sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Round two

Kotimme sisätilat on viiden asumisvuoden aikana käyty kauttaaltaan läpi. Kerran. Vaikka järki sanoo, että koti asumisen jäljiltä kuluu ja nuhertuu, ajatus uusintaremontista tuntui kaukaiselta (ja silmien tosiasioilta sulkemiselta). Talossa kun kuitenkin itseni lisäksi asuu neljä lasta ja ylimalkaisen siisteyskäsityksen omaava Mies, joten olihan tämä nyt odotettavissa. 

Myönnettäköön, että silloin aikanaan eteinen jäi hiukan viimeistelyä vaille. Listat, kynnykset, katon ja portaiden uusintamaalaus jäivät uusien projektien jalkoihin ja ne päätettiin tehdä sitten joskus. 
Olen myös valmis tunnustamaan virheeni tapetin valinnassa. 
Vaalea peperitapetti lapsiperheen eteisessä 
(tai ylipäätään missään huoneessa)? 
What ever was I thinking.

Listojen puuttuessa kissa kynsii ovenpielet mennen tullen ja lapsi syö pellavaeristettä kynnyksen raosta. Lisäksi eteinen yksinkertaisesti näyttää järkyttävän rumalta ja epäsiistiltä. Sanonta 'eteinen on kodin käyntikortti' ei enää jaksa huolettaa. Ja ihan vaan, koska en enää jaksa välittää moisesta ja oma silmä on (ihme kyllä) tähän läävään jo turtunut.

Tällaista.

Tällaisen tilalle.

Ketä tästäkin voi syyttää?

Listojen merkitystä ei parane vähätellä.

Kuva puhukoon puolestaan.

Mutta. Tähän on siis vihdoin tulossa muutos. Ensimmäinen askel, tapetin valinta ja tilaus, on suoritettu. Deadline on asetettu sopivasti jouluksi, joten remonttistressi voidaan näppärästi niputtaa yhteen kaiken muun hössäyksen kanssa. Tänä vuonna kadonnut kuusenjalka ja viimetingan jouluostokset eivät kuulkaas tunnu missään.


Marraskuista tuhnua kaikille,
-Heidi

6 kommenttia:

  1. Voi apua, tota päivää mä pelkään! Tosin, ei oo ihan heti tulossa, ku first roundkin on vielä auttamatta vaiheessa. :D Mutta Lukko on edelleen vaan aivan ihana, eteisestä tulee pööfekt!
    Viime joulu osoitti mulle, että se kyllä tulee aika pienelläkin panostuksella, tosin se paras vaihe, odotus, jäi uupumaan. Koitan tänä vuonna skarpata. Tsemppiä sinnekin! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, henkisesti valmistaudun jälleen kerran siihen kaaokseen. Paitsi että tällä kertaa luvassa lähinnä maalinkäryä ja kodin tyhjäksi järjestämistä kun tapiseeraaja saapuu. Tässä asiassa nimittäin meidän on syytä sijoittaa ammattilaiseen, ei tarvitse sitten parkua haaskattujen tapettirullien perään. Mutta eiköhän tässä vielä pientä stressiä saada aikaiseksi.

      Poista
  2. Voi jee, tuo Lukko on aina yhtä ihana! Tsemppiä remppahommiin, onhan tässä vielä kosolti aikaa jouluun ; )

    Meilläkin pitäisi tehdä muutamatlistoitukset sun muut, jotka jäi vuosi sitten vaiheeseen. Ja Lukko löytyy eteisestä, viimeistelyä vaille. Valitsisinn tuon tapetin aina uudelleen, siihen ei varmaan koskaan kyllästy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukko on ihan ykkönen! Meiltä löytyy se myös hennon vaaleansinisenä (en näköjään ota opikseni näissä tapettiasioissa) työhuoneesta.

      Nuo listoitukset on pirullisia hommia; olevinaan niin pieniä ja nopeita hommia, todellisuudessa niitä tehdään viikko, kahden miehen voimin.

      Poista
  3. Miten hommat edistyy? :) p.s. ette kai meinaa laittaa uutta tapettia tuon vihreän taiteen päälle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommat.. hmm.. edistyy. Vauhdista en sano mitän. Katto on maalattu, se on jo paljon! Vihreä taideteos kehystetään uuden tapetin keskelle, vähän niinkuin eri aikakausien kerrostumana :D

      Poista

Tack!