lauantai 3. maaliskuuta 2012

My own private sunday

Sunnuntai. Taas. Ihanaa. 

Äitiyslomalaisella (minulla siis, yleistämään en lähde) päivät täyttyvät suht aikatauluttomasta haahuilusta ja kiire leijuu epämääräisesti arjen yllä. Näin ollen sunnuntai on minulle The päivä; viikon kruunaamaton kuningatar ja päivä isolla Peellä.

Perheen jälkikasvu ei vielä tosin ole oivaltanut, että sunnuntaina kuuluu saisi nukkua posottaa pitkälle yli aamuyhdeksään. Ehei, ensimmäinen reipas pikku ryökäle vilahtaa sänkyymme hyvissä ajoin ennen seitsemää. Siitä eteenpäin kansainvaellus jatkuu, kunnes tila loppuu ja nousemme suosiolla ylös. 

Sunnuntain aamuja, aikaisiakin, leimaa verkkainen tunnelma. Sunnuntaisin kuuluu lukea sanomalehtiä pitkän kaavan mukaan. Ja jos lehtiä tulee kaksin kappalein, niitä luetaan todella pitkän kaavan mukaan. Sunnuntaina arkipuuro vaihtuu pannulliseen kahvia, hedelmäsalaattiin, marjoihin, jugurttiin, paahdettuun leipään, jos oikein villiinnytään niin mustikkamuffinsseihin. Ja jos jotain täällä maaseudun rauhassa voisin muuttaa, niin joku voisi perustaa kivan pienen kivijalkaleipomon tuohon naapuriin. Sieltä lapset sitten kipaisisi tuoreet leivät ja sarvet aamiaispöytään. Aamiainen; ateria, johon ei voi liikaa panostaa.

 
Sunnuntaina aamiaisen ja lounaan raja on meillä veteen piirretty viiva. Kun lopulta rapistelen Hesarin kasaan ja viimeisetkin tipat kahvista on juotu, kello huitelee puoltapäivää. 
Mitenkään erityisen rauhallinen päivä meidän sunnuntaimme(kaan) ei ole, ei tällä kokoonpanolla. Mutta kiiretön, sitä se on.

Ja mitä otsikkoon tulee, sunnuntaina koen todellakin viettäväni sitä kuuluisaa omaa aikaa, kaiken hälinän ja vilinän keskellä.

Tämän sunnuntain soundtrackina (otsikon lisäksi) Emma Salokoski; ääni, jonka tahdissa päivästä ei voi tulla kuin hyvä. Veden alla - tähän en kyllästy koskaan. 

Toivotan kaikille mitä parhainta päivää, vietä se juuri niin kuin haluat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tack!