tiistai 17. syyskuuta 2013

Dippadai ja syksyä

 Blogihiljaisuuden aikana syksy on saapunut. Siis ihan oikeasti saapunut, ei vain kalenterin mukaan. Rutiinit rullaa ja arki jyrää kulkee uomassaan. Kaksi nuorinta sujahtivat ongelmitta päiväkotielämään, koululaiset hoitavat hommansa ja allekirjoittaneen uusi työnkuva on osoittautunut mielekkääksi. Mikäs tässä siis ollessa. Kahden vanhimman harraste-elämäkin pyörii jo täydellä teholla. Hivenen huolestuneena tarkastelin lasten viikottaista aktiviteettimäärää; ei kai nyt vaan lapsi uuvu ja stressaannu ja onko sitä vapaa-aikaakaan nyt tarpeeksi? No ei ole uupunut ja vapaa-aikaa on edelleen tylsistymiseen asti. Äitikään ei ole turhan kunnianhimoista sorttia, joten lasten kautta eläminen voidaan jättää laskuista. 

Pientä kiristelyä tosin aiheuttaa The big R, remontti. Mies tekee parhaansa ja pitkä(hkö)ä päivää, mutta omaan silmään hommat edistyy liian hitaasti. Eräänä erityisen väsyneenä iltapäivänä taisin tämän ihan ääneenkiin ärähtää lausua, mitä näin jälkikäteen luonnollisesti kadun syvästi. Kyllä tämä tästä, osaa sitten arvostaa, huolella tekee, hyvä tulee jne. Plus että tämä talo on valtava. Eikä se nyt ihan yksin sitä remonttia joudu tekemään.

Kuvassa tiukkailmeinen talkoolainen push up-kuulosuojaimissaan.
Iso edellä, pieni perässä.
 Kelit ovat onneksi suosineet, ja sisällä ollaan käyty lähinnä nukkumassa ja syömässä. Vasta näin syyskelien alettua todellisuus tämänhetkisten asuinneliöiden rajallisuudesta valkeni. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta kaksi huonetta ja keittiö on kuusihenkiselle perheelle vähän vähän. 
Eristetty ruokasali ja kellahtanut remonttimies.
Syksyistä tihkua toivotellen

-Heidi


perjantai 6. syyskuuta 2013

Naapuruston helmiä, osa 2.



 Kuluneella viikolla tartuin pitkästä aikaa kutimeen. Mahdollisuus tähän tarjoutui pienimuotoisen myyntitapahtuman merkeissä, kahden korttelin päässä kotoa. 
Kesällä ovensa aukaissut Pikkukylän puoti & Runonkulman galleria kokoaa saman katon alle kaksi ehdotonta lempilastani: käsityöt ja taide.

Puoti & galleria majailee osoitteessa Ylinenkatu 38B, vanhassa talossa, puutalokortteleiden keskellä. Kun ensi kertaa astuin sisään, ensimmäinen ajatukseni oli, että siis tällainen siitä meidänkin kodista tulee. Kunnostettua, vanhaa, rauhallista, selkeää, valoisaa? 
Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä.
Puodin emännät, Mervi ja Marika, ovat tehneet itkettävän upeaa työtä.

Toisen pään talosta ovat vallanneet käsityöt, toisen galleria. Parhaillaan esillä on Teija Lehdon metalligrafiikkaa. Kyllä ei meidän pikkukaupunkiin olisi parempaa paikkaa osattu avata. Täällä mieli lepää ja omakin inspiraatio heräilee.



Mutta siis se kudin. Runonkulmassa järjestettiin Made in Uki- iltapäivä, jossa kokoelma paikallisia kädentaitajia esitteli osaamistaan. Oli kunnia tulla kutsutuksi tähän joukkoon.
Lisäksi tapahtuma osui saumaan, jossa lapseton hetki (vaikka sitten julkisella paikalla kudin kädessä) tuli enemmän kuin tarpeeseen. Sanotaanko, että arki on vaatinut veronsa. 
Neljä tuntia istuin, neuloin, join kahvia ja seurustelin aikuisten kanssa. Lovely.


Kahvin kaveri.

Jospa se inspiraatio olisi tullut jäädäkseen; joulumarkkinoihin on enää rapiat kolme kuukautta. Jaiks.

-Heidi


maanantai 2. syyskuuta 2013

Hyvinhän se meni


Niin pitkä on matka, ei kotia näy.

