lauantai 30. kesäkuuta 2012

Juuresta jalkaan

Kovin on tyhjää vielä.
Pikkuruinen, rakkaudella ja huolella hoidettu kasvimaani on alkanut tuottaa satoa! Tohkeissani olen seurannut pienten, hentoisten varsien kasvua naateiksi, varsiksi ja lehdiksi. Ilokseni panin merkille, että lähes kaikki keväällä kylvämäni siemenet ovat lähteneet kasvamaan (paitsi kylvöapurin jälkikäteen ylös kuopimat), ja kasvimaa näyttää ihan oikeanlaiselta.


Ensimmäisen sadon korjasin pinaatista, joka päätyi lautaselle uppomunien kaveriksi. Naa-am. Salaattia ja rucolaa olen napsinut päivittäin ja todennut, että kyllä voikin olla hyvää. Omassa maassa kasvatetun status epäilemättä tekee tästä kaikesta vielä pikkuisen parempaa. 

Tämän kesän uusi juttu on retiisit. Pussin kyljessä luki taikasana 'helppohoitoinen', joten ripottelin siemeniä multiin reilulla kädellä. Ja kyllä vain, retiisihän sieltä maasta ensimmäisenä puski lehteä pintaan. Pienen harvennuksen jälkeen nämä punaiset pullerot olivat varsin vähään tyytyväisiä ja kiitollisia kasvatettavia. Alkuviikosta havahduin, että naattien jatkona pilkotti jotain punaista. Varovasti nostin naatista ja tajusin, että kasvua oli tapahtunut myös maan alla; valmista kamaa!
Inspiraation lähteillä.
Ja paitsi lautaselle, retiisit päätyivät myös sukan varteen. Kuluneen kevään aikana olen kiivaasti koittanut keksiä uusia kuvioita kirjoneuleisiini. Ja asiaan kuuluu että kuta kiivaammin koittaa keksiä, sen laiskemmin ajatukset ja ideat putkahtelevat. Mutta retiisien, näitten pienten palleroitten, vastustamaton muoto- ja värikieli avasivat inspiraatiosolmun ja siitä se ajatus sitten lähti. Että nyt sitten olisi retiisiä, porkkanaa ja punajuurta jalkaan vedettäväksi. Ja satokausi vasta aluillaan, mihin tässä vielä päädytäänkään? 
Perunaa? Papuja? Palsternakkaa? 
Pakahdun!


Ensimmäiset Juures-sukat tulevat löytymään alkuviikosta Kustavin savipajalta, tekstiilituvasta, jossa myös myös muita Hand made by Heidi Broström- neuleita. Poiketkaa jos ajelette siellä suunnilla, tänä kesänä tupaa emännöi Piia.

-Heidi

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Turistihommia, osa 2.

Siippani ammatinvalinnasta (ja huonosta tuurista) johtuen olemme juhannuksina koko perhe koolla vain JOKO aattona TAI päivänä. Mitään pitempiä reissuja tuohon saumaan on turha sovitella, joten olemme vuosien varrella kehitelleet kompaktin sinne-ja-takaisin-ja-illaksi-kotiin-tyyppisen juhannusohjelman. 
Ja koskapa olemme jämähtäneitä tavoillemme uskollisia, 
matkakohde pysyy vuodesta toiseen samana. 
Niinpä tänäkin vuonna, heti aamukahvin hörpittyämme, vyötimme lapset takapenkeille ja käänsimme keulan kohti Kustavia.

Aiemmin jo mainitsinkin viettäneeni erinäisiä käsityöläisen
Viimeisimmästä onkin vierähtänyt jo useampi vuosi. Saariston helmaan jäi kuitenkin sellainen nippu rakkaita ihmisiä ja paikkoja, että kesä toisensa jälkeen on ajeltava tarkistamaan, 
oliko siellä tosiaan niin ihanaa. Ja onhan siellä.

Reissussa vierähti koko päivä. Ilma oli kuin morsian itse, suurin ruuhka maanteiltä jo mökeillään ja lapsetkin jonkun juhannustaian vaikutuksesta suht riidattomia 
(karkkipäivähommilla kiristely muistuttelu taisi myös vaikuttaa). Savipajalla vietimme monta tuntia ja alkuun oli vaikea uskoa, ettei ole kiire mihinkään.

