Naapuruston helmiä, osa 2.

 Kuluneella viikolla tartuin pitkästä aikaa kutimeen. Mahdollisuus tähän tarjoutui pienimuotoisen myyntitapahtuman merkeissä, kahden korttelin päässä kotoa. 

Kesällä ovensa aukaissut Pikkukylän puoti & Runonkulman galleria kokoaa saman katon alle kaksi ehdotonta lempilastani: käsityöt ja taide.

Puoti & galleria majailee osoitteessa Ylinenkatu 38B, vanhassa talossa, puutalokortteleiden keskellä. Kun ensi kertaa astuin sisään, ensimmäinen ajatukseni oli, että siis tällainen siitä meidänkin kodista tulee. Kunnostettua, vanhaa, rauhallista, selkeää, valoisaa? 

Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä.

Puodin emännät, Mervi ja Marika, ovat tehneet itkettävän upeaa työtä.

Toisen pään talosta ovat vallanneet käsityöt, toisen galleria. Parhaillaan esillä on Teija Lehdon metalligrafiikkaa. Kyllä ei meidän pikkukaupunkiin olisi parempaa paikkaa osattu avata. Täällä mieli lepää ja omakin inspiraatio heräilee.

Mutta siis se kudin. Runonkulmassa järjestettiin Made in Uki- iltapäivä, jossa kokoelma paikallisia kädentaitajia esitteli osaamistaan. Oli kunnia tulla kutsutuksi tähän joukkoon.

Lisäksi tapahtuma osui saumaan, jossa lapseton hetki (vaikka sitten julkisella paikalla kudin kädessä) tuli enemmän kuin tarpeeseen. Sanotaanko, että arki on vaatinut veronsa. 

Neljä tuntia istuin, neuloin, join kahvia ja seurustelin aikuisten kanssa. Lovely.

Kahvin kaveri.

Jospa se inspiraatio olisi tullut jäädäkseen; joulumarkkinoihin on enää rapiat kolme kuukautta. Jaiks.

-Heidi

Palmikkoa peliin

Elokuussa, lankatilausta miettiessäni, kävin maahantuojan putiikissa näpelöimässä Katian iki-ihania lankoja. Minut jo aiemmin vakuuttaneesta Peru-langasta lähti, vanhojen tuttujen ohella, tilaukseen muutama uusi väri. Värivalikoiman edessä iskee runsaudenpula (ja ahneus)ja haluaisin hamuta varastoon joka laatua. Yritin kuitenkin pitää maltin mielessä (ja laskun kohtuullisena) ja poimin sävyjä, jotka sopisivat keskenään ristiin rastiin. Olin jo tekemässä lähtöä, kun iskin silmäni mallikansion loppupuolella piilotelleeseen aarteeseen. 

Ja voi morjens, se oli rakkautta ensi hypistelyllä! Pehmeää, paksua, selkeää (melko abstrakti mutta itselleni ehdoton vaatimus langalle). Ja sanomattakin on selvää, että väreissä löytyi. Pitkähkön pohdiskelun ja itsenivakuuttelun jälkeen plokkasin neljä ihaninta, suljin silmäni laskun loppusummalta ja astuin tyytyväisenä ulos putiikista. 

Ja eilen, pitkän odotuksen jälkeen, Maxi merinot saapuivat. Langassa on 55% merinovillaa ja 45% akryylia. Juuri tuo merinovilla takaa laadun ja pehmeyden, samoin kuin valitettavan arvokkaan hinnan. Näin ollen mietin entistä tarkemmin, mitä kaikkea tuosta ihanuudesta neuloisin, että lanka varmasti saisi arvoisensa paikan. 

Palmikkoneule on häilynyt ajatuksissa jo pidemmän aikaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Perusvarastostani löytyvä Novitan Isoveli on tähän tarkoitukseen juuri passeli, varsinkin sukkiin ja lapasiin. Muutaman palmikkopaidan olen kotiväelle (!) saanut vuosien mittaan aikaiseksi, samoin ystävän lahjasukkien varret olen palmikoinut. Olkoon vuorossa on siis pipo. 

