lauantai 19. tammikuuta 2013

Tilannetiedotus

Hampurilaisateria on the way.
 
Aiemmin tapahtunutta:

Uudenvuoden jälkipöhinöissä päätimme jälleen kerran syödä järkevästi. Eli terveellisesti. Samaan syssyyn saimme kertakaikkisen kreisin idean myös suunnitella ateriat ja kauppalistat entistä paremmin. Että jos vaikka rahaa säästyisi ja ruokahävikki pienenisi. Sanoista tekoihin; tammikuun ruokabudjetiksi sovittiin 500€. Summan alituksesta ruokavastaava saisi bonuksen (sen kalan).

Asia herätti kaverien kanssa kovasti keskustelua ja varsinkin sosiaalisen median puolella hanke sai osakseen epäuskoista arvostelua. Tämä lähinnä huvitti (okei, ärsytti), koska tuo tavoitesumma ei nyt ihan valtavasti poikkea normikuukauden ruokamenoista. Meillä myös ruoka ihan oikeasti tehdään alusta pitäen itse. Myös kaikki epäilijät vakuuttivat tekevän juuri näin. 

En sitten tiedä mitä teemme erilailla, ilmeisesti jotain kuitenkin. Maustetut jugurtit, tuorejuustot, rahkat ja ylipäätään kaikki maustetut maitotuotteet ovat nounou. Miksi, siitä voisin kirjoittaa pitkästikin. Sanotaan vaikka, että syömme sokerin sokerina. Maustamatonta rahkaa ja ämpärillinen turkkilaista jugurttia sen sijaan jääkaapista löytyy aina. Marinoidut lihat ja valmiiksi fileoidut kalat jäävät samoin kauppaan.

Kauppalistalla on tämän vajaan kolmen viikon aikana ollut mm. juureksia, kasviksia, naudan jauhelihaa, lohta, broilerinkoipia, kaurahiutaleita, maitoa (kaksi edellistä luomuna, hiukan tyyriimpää siis), rahkaa, juustoa, kyljyksiä, marinoimattomia possunsuikaleita, ruisleipää, maksaa palana, hedelmiä, riisiä, pastaa, makkaraa, munia, jauhoja, kinkkua kiusaukseen. 
Eli ihan sitä samaa mitä aina ennenkin. 

Ruokalistalla on tämän vajaan kolmen viikon aikana ollut mm. uunijuureksia, kyljyksiä, kinkkukiusausta, lihapullia, kotitekoisia hampurilaisia, lohikeittoa, paistettua maksaa, makkarakeittoa, perunamuusia, pinaattikeittoa,  makaronilaatikkoa, wokkia, salaattia lisukkeineen, kaurapuuroa, riisipuuroa, rahkaa, marjakeittoa. 
Eli ihan sitä samaa mitä aina ennenkin.

Ainoa ero on, että tiedämme viikkoa etukäteen mitä on tarkoitus syödä lounaalla, välipalaksi, päivällisellä tai iltapalalla. Tähän mennessä (19.1.) rahaa on kulunut 363€, johon sisältyy muutamia mielitekoja sekä kahden kissan sapuskat. Erona aikaisempaan myös se, että yhtään ruokaa ei ole tarvinnut heittää roskiin.

Vajaa kaksi viikkoa jäljellä. Katsotaan kosahtaako budjetti esikoisen synttärikemuihin. Jännittää.

-Heidi


13 kommenttia:

  1. Wau! Sopii ottaa mallia teikäläisistä!

    VastaaPoista
  2. Vuosia sitten teimme vastaavan ja huomasin, että söimme paljon paremmin. Silloin olin tosin kotona, joten aikaa jäi leipomiseen yms. Nyt pitäisi tehdä vastaava uudelleen, niin paljon menee esim. ruokaa roskiin. Ja murkut ovat niin nirsoja, että niiden kanssa palaa rahaa.
    Olisi kivaa saada vielä aiheesta tarkempaa postausta. Onko sulla esim. viikon ruokalistaa? Ja haluaisin vielä tietää, että kuinka monta ateriaa teillä syödään kotona? Syövätkö lapset päiväkodissa viikolla 3 ateriaa päivässä, vai laitetaanko kaikki kotona.

