maanantai 21. toukokuuta 2012

Kolme kovaa koota

Hektisen aamupäivän (kylvöhommia ja Ikeaa) vastapainoksi oli aivan pakko vetäytyä hetkeksi yläkertaan ja järjestää olo mahdollisimman mukavaksi. Onneksi olen suht vähään tyytyväinen, joten moinen itsensä hemmottelu onnistuu päivittäin. Kolmen koon taktiikalla mennään.


K nro. 1
Voisin kevyesti elää ilman tietokonetta telkkaria, ilman kirjoja en mitenkään.
 
Työn alla parhaillaan kolme kirjaa. Minun puolestani Eropaperit saisi kestää loputtomiin, loistava!


K nro 2.
 Aamukahvi on ykkönen, hyvänä kakkosena lounaan jälkimainingeissa, ajan kanssa nautittu jälkkärikahvi. Töihin palattuani tulen kaipaamaan tätä.

Jos tämän kanssa saisi vielä rivin fazerin sinistä, en kehtaisi valittaa enää mistään.


K nro 3.
Olen elämäni aikana onnistunut, tavalla tai toisella, näännyttämään kuoliaaksi lukuisan joukon huonekasveja, ihan vain "hoitamalla" niitä. Nykyään ostan suosiolla leikkokukkia ja tarpeen tullen muistan jopa lisätä niille vettä. Mikään ei piristä niin kuin siivottuun kotiin tuotu kimppu kukkia.

Krysanteemit vaasissa, pioneja odotellessa.




Keidas. Do not disturbe.



Ihanaa viikkoa kaikille, minun puolestani sen ei tarvitse olla ihan niin lämmin kuin on luvattu. Salaatit ei idä ja kylväjänkin helteensietokyky on melko olematon matala.

-Heidi

2 kommenttia:

  1. Siis milloin sinä ehdit lukea?? Minulla haaveena lukuhommat, kenties ensi joulun aikaan? Kenties jo kesällä? Oi, se ois ihanaa.

    Ja niin kuin minun kynästä. Kaikki kukat kuolee. Sama metodi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aina vaan kun mahdollista, tällä hetkellä useimmiten tuolla postauksen sohvalla, ysikuu ja kolmevee siinä vieressä mylläämässä, päikkäreitten aikaan siirryn lastenhuoneen sohvalle. Ja iltamyöhällä, kun _pitäisi_ olla jo nukkumassa (kun herätys on klo 04.00).

      My name is Heidi, I'm a bookaholic.

      Poista

Tack!