Näytetään tekstit, joissa on tunniste värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tea for two

Täällä on menossa harvinaisen vähälapsinen viikonloppu; tämän hetkinen vahvuus on 2/4, siitäkin puolet unessa. Astetta rauhallisempi meno tulee kuin tilauksesta ja vähän univelkaisempikin äiti pysyy paremmin kärryillä päivän kulusta. Lauantain kunniaksi katettiin 2-vuotiaan kanssa iltapäiväteet ja korkattiin ensimmäiset Pupuneidin hedelmäherkut. Pientä piristystä ilmaan tuo nimittäin myös tuota pikaa saapuva pääsiäinen



Vaikka joulusta pidänkin, pääsiäinen vetää tässä mittelössä pitemmän korren. Jotenkin pääsiäisen valmistelu ja vietto on helpompaa. Itse en ainakaan ole kuullut kenenkään potevan pääsiäisstressiä. Pääsiäisenä ei tarvitse (saa, toteaisi joku) ostaa kenellekään lahjoja. Meillä pääsiäiseen ei myöskään kuulu velvollisuusruokia, jotka vuodesta toiseen katetaan pöytään, jotta niitä sitten silkasta kohteliaisuudesta maistettaisiin ja kipattaisiin loput kissalle. 
Pääsiäisen ruohonvihreä ja keltainen todella hoitavat hommansa ja tuovat sen mentaalikevään tullessaan, vaikka taivaalta roiskisi räntää. Suklaamunat ovat ajatuksena ihan kiva, mutta oikeastihan niitten suklaa maistuu järkyttävältä. Munien sisällä piilotteleva roina onkin sitten oma lukunsa, ei kuitenkaan yhtään sen vähäisempi syy munien hankkimatta jättämiselle.  Onneksi pääsiäispupulla on pelisilmää ja moiset jäävät tähän talouteen jakamatta. 


Ja sitten on tämä hiljentyminen. Lapsille koko pääsiäisen idea tuntuu edelleen olevan jokseenkin hatara. Päiväkodissa asiaa on varmaan jollain tasolla sivuttu, vähintään koitettu perustella äkillinen into askarrella noitia. Ainoa asia, jota vuodesta toiseen koitan heille teroittaa on, että pääsiäisen päivänsankareita eivät ole sen paremmin tiput kuin puputkaan ja pitkäperjantaina hiljennytään, siinä määrin kuin se meillä on mahdollista. Ajan myötä saanen vastata erinäisiin kysymyksiin siitä mitä todella tapahtui, sitä odotellessa.

Meillä pääsiäiseen top 3 on hyvä ruoka, pääsiäisrakeet ja kotona olo. Keskimmäisiä hamstrasin vahingosta viisastuneena varastoon; vaikka mieheni muuta väittää, ne todellakin myydään loppuun ennen pääsiäistä



Ja onhan se nyt saletti, että pääsiäisen aikaan, tai viimeistään ihan siinä huitteilla, on kevät. Sekin riittää.


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Synttärit, joulu ja pari muuta juhlapäivää!

Hiukan sellaiset oli fiilikset, kun Katian lankalähetys vihdoin saapui. Kaikkia haluamiani värejä en vielä tällä kertaa tilannut, laitetaan nyt ensin näillä alkuun ja täydennellään sitten myöhemmin. Kuten jo aiemmin hehkutin, Perun värikartta on kerrassaan loistokamaa. Ja mikä hienointa, mitkään väreistä eivät oikeastaan riitele keskenään. Melkoiset raitamahdollisuudet siis :D  
Perulaiset jonossa

Valtavan laatikon uumenista löytyi farkunsinistä, okrankeltaista, peruspunaista pikkuisen tummempana versiona sekä ruohonvihreää. Tuon vihreän kanssa kävi pieni fiba; luulin sen olevan tummempaa, lähinnä havunsävyä, eikä ihan noin, hmm, raikasta. Mutta eipä tuo haittaa, väri on jo tilkulla testattu ja toimivaksi todettu. Yhdessä keltaisen kanssa ovat melkoisen pirteä yhdistelmä. 




Ja sitten ne harmaat. Kahta eri harmaan sävyä otin näin alkuun. Mallit ovat jo valmiina, joten pääsen heti tositoimiin. Värikkäiden kanssa vasta mietiskelen ja suunnittelen.




Tarkoitukseni oli muuten kaikessa rauhassa purkaa ja järjestellä koko valtava lankakasa, fiilistellä ja suunnitella tulevia tarpeita. Illalla raahasinkin avatun pahvilaatikon talon perimmäiseen huoneeseen, ajattellen tarttua toimeen heti herättyäni. Taloutemme aamuvirkuin oli kuitenkin pikkukakkosen lomassa hoitanut homman puolestani ja fiilistelyn sijasta sulloin hampaitani kiristellen aukirevittyjä keriä sittarin muovipusseihin.