    Viiden äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokalista on suunniteltu 7-8 päiväksi etukäteen, sen mukaan mennään uskollissti. Kaupassa samoin on nyt käyty viikon välein, plus maitoa tietty hiukan siinä välissä. Meillä Mies on ruokavastaava ja työnsä puolesta mua enemmän kotona. Leipomiset jää viikonloppuun mutta muuten ihan ajan kanssa siis voi kokkailla. Meillä minä, koululainen ja eskarilainen syö arkipäivisin lounaan töissä/koulussa/eskarissa, kaksi nuorinta ja Mies sitten parina päivänä/vko töissä ja hoitopaikassa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa ruokamenoihin, mutta kyllä noita aterioita vielä piisaa laitettavaksi :)

      Voin kuun lopussa laittaa jonkun viikon ruokalistan. Ei siinä kyllä mitään ihmeempiä ole, ihan peruskotiruokaa.

      Poista
  3. Mainiota! Meillä tehtiin tälle viikolle kerrankin kunnon ruokasuunnitelma. Kustannuksia en laskenut tai verrannut, sen sijaan voin sanoa, että meilläkin hävikki on ollut minimaalista ja ylipäätänsä kokkailuun liittyvä stressitaso alempana, kun on ollut selvät sävelet siitä, mitä minäkin päivänä tehdään. Tänään oli kokeilussa falafel-pullat kikherneistä, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi suunnitelma on kyllä niin hyvä! Me ollaan ihan intona aina kun suunnitellaan seuraavaa, kehitettiin aluksi sellainen reilun 30:n ruoan lista, josta sitten kootaan viikon ateriat. Mies kyllä tekee niin päin, että käy ekaksi kaupassa ja vasta ostosten mukaan mietitään ne safkat. Mun puolesta käy se noinkin.

      falafelit meni muuten nyt listalle, eipä ole tullut niitä ennen kotona tehtyä. Meillä oli eilen hampurilaisia :)

      Poista
  4. No siitä ihan perusruuasta kaipaan listaa. Kummasti sitä jämähtää niihin muutamiin ruokiin ja ne rupeavat jo tulemaan korvista ulos. "aina tätä samaa", on yleisin lausahdus meillä.

    Tässä tulikin mieleeni, että pitäisikin laittaa pitkästä aikaa valkokastiketta. Meillä ei tavalliset kastikkeet esim. nakkikastike uppoa. Jostain syystä valkokastike kelpaa. Litran kastike ja toisena päivänä perunan ja keitetyn kanamunan kanssa ja toisena päivänä loppuun kinkkurouhetta, juustoa ja spagetin kanssa. Vanhan ajan ruokaa:)

    Täytyisikin tehdä joskus itse hamppareita, eikä aina käydä "setä Mäkisellä".

    Tämä on aihe, joka varmasti kiinnostaa suurinta osaa lukijoista. Ruoka kun on se, missä sitä rahaa voi oikeasti säästää ja sitä on pakko tehdä.

    Viiden äitee

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hyvältä, tuo teidän systeemi!

    Meillä vähän samantyyppinen ratkaisu ollut käytössä jo puolisen vuotta. Mies on siitä päävastuussa, koska ruoat pääosin tekee ja rahataloutta pyörittää. Hän kirjaa ylös kaikki menomme Exel-taulukkoon, josta hyvin näemme mihin raha oikeasti menee, ja siksi olemme pystyneet tekemään muutoksia parempaan päin. Kaupassa käydään kerran viikossa, ja sitä ennen mietimme joka päivälle tehtävät ruoat, sekä tietysti aamu-, ilta- välipalat ja teemme niistä kauppalistan. Toimivaa! Säästö on huimaa, verrattuna entiseen tyylin, jossa vasta kaupassa mietimme, että mitäköhän sitä parin seuraavan päivän aikana syötäisiin. ;)

    Löysin blogiisi vasta tänään, ja täytyypä lueskellakin hiukan pidemmälle taakse päin. Vaikuttaa oikein kivalta!