Unilelut unohtuivat ja isoveli oli ahdettu kuopuksen haalariin. Ja toisin kuin oli sovittu, Mies oli jatkanut matkaansa laatikkopyörällä töihin, eikä suinkaan jättänyt sitä parkkiin päiväkodille. Varttia yli kolme käsissäni oli siis kaksi lopen uupunutta jalkamiestä. 

Kolmen korttelin pituinen kotimatka piteni potenssiin sata nelivuotiaan laahustessa perässäni haarukset kiristäen. Kuopus kompuroi lahkeisiinsa ja päätyi naamalleen katuojaan, josta ohiajanut naapuri noukki meidät kyytiinsä.

Mutta hyvin olivat kuulemma viihtyneet.

-Heidi

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viimeinen askel arkeen


Seuraa ulkovaatteiden arvonta.
 Huomenna se alkaa, päiväkoti. Kaksi nuorimmaista ovat tähän päivään asti nauttineet (lähes) aikatauluttomasta ja (melko) kiireettömästä arjesta, meidän muiden kiiruhtaessa töihin/kouluun/harrastuksiin/jonnekin. 
Asianmukaiset tutustumiset on tehty, kahdesti, joten päiväkotinoviiseillamme on joku haisu mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kummallakin tutustumiskerralla tosin sekä henkilökunta että kohtalotoverit olivat jo ulkoilemassa, joten pojille saattoi jäädä ryhmäkoosta hiukan vääristynyt mielikuva. Huomenna vastassa oleva lapsilauma saattaa siis tulla yllätyksenä.

Päiväkodin aloitus on herättänyt minussa äitinä asiaankuuluvan huolestuneita ajatuksia. 
Lapsista tai heidän pärjäämisestään en ole huolissani. Pojat ovat keskivertoa reippaampia sällejä, jotka tilanteen vaatiessa saavat suunsa auki. Molemmat osaavat myös pitää puolensa, kiitos isosiskojen. Eli tämän suheet no worries.

Ja juu, onhan se haikeaa, niin pieniä vielä ja niin se aika kuluu, lapsuus kestää niin hetken ja mitä näitä nyt on. Meillä nyt kuitenkin on kaksi töissä käyvää vanhempaa ja päiväkotisysteemi on meidät jo kahden vanhimman kohdalla vakuuttanut. Luotan henkilökunnan ammattitaitoon ja koko homman yleiseen toimivuuteen. Yhdenkään lapsen pilaamisesta älkäämme syyttäkö päiväkotia, kyllä siihen tarvitaan vähän enemmän.

Mutta siis, ne huolestuneet ajatukset. Lähinnä ne koskevat aamuja, jolloin ovesta olisi saatava koko porukka ajoissa, ruokittuina ja suht asian-ja säänmukaisesti vaatettettuina. Plussaa tulee jos kukaan ei itke. 

Niin ja ne vaatteet ja varusteet. Pitkän kesän jälkeen täytyy taas uhrata ajatus sille, että lapsia kehtaa viedä kotipihaa tai uimarantaa kauemmas. Päiväkotihemmoilla tulisi lisäksi olla vaatetta joka lähtöön; ei ole huonoja ilmoja, vain vääriä varusteita (ja koska lasta ei tästä voi syyttää, väärin lasta varustavia vanhempia). 

Varavaatteet? Joka lähtöön, riittävästi, oikean kokoisia, (nimikoituja,) puhtaita ja koska äiti alkaa hankalaksi, keskenään yhteen sopivia.

Ulkovaatteet? Sis. lukemattomia eri (nimikoituja) vaatekappaleita, vanhemman kuuluu tietää mitkä ja milloin. Termiä säänmukaiset ei voi kyllin korostaa.

Kurakamppeet? (Nimikoidut) housut JA takki. Not gonna happen; yhden sadetakin ostin aikoinaan esikoiselle, käyttämättä jäi. Saappaat kuulemma olisi hyvä olla aina päiväkodilla. Menen suosiolla ostamaan päiväkotiin omat.

Ne varsinaiset vaatteet? Päiväkodin toive: (nimikoidut,) mukavat. Äidin pakkomielle: siistit, ehjät, oikeankokoiset, puhtaat, yhteensopivat. Plussaa varavaatteiden kanssa yhteensopivuudesta. Miehen käsitys: kunhan ei ole isosiskojen.

Saapas nähdä mitä tästä tulee. 



-Heidi