sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Maalari maalasi taloa

  Siis kunhan tämä kyseinen maalari on ensin pähkäillyt, purkanut, suunnitellut, puhtaaksi rapsuttanut ja uudelleen laudoittanut sen talon. Toisin sanoen, monivuotinen remonttiprojektimme on vihdoin ja viimein edennyt julkisivun puolelle.

Jottai tarttis tehä.

Neljä vuotta olemme laittaneet taloa uuteen uskoon sisäpuolelta, mutta ulkopuoli on saanut rauhassa rapistua entisestään. Talomme ohitse reippailevat lenkkeilijät ovat epäilemättä paheksuen ajatelleet, että kyllä tuolle talolle nyt jotain voisi tehdä, sen verran pitkiä katseita vakihölkkääjät ulkoisesti rupsahtaneeseen kotiimme luovat. (Tai sitten olen vain vainoharhainen, koska itse samassa asemassa ajattelisin juuri näin.)

Kodin kesä-look.

Alkukesästä seiniä koristamaan nousi nelimetriset tellingit ja autotallin eteen pesiytyi saha. (Siis sellainen iso, sähköinen, painava ja ruma. Sitä ei nostella välillä syrjään pois näkyviltä. Vaikka mieli tekisi.) Kesälomareissumme suuntautuvat sahalle, keskustelunaiheet koskevat koolinkeja, vatupasseja, tervapaperia, tippalistoja ja nauloja, ruokakaupasta kurvaamme kotiin vasta rautakauppakeikan jälkeen. Kuopus ei varmaan enää edes osaisi nukkua ilman vasaran pauketta ja sahan ujellusta. Ensimmäisen kerran jälkeen muistan jo kumartua puolentoista metrin korkeudella olevan tellingin ali kulkiessani. (Kyseinen rakennelma on sijoitettu heti ulko-oven eteen, joten asia ei enää pääse unohtumaan.)

Potentiaalinen vaaran paikka.

Valmista kuitenkin tulee, tuttuun tapaan eli hitaasti mutta varmasti. Ero entiseen on huimaava ja talovanhus ryhdistyy silmissä. Remonttileskeyteen ja -orpouteen olemme jo siinä määrin sopeutuneet, että lähes koko kesän kotona kököttäminen ei enää tunnu rangaistukselta. Ja edellisiin kesiin ja niitten remontteihin verrattuna nämä ulkohommat on todellista juhlaa: kaikki pöly, puru, käry ja poru on ja pysyy siellä ulkona.
Tämä(kin) osa remontista toteutuu ihan Miehen omin käsin ja tekemällä-oppii-meiningillä. Vuosien varrella ilmaan heitelty 'seuraavan talon osaan sitten tehdä paremmin'- vitsikään (?) ei enää aiheuta minussa yhtä voimakkaita aggressioita. Käytännön kautta on opittu myös, että vasaralla peukaloon iskeminen saattaa ehkä kuulostaa harmittomalta, jopa huvittavalta, mutta todellisuudessa saa aikuisen miehen lähes tajuttomaksi kivusta. Konkreettista on myös maalin hinta per purkki. Konkreettista ja aivan järkyttävän kallista. Että jos joku siellä Uulalla tätä lukee, voisimme olla ylipuhuttavissa jonkinmoiseen sponsorihommaan.


Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain viriteltyä.

Syksyllä, talon 100-vuotisjuhlia viettäessämme, taputtelemme tyytyväisenä seinää ja toteamme vaatimattomuutta tavoitellen, että ei se nyt niin kova homma ollut (älkää uskoko, kyllä tämä on). Ja saavat sitten ne lenkkeilijätkin lepuuttaa silmiään.

Nyt laitan käden kyynärpäitä myöten ristiin ja toivon, että ennustetut ukkoset tajuavat kiertää meidät kaukaa. Letkeää sunnuntaita,
-Heidi

2 kommenttia:

  1. Joo, heti rupeas ahdistamaan... toi ulkomaalaus-ajatus. Yök. Antaiskohan joku taho meillekin luvan tehdä ensin sisärempat valmiiks ja sit vasta noi ulkohommat...? ;)

    Ihanalta näyttää teidän talo! Lisää kuvia, vaatii hän kovaan ääneen! ;)

    Jaksamista hommien keskelle!

    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei paljon auta ahdistua. Sikäli helpottava tilanne, että lopettaakaan ei enää voi :) Eli sillä ajatuksella, että valmistuu se pakostakin joskus.

      Sisäkuvia olis tarkoitus joo laitella, kunhan sais jonkun nurkan raivattua kuvauskuntoon..

      Kiitosta vaan, nähdään taas ukin suunnalla!

      Poista

Tack!