatella tilannetta positiivisimman kautta (pakkohan se on); remontin edetessä jokainen valmistuva lisäneliö, huoneesta puhumattakaan, on silkkaa, puhdasta ylellisyyttä.

Purkuhommia.

Mutta se muutosta ja sen mutkista. Remontti sen sijaan, se etenee. Siis oikeasti etenee, isolla eellä. Purkaminen sujuu, todisteena siitä kaksi ja puolikas raadeltua huonetta ja lavallinen jätettä. Sekä viikon sisään kolme(!) uimareissua lasten kanssa. Ei tullut meidän lapsista remonttiorpoja tänä kesänä, pisteet siitä Miehelle. 

Toki hommaa on vielä valtavasti edessä, mutta varovainen toiveikkuus nostaa päätään. Jospa tämän talon kanssa pääsisimmekin hiukan helpommalla. Jospa jotain olisimme oppineet ja virheistämme viisastuneet. Miehen viime vuosina taajaan viljelemä vitsi kalahti omaan nilkkaan: ensimmäinen talo oli kuin olikin se harjoituskappale, nyt tehdään kotia loppuiäksi. Ammattimies totesi kaikkien kolmen kakluunin olevan moitteettomassa kunnossa ja putkimies antoi siunauksensa vanhoille putkille. Mies totesi että 'nyt tehdään eikä ihmetellä' ja meni ja tilasi keittiösuunnitelman, kalusteetkin viittä vaille. 

Keittiön tilalle tulee keittiö.

4-v liikkuu remontin keskellä kuin kotonaan (missä tietysti siis onkin).

Arki rullaa, olosuhteista viis.

Mies kysyi keväällä, että en kai meinaa tästä mitään remonttiblogia tehdä. Vastasin vain että mitäs luulisit. Jos tänne nyt jotain ajatuksia saisi kirjattua matkan varrelta, vaikka sitten dokumentiksi itselle. Kuitenkin se aika taas menee ja kultaa kaiken epämukavan, vähän niinkuin raskausaikanakin tuppaa käymään. Ei ihme, että meitäkin on näin monta.

Ihanaista kesää, 

-Heidi