No, inspiraationi ei kuitenkaan ollut näin helposti nujerrettavissa. Ihanan leppoisaa viikonloppua teille!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lunta tupaan

Ilmatieteenlaitos ja Iltapäivälehdet varoittavat kuorossa ulkona riehuvasta lumimyräkästä. No, onhan tämä nyt vuodenaikaan nähden ihan asiaankuuluva ilmiö, lumisade siis. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei itse tarvitse ihan konkreettisesti kokea, kuinka paha se ajokeli nyt sitten onkaan (uutisoinnin mukaan järkyttävän huono). Sympatiat kaikille pyryn keskellä ponnisteleville, ajelkaa ehjinä perille.


Yksi äitiysloman ehdottomista eduista on, että aamulla ei juurikaan tarvitse mihinkään lähteä. Ehkä siksi tuo sakea tuiskukin tuntuu vain mukavalta, kahvikupin äärestä katseltuna. Lumitöiden sijasta (ehtiihän nuo) kaadan uuden kupillisen ja virittelen tulet kakluuniin.

Kevättä ilmassa (katossa) jo kuitenkin, kohta jo ulkonakin :D

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hurmaava harmaa

Aiemmassa päivänkakkara-postauksessa taisin painottaa värien merkitystä malleissani ja töissäni. Noh, tänään lähestyn asiaa hiukan eri näkökulmasta ja esittelen uusimman inspiraationi lähteen. Harmaan. 


Viime aikoina lankoja hypistellessäni ovat katse ja käsi hakeutuneet yhä useammin hypistelemään harmaan erisävyjä. Usva, grafiitti, teräs.. Siinäpä mieltäylentävä kolmikko :D Mutta niinpä vain (muun muassa) nämä sävyt ovat olleet lähtökohtana uuden mallistoni suunnittelussa. Värin lisäksi olen kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota neulepinnan muotoihin ja kuviointiin; erilaisia, kokoisia, muotoisia palmikoita ilmestyy neuleisiin kuin sieniä sateella.

     

Kuvioneuletta suunnitellessa ja toteuttaessa  langan vahvuus on minulle SE juttu. Pitsineuleet jätän suosiolla väliin; jotenkin sellainen sievä näpertäminen ei tunnu ihan omimmalta. Niin ja anteeksi, kaikki pitsineuleen ystävät, kauniitahan ne ovat. Omaa silmää miellyttää kuitenkin enemmänkin sellainen selkeä ja ronski (voiko näin sanoa, kuitenkin neuleesta kyse?) ote kuvioinnissa ja neuleen tekstuurissa. Uusin ja jo ahkerasti testattu lankalöytöni on Espanjalaisen Katian Peru-lanka. Ensimmäisen kerän nähdessäni olin myyty. Värikarttaan tutustuessani olin haltioissani. Lanka pitää sisällään 40% villaa,  40% akryylia ja 20% alpakkaa ja on pehmoista kuin se kuuluisa vauvan peppu. Värejä löytyy huimasti, tsekkaa vaikka täältä. Peru on melko paksu lanka ja jälki sen mukaista. Suositus puikoille nro 6, itse toimin vitosilla.


Mallistoon on kevään aikana tulossa erilaisia pipoja, lapasia, kynsikkäitä/ranteenlämmittimiä ja paitoja. Ja ettei liian harmaaksi menisi, luvassa on erilaisia pieniä asusteita muutoin näennäisen basic-juttuja koristamaan; pitsiä, huovutuksia, nappeja, pinssejä näin ens alkuun.


Ja tässä oli vasta harmaat ideat, odottakaas kunhan saan muut värit käsiini  :D

Omaa, laadukkaampaa kameraa odotellessani, apuun riensi ja kuvat tähän postaukseen otti © 2012 arto albert arvilahti - cafenelmanche



perjantai 24. helmikuuta 2012

Flower power

Tämä päivänkakkara-malli on ollut mallistossa ainakin jo, ööö, 15 vuotta. Taitaa olla ihan niitä ensimmäisiä myyntiin suunnittelemiani kirjoneulemalleja ja koristanut niin sukkia kuin lapasiakin.
 


Lanka on vuosien mittaan vaihdellut, lähinnä kulloistenkin värivalikoimien mukaan. Ehdoton suosikkini on kuitenkin ollut Novitan Isoveli. Lanka on kuvion suhteen sopivan vahvuista, mitä mukavin neuloa ja kestävä. Pientä miinusta tulee usein vaihtuvasta värimallistosta; monta ihanuutta on matkan varrella tipahtanut listoilta ja muutaman viimeisimmän malliston kirkkaimpia karkkeja tai hempeimpiä pastelleja en ole oikein tuntenut omakseni.



Joulumarkkinoilla olen päivänkakkaroistani saanut kuulla niin kehuja ("kiitos kiitos!") kuin epäilyjäkin (pinnistetty hymy). Epäilyjä siis siitä, että lapaseni ovat a) Kiinassa tai vähintään nyt Virossa tehty b) koneella ne nyt ainakin on neulottu. Pitäisikö tämä nyt kääntää kehuiksi? Että ihan supisuomalainen ja ihan omin käsin tehty, vaikkei ilmeisesti ikinä uskoisi. Hmm.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Niin ja jättäkääpä joku rohkea merkki käynnistänne 
(= en malta odottaa kommenttejanne :D )