sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Blast from the past

Torstaina töistä tullessani se odotti keittiön pöydällä. Innosta tihisevät lapset olivat sen jo välipalansa lomassa lähmineet, joten ensimmäiseksi pyyhin sivuilta suurimmat maito- ja hillotahrat. Keitin kahvit, vedin villasukat jalkaan ja pistin fazerin sinisen poskeen sulamaan. Vasta sitten uskalsin katsoa lehteä kunnolla. Siinä se nyt oli, ex-koti, lempilehteni kiiltäville sivuille ikuistettuna.
Kuva Fabian Björk/Koti ja keittiö
Kuva Fabian Björk/Koti ja keittiö.
Voi haikeus ja huokaus, kyllä nousikin muistoja mieleen. Toki koti oli kuvissa parhaimmillaan; siistinä, juhla-asuisena, harkituista kuvakulmista kuvattuna. Mutta kuitenkin. Jälleen kerran piti palauttaa mieleen, miksi muutto uudelle työmaalle tapahtuikaan. Miksi lähes kuuden vuoden uurastuksen jälkeen päätimme aloittaa kaiken sen alusta? 
Tehokkaasti olen koittanut olla ajattelematta asiaa ja asiaa ihmetteleville vastannut jotain ympäripyöreää kuinka elämä vie ja jaadijaa.  
Kuva Fabian Björk/Koti ja keittiö.
Ja kyllähän se sitten siitä taas mieleen muistui ja ahdistus hiukan helpotti. Täällä nykyisessä kodissa remonttipäädyssä alkaa neljä huonetta ja keittiö olla varttia vaille valmiit. Visio tulevasta pysyy kirkkaana mielessä ja keskikerroksen seinämaalit odottavat sävytettyinä maalaajaansa. Kunhan olen päivänvalon kanssa yhtäaikaa kotona, lupaan laittaa ennen-jälkeen otoksia tännekin. Maallikon (ja välillä omiinkin) silmiin kaikki edistyy edelleen tooodella verkkaisesti, mutta oikeastihan täällä on tapahtunut vaikka mitä. 
Kyl se siit sit.

Hämärtyvää sunnuntai-iltaa kaikille,

-Heidi

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hyvin palvellut


 
Kuvat sanakirjasta kohdasta "luovuttaa". 
Ks. myös "ihan sama" ja "mitä turhaan".

Sohva on tullut ns. tiensä päähän. Vieraat ei ilkeä istua mutta eivät kehtaa olla istumattakaan. Keijua odotellessa.

-Heidi

lauantai 2. marraskuuta 2013

Keijun piikkiin

Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa. "Saat mitä  haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää  käyttää sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!"

Että tällainen haaste. Koskapa tämänkin lukaalin sisustaminen jossain vaiheessa tullee ajankohtaiseksi, tartuin siihen. Tavoillemme uskollisena sain budjetin kusahtamaan heti alkumetreillä. Tämänkertaisen Keijun roposilla sain nippanappa haalittua kamat työhuoneeseen, loppuosa talosta jääkin sitten odottelemaan seuraavan siivekkään paikalle pyrähtämistä. Ja jotta kukaan ei minua kohtuuttomana pitäisi, en kirjoittele hintoja esiin. Googlesta löytyy mikäli jäi kaivelemaan. Hypoteettisen tilanteen turvin money is not an object.
Näillä mennään:


Maltillinen alku IKEAsta.
Vaihtojalka, edelleen IKEAsta.
Eamesin DAW armchair - homma alkaa lipsua lapasesta
Lampaantalja IKEAsta, tasapainottaa edellistä.


No lamppuhan tarvitaan. Googletin kivan.
Tangentin soittopeli.
Tänne mahtuu paljon kaikkea. Tähän hintaan on kyllä syytäkin. Boknäsiltä löytyy.
 
Löhöämiseen ja neulomiseen. Materiaalina lapsiperheeseen sopiva vaalea pellava.




Tämän olen itseasiassa jo ostanut: Muumurun Ikikalenteri <3

Nyt mennään jo detaljeihin; House Doktorin ihanat boxit.
Henk. koht. heikkouteni: paperitavara. Nyt myös IKEAsta.


Jospa joku paperi joskus pysyisi tallessa. Boknäs.


Työtä JA huvia varten. Granit.
Ks. edellinen. Plus että lapset.


Tämmönen, kiitos.

Nyt siis vain odotellaan, keijua JA tonttuja.
-Heidi

Ps. tämä oli tervetullutta todellisuuspakoa 2h+k elämästä. Seuraavaaksi kalustan makuuhuoneen.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Näkemyseroja

Näkemys A)

Perhe ostaa remontoitavan talon. Perheen vanhemmat käyvät tahoillaan töissä. Varsinaisten töiden jälkeen/vapaapäivinään Mies remontoi taloa ahkerasti, pariskunnan päivittäin kohtuulliseksi katsoman ajanjakson ajan. Kyseisen ajanjakson pituus vaihtelee päiväkohtaisesti. Miehen remontoidessa Vaimo hoitaa talouden, ruokaostokset ja lasten harrastekyyditykset. Päivittäisen remonttiajanjakson umpeuduttua Mies osallistuu perheen toimintaan vanhemman ominaisuudessa.


Näkemys B) 

Perhe ostaa remontoitavan talon. Perheen vanhemmat käyvät tahoillaan töissä. Varsinaisten töiden jälkeen/vapaapäivinään Remonttimies remontoi taloa ahkerasti, pariskunnan päivittäin kohtuulliseksi katsoman ajanjakson ajan. Kyseisen ajanjakson pituus vaihtelee päiväkohtaisesti. Remonttimiehen remontoidessa Vaimo hoitaa talouden, ruokaostokset ja lasten harrastekyyditykset. Päivittäisen remonttiajanjakson umpeuduttua Remonttimiehelle on jostain syystä suotu valtuudet osallistua perheen ruokailuun, television, tietokoneen ja jääkaapin vapaaseen käyttöön sekä yöpymiseen perheen makuuhuoneessa.