    Saattaa olla, jos oikein muistan, että törmäsimme Kustavin savipajalla viime kesänä? Olin tekstiilituvassa aina silloin tällöin heinäkuun alkuun asti ison vauvamahani kanssa virkkailemassa, kun mieheni teki sepän hommia pajalla. :)

    Tervetuloa myös vastavierailulle mieheni & minun kirjoittamaan blogiin: http://eloahetkessa.blogspot.fi/

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä sinut ja vauvamahasi! Onnea näin jälkikäteen koko perheelle :) Kävinkin jo tsekkaamasa blogianne, täytyy oikein syventyä ajan kanssa.

      Säästö tässä meilläkin on yksi motivaatio, samoin kuin ruokahävikin vähentäminen. Isossa porukassa ruokaa kyllä menee ihan kiitettävästi, mutta jo näin lyhyen ajan jälkeen en voi kuin ihmetellä suunnittelun vaikutusta. Että taitaapa tuo jäädä ihan tavaksi :)

      Poista
  6. Tänään ekaa kertaa täällä vierailevana ja uuden vuoden lupauksenani pyrin aina jättämään kommentin vierailustani :)

    Meidän perheessä ollaan menty jo 4 vuotta ruokabudjetilla sekä viikkolistalla. Alunperin syy oli juurikin järjetön hävikki ja satojen eurojen ruokaostokset. Meidän neljä henkisen perheen ruokakustannukset ovat kuussa 500 euroa. Summa sisältää pesuaineet, hygienia tuotteet ja makeiset. Syömme yhden lämpimän aterian päivässä, aamupalan, iltapalan ja välipalan. Meidän lapset eivät kerta kaikkiaan syö kahta ateriaa päivässä ja olen hyväksynyt tilanteen. (Sehän ei oo ruokaympyrän mukainen)

    Tänä päivänä emme enää siirrä 500 euroa syrjään kuun alussa, vaan summa pysyy tilillä, harjoittelun tuloksena. Kauppalistaan kirjataan viikon ruokaostokset ja muut hankittavat esim. pesuaineet, listan ulkopuolelta ei osteta mitään. Kaikki sisustuslehdet, karkit, bisset, sipsit etc. kuluttaa "käyttö rahaa." Myös esim. lasten syntymäpäivät menevät muista rahoista, eli ruokarahaa ei sakoteta juhlista.

    Meilläkin lähipiiri on skeptinen summan pysyvyyteen, mut kai ne pikkuhiljaa alkaa uskoa siihen. Olemme myös saaneet touhuun mukaan pari muuta pariskuntaa ja perhettä, heilläkin harjoittelun jälkeen homma kyllä toimii. Mielestäni hyvinkin toimiva homma! :) Hauskaa kevään jatkoa, kaunis on blogisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Unelmoija! Itseäni jopa hiukan nyppi tuo lähipiirin skeptisyys, aika pienestä tämä budjetin pihistäminen kun nyt kuitenkin on ollut kiinni. Ja nimenomaan tuo hävikki on kyllä vähentynyt; lähestulkoon ainoa hukkaan menevä ruoka on nykyään 1,5 vuotiaan lattialle (lautaselta) heittelemät ja itseensä hieromat sapuskat. Tarkoitus olisi jatkaa tätä suunnittelupuolta, tiukkaa budjettia tuskin jaksan enää kytätä (nyt kun uutuudenviehätys siitä hommasta meni jo..) Mutta tuskin tuo summa jatkossakaan hirmuisesti tuosta kasvaa.

      Kevään jatkoa sinullekin, tulehan toistekin :)

      Poista
  7. Hyvin suunniteltu on puoliks tehty, ja ku tarpeeks kauan suunnittelee, homman tekee joku muu...

    VastaaPoista

Tack!