Pipoon valikoitui yksinkertainen neljän silmukan palmikon ja sileän raidan yhdistelmä, joka toimi oikein mallikkaasti. 

Valmis pipo näytti hiukan paljaalta, joten näpräsin somisteeksi vanhan kunnon tupsun. Novitalla on tupsujen tekemiseen oma vekottimensa, jolla homma ilmeisesti toimii perinteistä menetelmää nopeammin ja helpommin. Pahvikiekkojen kanssa tuhertaessani lisäsin tämän ihmekoneen ostoslistalleni.

Viikonloppua, kaverit!

-Heidi

Aurinko armas

No niin, ulkona näyttää vaihteeksi samalta kuin mitä kalenteri kertoo. Kiitos auringon, pahasti jumittanut remontti nytkähti taas käyntiin, lapset säntäävät ulos oma-aloitteisesti ja minä saan mahdollisuuden suorittaa muutaman viikon rästiin jääneen viikkosiivouksen. Pienet on ilot kotiäidillä. 

Sadepäivät ovat märkyydestään ja kylmyydestään huolimatta ok; kasvimaa tykkää ja ilma raikastuu. 
Henk koht pidän sadepäivistä moninkertaisesti enemmän kuin paahtavasta helteestä. Jos siis näistä kahdesta täytyy valita. 
Ja ilmeisesti täytyy, koska joka kesä näiden ah ihanien helteiden alkaessa minulle hoetaan että älä nyt valita vaan nauti, kohta on taas kylmää ja pimeää. 

Siis täh? Kuumuudesta pitää nauttia, koska se on harvinaista? Vaikka siitä tulisi huono olo? Koska se talvi sateineen on väistämättä kohta taas ovella? 

Nauttikaa yksinänne. 
Ääripäät, asiassa kuin asiassa, on hanurista.

No, oli miten oli. Sadepäivien ja sisällä nuhjaamisen ratoksi otin neuleen kauniseen käteen ja kilkuttelin puikoille Sydän-sukat. Toivotaan kuitenkin, ettei näille ihan vielä tulisi tarvetta. 

Antaa paistaa (ja sataa), kesä se on kumminkin

-Heidi

Seilorisukat

Nämä merihenkiset kirjoneulemallit ovat vuodesta toiseen kulkeneet mukana tuotannossa. Mallin suunnittelin ja ensimmäiset parit tein muistaakseni viitisentoista vuotta sitten, Kustavin merellisissä maisemissa kesää viettäessäni. 
Temmellyskänttäni oli silloin Kustavin savipaja, tarkemmin sanottuna Tekstiilitupa. Tekstilitupa oli myymälänä toimiva kertakaikkisen suloinen, punamultainen mökki savipajan pihapiirissä.  Myyntiartikkeleista sain päättää itse, ja ne vaihtelivat lastenvaatteista ja pehmoleluista kudottuihin tekstiileihin ja neuleisiin. Kollegana hääräsi mm. Johanna, hurmaavine huovutettuine tuotteineen.

 Johanna K. designin keppihevonen.

Tupa täynnä.

Nyt on puikoille luotu pitkästä aikaa Lokki ja Pelastusrengas, päivitettyinä versioina, Vene odottelee vielä vuoroaan. Vanhoissa, sinänsä oikein kauniissa malleissa alkoi yhtäkkiä olla jotain liikaa. Niinpä tällä kertaa lähdin liikkeelle less is more asenteella ja karsin värejä ja kuvioita kovahkolla kädellä. Väritys meni pakostakin uusiksi, Novitan tipautettua juuri sen oikean sinisen sävyn värikartaltaan. Mutta kovasti tämä tällaisenakin (ainakin omaa) silmää miellyttää.

Hiiohoi vaan kaikille, ulkona on muuten kesä.

- Heidi

Sydämellistä menoa

Pikainen pipopala: harmaa basicmalli, sydämellä tuunattuna.

Ja kohtahan se on (taas) viikonloppu. Nauttikaa :D

-Heidi

Sukkahommia

Jos nyt jotain hyvää pitää ulkona vallitsevasta tyhmästä hyhmästä keksiä, niin sen ansiosta sukkamallistoni suunnittelu ja toteutus harppasi aimo askeleen eteenpäin. Oli yksinkertaisesti pakko saada villasukat jalkaan, ja prototyyppien valmistus hoitui siinä sivussa.