Em. on 1/4 totuus, mutta juuri nyt tuntuu siltä.

-Heidi

perjantai 4. lokakuuta 2013

Horkasta hei!

Siis minne ne menee?
Se alkoi heti aamusta. Jäytävä, joka kehon osaan ulottuva särky. Kuumetta minulle ei nouse juuri koskaan (paitsi kerran vuodessa, tunnetuin seurauksin), joten edessä on viikonlopun vietto semisti sairaana. Huomenna on kaiken lisäksi äärest kiinnostava koulutus, jota en haluaisi missata. Mitä tähänkin nyt sanois? Lapsenvahtikin tuli koulutuksen ajaksi tilattua. Olisiko rimanalitus jäädä kotiin sairastamaan kun ostotyövoima leikittää lapsia? Nähtäväksi jää.

Lääkkeeksi (sen oikein lääkkeen ohella) palauttelin mieleeni viime viikonlopun aurinkoisia tunnelmia. Meri + syksy = ojjettä.
Kuvauksesta vastasi maanmainio arto albert | KUVAKAS.






Voikaahan te paremmin,

-Heidi

tiistai 17. syyskuuta 2013

Dippadai ja syksyä

 Blogihiljaisuuden aikana syksy on saapunut. Siis ihan oikeasti saapunut, ei vain kalenterin mukaan. Rutiinit rullaa ja arki jyrää kulkee uomassaan. Kaksi nuorinta sujahtivat ongelmitta päiväkotielämään, koululaiset hoitavat hommansa ja allekirjoittaneen uusi työnkuva on osoittautunut mielekkääksi. Mikäs tässä siis ollessa. Kahden vanhimman harraste-elämäkin pyörii jo täydellä teholla. Hivenen huolestuneena tarkastelin lasten viikottaista aktiviteettimäärää; ei kai nyt vaan lapsi uuvu ja stressaannu ja onko sitä vapaa-aikaakaan nyt tarpeeksi? No ei ole uupunut ja vapaa-aikaa on edelleen tylsistymiseen asti. Äitikään ei ole turhan kunnianhimoista sorttia, joten lasten kautta eläminen voidaan jättää laskuista. 

Pientä kiristelyä tosin aiheuttaa The big R, remontti. Mies tekee parhaansa ja pitkä(hkö)ä päivää, mutta omaan silmään hommat edistyy liian hitaasti. Eräänä erityisen väsyneenä iltapäivänä taisin tämän ihan ääneenkiin ärähtää lausua, mitä näin jälkikäteen luonnollisesti kadun syvästi. Kyllä tämä tästä, osaa sitten arvostaa, huolella tekee, hyvä tulee jne. Plus että tämä talo on valtava. Eikä se nyt ihan yksin sitä remonttia joudu tekemään.

Kuvassa tiukkailmeinen talkoolainen push up-kuulosuojaimissaan.
Iso edellä, pieni perässä.
 Kelit ovat onneksi suosineet, ja sisällä ollaan käyty lähinnä nukkumassa ja syömässä. Vasta näin syyskelien alettua todellisuus tämänhetkisten asuinneliöiden rajallisuudesta valkeni. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta kaksi huonetta ja keittiö on kuusihenkiselle perheelle vähän vähän. 
Eristetty ruokasali ja kellahtanut remonttimies.
Syksyistä tihkua toivotellen

-Heidi


perjantai 6. syyskuuta 2013

Naapuruston helmiä, osa 2.



 Kuluneella viikolla tartuin pitkästä aikaa kutimeen. Mahdollisuus tähän tarjoutui pienimuotoisen myyntitapahtuman merkeissä, kahden korttelin päässä kotoa. 
Kesällä ovensa aukaissut Pikkukylän puoti & Runonkulman galleria kokoaa saman katon alle kaksi ehdotonta lempilastani: käsityöt ja taide.

Puoti & galleria majailee osoitteessa Ylinenkatu 38B, vanhassa talossa, puutalokortteleiden keskellä. Kun ensi kertaa astuin sisään, ensimmäinen ajatukseni oli, että siis tällainen siitä meidänkin kodista tulee. Kunnostettua, vanhaa, rauhallista, selkeää, valoisaa? 
Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä.
Puodin emännät, Mervi ja Marika, ovat tehneet itkettävän upeaa työtä.

Toisen pään talosta ovat vallanneet käsityöt, toisen galleria. Parhaillaan esillä on Teija Lehdon metalligrafiikkaa. Kyllä ei meidän pikkukaupunkiin olisi parempaa paikkaa osattu avata. Täällä mieli lepää ja omakin inspiraatio heräilee.



Mutta siis se kudin. Runonkulmassa järjestettiin Made in Uki- iltapäivä, jossa kokoelma paikallisia kädentaitajia esitteli osaamistaan. Oli kunnia tulla kutsutuksi tähän joukkoon.
Lisäksi tapahtuma osui saumaan, jossa lapseton hetki (vaikka sitten julkisella paikalla kudin kädessä) tuli enemmän kuin tarpeeseen. Sanotaanko, että arki on vaatinut veronsa. 
Neljä tuntia istuin, neuloin, join kahvia ja seurustelin aikuisten kanssa. Lovely.


Kahvin kaveri.

Jospa se inspiraatio olisi tullut jäädäkseen; joulumarkkinoihin on enää rapiat kolme kuukautta. Jaiks.

-Heidi