sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hurmaava harmaa

Aiemmassa päivänkakkara-postauksessa taisin painottaa värien merkitystä malleissani ja töissäni. Noh, tänään lähestyn asiaa hiukan eri näkökulmasta ja esittelen uusimman inspiraationi lähteen. Harmaan. 


Viime aikoina lankoja hypistellessäni ovat katse ja käsi hakeutuneet yhä useammin hypistelemään harmaan erisävyjä. Usva, grafiitti, teräs.. Siinäpä mieltäylentävä kolmikko :D Mutta niinpä vain (muun muassa) nämä sävyt ovat olleet lähtökohtana uuden mallistoni suunnittelussa. Värin lisäksi olen kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota neulepinnan muotoihin ja kuviointiin; erilaisia, kokoisia, muotoisia palmikoita ilmestyy neuleisiin kuin sieniä sateella.

     

Kuvioneuletta suunnitellessa ja toteuttaessa  langan vahvuus on minulle SE juttu. Pitsineuleet jätän suosiolla väliin; jotenkin sellainen sievä näpertäminen ei tunnu ihan omimmalta. Niin ja anteeksi, kaikki pitsineuleen ystävät, kauniitahan ne ovat. Omaa silmää miellyttää kuitenkin enemmänkin sellainen selkeä ja ronski (voiko näin sanoa, kuitenkin neuleesta kyse?) ote kuvioinnissa ja neuleen tekstuurissa. Uusin ja jo ahkerasti testattu lankalöytöni on Espanjalaisen Katian Peru-lanka. Ensimmäisen kerän nähdessäni olin myyty. Värikarttaan tutustuessani olin haltioissani. Lanka pitää sisällään 40% villaa,  40% akryylia ja 20% alpakkaa ja on pehmoista kuin se kuuluisa vauvan peppu. Värejä löytyy huimasti, tsekkaa vaikka täältä. Peru on melko paksu lanka ja jälki sen mukaista. Suositus puikoille nro 6, itse toimin vitosilla.


Mallistoon on kevään aikana tulossa erilaisia pipoja, lapasia, kynsikkäitä/ranteenlämmittimiä ja paitoja. Ja ettei liian harmaaksi menisi, luvassa on erilaisia pieniä asusteita muutoin näennäisen basic-juttuja koristamaan; pitsiä, huovutuksia, nappeja, pinssejä näin ens alkuun.


Ja tässä oli vasta harmaat ideat, odottakaas kunhan saan muut värit käsiini  :D

Omaa, laadukkaampaa kameraa odotellessani, apuun riensi ja kuvat tähän postaukseen otti © 2012 arto albert arvilahti - cafenelmanche



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tack!