Mies on koko talven kulkenut sukissa, joista ahkeran käytön ansiosta on häthätää varret jäljellä. Taktiikka uusien sukkien saamiseksi oli ilmeisesti kulkea repaleiset sukat lepattaen ja näin allekirjoittaneessa syyllisyyttä aiheuttaen. Ihan näin hienovaraisesta vihjailusta ei juurikaan ole hyötyä, mikäli inspiraatio kukkii vallan toisaalla. Uusia sukkamalleja koristavatkin pitsit, nauhat ja iki-ihanat päällystetyt napit. Itse sukka on tavallistakin tavallisempi; harmaa, suoravartinen, basic-sukka. Olen hetkeksi jättänyt kirjoneulemallit hautumaan ja keskittynyt neuleitten "asustamiseen", tarkoituksena on kehitellä sukille seuraa käsineistä ja pipoista.

Näitä malleja tulee myös tuonne Shop-osastoon, kunhan saan tuotannon polkaistua käyntiin.

Olemme muuten nyt rapiat neljä vuotta asuneet vanhassa talossa, jossa lattiat ovat asianmukaisen kylmät. Kunnianhimoinen suunnitelmani (silloin neljä vuotta sitten) oli neuloa rouhea rottinkikori kukkuroilleen villasukkia. Kori sukkineen olisi eteisessä, jostaa vieraat sitten saisivat sisään tullessa vetää lämmikettä jalkoihinsa. Ensimmäisessä ostamassani korissa on polttopuita. Toinen on muistaakseni autotallissa, täynnä puutarhahärpäkkeitä. Vieraita kehoitan jo etukäteen ottamaan omat villasukat mukaan. Että sellainen suutarinverstas täällä.

Ulkona vihmovasta möhnästä huolimatta lupsakkaa lauantaita,

-Heidi

Toinen mahdollisuus

Suhteeni käsitöihin on tehnyt tähänastisen elämäni aikana täyden kierroksen. Lapsena mikään ei ollut mahtavampaa kuin askartelu, leikkely, liimailu, ompelu, sun muu näpertely. Neulomisen opin ennen kertotaulua ja hand made- joululahjat perheelle oli taattu. 

Ala-asteella jokin suhteessamme alkoi kuitenkin mättää. Valmiiksi annetut työt ja aiheet, rajalliset materiaalivalikoimat sekä mielestäni turhan tarkka nipotus (=ohjeitten noudattaminen) alkoivat vetää motivaatiota miinukselle. Ala-asteen käsityötuntien saldo on näin jälkikäteen mietittynä masentava. Vaaleanpuna-valkoiset lapaset, joita käyttäessä käden verenkierto heikkeni huolestuttavasti sekä ylisuurilla kalvosimilla varustettu kauluspaita kokoa xl. Siis kauluspaita, viidennellä luokalla. What ever was I thinking? 

Yläasteen ja valinnanmahdollisuuden koittaessa, karistin käsitöitten taakan murrosikäisen varmuudella harteiltani, ja kirmasin kohti kotitalousluokkaa. Muistaakseni tätä valintaa puolsivat a) paras kaverikin valitsi b) sai syödä kaksi kertaa saman koulupäivän aikana. Eli ihan heppoisin perustein en tulevaisuuttani suunnitellut.

             

            

Lukion jälkeen motivaationi opiskella yhtään mitään oli huolestuttavan alhainen. Melko äkkipikaisen päätöksen seurauksena löysin itseni kuitenkin taas käsitöitten ääreltä, tällä kertaa aikomuksenani opiskella siitä itselleni ammatti. Ihan näin ei käynyt, mutta tulipa asuttua kolme vuotta Ikaalisissa. Ja nyt tiedän, miten niisitään.