Pupu vm. -12.
 Savipajan pihapiiristä löytyivät tutut puput ja lampaat vanhoilta paikoiltaan (itse elukat ovat toki kesäkohtaisia),
 aitauksessaan laahustanutta Hilma-kilpikonnaa vilkkaa(hko)t lapsemme jaksoivat seurata puolisen minuuttia. 
Vakikohteissa reissaamisessa on se hyvä puoli, 
että vanhimmat lapset jo tietävät mistä löytyy keinu, 
mistä vessa ja mistä paikka josta mankua jäätelöä. 
Lapsiperheille savipaja onkin mitä mainioin kohde, 
kunhan muistaa varoa autoja, parkkipaikkana toimivalla pihalla liikkuessaan.


Varokaa (näitä) lapsia.
 Lomabudjettimme oli minimaalinen (kiitos rahareiän alias remontin), joten ostokset jäivät tällä kertaa haaveilun asteelle. Sääli, sillä tontilta löytyy paitsi keramiikkamyymälä (nimitys on hiukan harhaanjohtava, koska siellä on vaikka mitä!) ja ulkotori, kynttilä- & sisustuspuoti Paratiisipaja, sepänpaja, tekstiilitupa ja hopeapaja. Ja kahvila. Ja grilli. 
Niin ja lounastakin sieltä saa. 
Että on sitten mistä valita. 



    
Keramiikkamyymälän houkutuksia.



Paratiisipajan ihanuuksia.



Tekstiilituvasta löytyi Johanna K. designin Mato vain.

Tunnelmallinen tekstiilitupa.
Paluumatkalla tajusin, että koko päivän saaristossa vietettyäni en ollut ottanut ainoatakaan kuvaa merestä. Höh.
Kotiin palattuamme laitettiin grilli pöhisemään ja pöytä koreaksi. Leppoisan päivän kruunasi täydellinen ateria, täydellisen aterian juhannuksen ainoa oikea jälkkäri.
Tämä oli hyvä päivä, lisää näitä.



Suloista suvea itse kullekin,


-Heidi

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kerta kiellon päälle

Kaapistamme löytyy nopeasti laskien 35 erilaista Muumi-astiaa. Siis tätä Arabian laadukasta, värikästä, käytännöllistä joka lapsiperheen perussettiä. 
Ensimmäisen muumimukini sain reilusti yli kymmenen vuotta sitten, isosiskolta joululahjaksi. Muki oli (ja on) kiva, edelleen ehjänä ja jokapäiväisessä käytössä. Hiukan nieleskelin, kun pikainen piipahdus huuto.netissä paljasti mukin nykyisen arvon olevan liki 200€. Minulle sillä on lähinnä tunnearvoa.

Toinen lemppari on lapsilta äitienpäivälahjaksi saatu muumimamma nro 2. Nro 1 tipahti rysän päältä yllätetyn lapsen käpälistä kaakelilattialle, tämän äyskäröidessä sillä vettä vessanpytystä. Muut ovatkin sitten vain mukeja mukien joukossa.

Muumimukien rooli todellisena tulevaisuuden antiikkina on mielestäni hiukan epävarma, sen verran tiuhaan ja suurella volyymilla niitä tuotetaan. 
Ja kun niitä löytyy ihan kaikilta. 
 Itse tuskin innostun mukeja hamstraamaan. Ystäväpiiristä löytyvä hamsteri kuitenkin huokuu hiljaista paheksuntaa lapsemme juodessa keräilymuumista kaakaotaan. 

Mutta kivojahan ne on, ei kai meilläkään niitä muuten olisi. Ystäväni hollantilainen poikaystävä oli Suomessa vieraillessaan kohteliaan innostunut kiinnostunut näistä (lasten?)astioista, joista emäntä toisensa perään kahvinsa vieraalle tarjoili.
 Meidän pesueemme suhtautuu asiaan vakavasti; ei todellakaan ole se ja sama, kuka siitä mymmelistä kulloinkin mehunsa juo. 
(Sorry Steven, that's just how we are.)

Muutaman viimeisimmän uutuusmukin olen jo skipannut. 
Päätin, että jos ei mukit mahdu kaappiin, on niitä liikaa  
(uusia kaappeja en varmaan tähän hätään saa)
 Kunnes sitten näin tämän kevään uutuuden, Primadonnan hevosen. Siinä on pitkästä aikaa sellaista alkuperäistä, vanhaa Tove-henkeä.
Eihän moista voinut ostamatta jättää. 
Säilytän sitä sitten vaikka tuossa keittiönpöydällä. 

Tästä mukista juon minä.

Mitä parhainta viikonloppua teille!


-Heidi