Ala-asteen käsityötunnilta on jostain syystä jäänyt päälimmäisenä mieleen puuvillalanka. Muistaakseni sillä ainakin pujoteltiin vohvelikankaaseen kuvioita. Muistan myös, että sitä oli paksuutensa ja monisäikeisyytensä vuoksi äärettömän rasittavaa pujottaa neulansilmään.  Värivalikoima oli laimeudessaan omaa luokkaansa; "mintunvihreää", haalean keltaista ja sellaista omituisen haaleaa oranssia, jota reteästi persikaksi kutsuttiin. Kai niitä lankoja muissakin väreissä sai, meidän tunneilla niitä ei kuitenkaan näkynyt. Tai mistä minä muistan, vaikka olisimme itse em. värejä varta vasten toivoneet, luokkakuvan perusteella niitä käytti yksi sun toinen. 

Ehkä ankein puuvillalankaan liittyvä muisto liittyy pitsin virkkaamiseen. Muistaakseni tarkoitus oli tehdä äitienpäivälahjaksi nimikirjaimin varustettu pyyhe, jota tämä pitsintekele sitten koristaisi. Malli oli kaikille sama, mitä lopputuloksista ei kyllä olisi arvannut. Työ kesti, kesti ja kesti. Opettaja armahti, ja antoi työn viikonloppuisin kotiin jatkettavaksi. Joillain onnekkailla häikäilemättömillä oppilailla oli käsistään näppärä äiti, ja maanantaisin he toivat näytille pitkän pätkän hohtavan valkoista, virheetöntä pitsiä, oman harmahtavan möykkynsä jatkeena. Opettaja otti työt vastaan ilmekään värähtämättä, lähinnä helpottuneen oloisena, kun työ edes tällä tavoin eteni. 

Puuvillalanka tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen ajankohtaiseksi, kun Novita pukkasi kevätmallistoonsa uutuuslangan hanko. Ja utelias kun olen, pakkohan sitä oli kokeilla. Hanko on 50% kierrätyspuuvillaa/ 50% akryylia, kierrätyksestä luonnollisesti pointsit Novitalle. Värikartta on melko suppea, mutta sitäkin harmonisempi; kuusi väriä, jotka kaikki sopivat saumattomasti yhteen toistensa kanssa. Itse otin kokeiluun beigeä, khakia, ruskeaa ja farkunsinistä. Näitten lisäksi löytyy myös perusmustaa ja -valkoista, ne jätin myöhempään. 

Etikettiä myöten ihastuttava hanko

                                     

Olen kokeillut hankoa nyt pipoon, johon se tuntuisi soveltuvan oikeinkin hyvin. Tein melko tiivistä käsialaa, koska en halunnut lopputuloksesta liian painavaa ja löysää, vaan napakkaa ja myös (jonkin verran) tuulenpitävää. Lapsille tein kevätmyssyt, välietapiksi matkalle villapiposta paljaaseen päähän. 

Hanko on miellyttävä neuloa, vaikkakin puuvillalle luonteenomaisesti joustamatonta. Tämän suhteen oli joustavampaan materiaaliin urautuneella alkuun opettelemista, jotta jälki pysyisi tasaisena. Neuloksesta tulee myös ihanan pehmeää, liekö akryylilla osansa asiaan. Käytön myötä selvinnee, kuinka nypyttömänä pinta pysyy; akryylilla on joskus siinäkin näppinsä pelissä.
Hanko on puuvillalangaksi melko paksua, mikä ainakin itselleni on aina plussaa. Suosituksena on nro:n 6 puikot, itsellä käytössä 5 ja 5,5.

Napit kaakkoon.

                                   

Puuvillalanka sai ansaitsemansa toisen mahdollisuuden. Onneksi annoin.

Synttärit, joulu ja pari muuta juhlapäivää!

Hiukan sellaiset oli fiilikset, kun Katian lankalähetys vihdoin saapui. Kaikkia haluamiani värejä en vielä tällä kertaa tilannut, laitetaan nyt ensin näillä alkuun ja täydennellään sitten myöhemmin. Kuten jo aiemmin hehkutin, Perun värikartta on kerrassaan loistokamaa. Ja mikä hienointa, mitkään väreistä eivät oikeastaan riitele keskenään. Melkoiset raitamahdollisuudet siis :D  

Perulaiset jonossa

Valtavan laatikon uumenista löytyi farkunsinistä, okrankeltaista, peruspunaista pikkuisen tummempana versiona sekä ruohonvihreää. Tuon vihreän kanssa kävi pieni fiba; luulin sen olevan tummempaa, lähinnä havunsävyä, eikä ihan noin, hmm, raikasta. Mutta eipä tuo haittaa, väri on jo tilkulla testattu ja toimivaksi todettu. Yhdessä keltaisen kanssa ovat melkoisen pirteä yhdistelmä. 

Ja sitten ne harmaat. Kahta eri harmaan sävyä otin näin alkuun. Mallit ovat jo valmiina, joten pääsen heti tositoimiin. Värikkäiden kanssa vasta mietiskelen ja suunnittelen.

Tarkoitukseni oli muuten kaikessa rauhassa purkaa ja järjestellä koko valtava lankakasa, fiilistellä ja suunnitella tulevia tarpeita. Illalla raahasinkin avatun pahvilaatikon talon perimmäiseen huoneeseen, ajattellen tarttua toimeen heti herättyäni. Taloutemme aamuvirkuin oli kuitenkin pikkukakkosen lomassa hoitanut homman puolestani ja fiilistelyn sijasta sulloin hampaitani kiristellen aukirevittyjä keriä sittarin muovipusseihin.

No, inspiraationi ei kuitenkaan ollut näin helposti nujerrettavissa. Ihanan leppoisaa viikonloppua teille!

Hurmaava harmaa

Aiemmassa päivänkakkara-postauksessa taisin painottaa värien merkitystä malleissani ja töissäni. Noh, tänään lähestyn asiaa hiukan eri näkökulmasta ja esittelen uusimman inspiraationi lähteen. Harmaan. 

Viime aikoina lankoja hypistellessäni ovat katse ja käsi hakeutuneet yhä useammin hypistelemään harmaan erisävyjä. Usva, grafiitti, teräs.. Siinäpä mieltäylentävä kolmikko :D Mutta niinpä vain (muun muassa) nämä sävyt ovat olleet lähtökohtana uuden mallistoni suunnittelussa. Värin lisäksi olen kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota neulepinnan muotoihin ja kuviointiin; erilaisia, kokoisia, muotoisia palmikoita ilmestyy neuleisiin kuin sieniä sateella.

     

Kuvioneuletta suunnitellessa ja toteuttaessa  langan vahvuus on minulle SE juttu. Pitsineuleet jätän suosiolla väliin; jotenkin sellainen sievä näpertäminen ei tunnu ihan omimmalta. Niin ja anteeksi, kaikki pitsineuleen ystävät, kauniitahan ne ovat. Omaa silmää miellyttää kuitenkin enemmänkin sellainen selkeä ja ronski (voiko näin sanoa, kuitenkin neuleesta kyse?) ote kuvioinnissa ja neuleen tekstuurissa. Uusin ja jo ahkerasti testattu lankalöytöni on Espanjalaisen Katian Peru-lanka. Ensimmäisen kerän nähdessäni olin myyty. Värikarttaan tutustuessani olin haltioissani. Lanka pitää sisällään 40% villaa,  40% akryylia ja 20% alpakkaa ja on pehmoista kuin se kuuluisa vauvan peppu. Värejä löytyy huimasti, tsekkaa vaikka täältä. Peru on melko paksu lanka ja jälki sen mukaista. Suositus puikoille nro 6, itse toimin vitosilla.

Mallistoon on kevään aikana tulossa erilaisia pipoja, lapasia, kynsikkäitä/ranteenlämmittimiä ja paitoja. Ja ettei liian harmaaksi menisi, luvassa on erilaisia pieniä asusteita muutoin näennäisen basic-juttuja koristamaan; pitsiä, huovutuksia, nappeja, pinssejä näin ens alkuun.

Ja tässä oli vasta harmaat ideat, odottakaas kunhan saan muut värit käsiini  :D

Omaa, laadukkaampaa kameraa odotellessani, apuun riensi ja kuvat tähän postaukseen otti © 2012 arto albert arvilahti - cafenelmanche