maanantai 20. toukokuuta 2013

Nighty night

Hetken taas kestää ennen kuin unen läpi tajuan, mitä onkaan tuo yläkerrasta kuuluva rytmikäs töminä. Ja kun tajuan, on jo melkein liian myöhäistä. Mitäs laitoin vessan oven kiinni. Ryntään yläkertaan odota-odotaa suhisten ja ohjaan tokkuraisen kolmevuotiaan housut nilkoissa kohti oikeaa osoitetta. 
(Lapsella siis housut nilkoissa.) 
Kuusivuotias havahtuu vessan vetämiseen ja vähdätessään pudottaa  
sänkyyn unohtuneen Suuren tonttukirjan lattialle. 
Pamauksen johdosta poikain huoneesta alkaa kuulua huolestuttavaa lakanoiden kahinaa ja jähmetyn paikalleni, unen päästä uudelleen kiinni saanut kolmevuotias kainalossa roikkuen. Kuopus kuitenkin jatkaa uniaan ja herää vasta potkaistessani Lego-tornin sänkynsä vieressä kumoon. Melko pian ymmärtää kellon olevan yö ja simahtaa uudelleen. Hiipiessäni kohti portaikkoa esikoinen ponnahtaa pystyyn ja tivaa koska lähdetään uimaan. 

Aamu, valkene jo.

-Heidi

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

On ne ihania


Kukkuu, se olis taas äitienpäivähommia!
Aamulla herään portaiden narinaan, kihinään ja kuhinaan. Esikoinen retuuttaa vieressäni nukkuvaa Miestä hereille, 'nyt äkkiä ennen kuin äiti herää!!'. 
Kuusivuotias ottaa riskin, kiipeää hetkeksi kainaloon ja kuiskuttaa korvaan aamun ensimmäiset onnittelut. 
Keittiössä säpistään, kolistellaan, sähistään 'hiljaa nyt, ettei äiti herää!!' Tyytyväisenä käännän kylkeä ja jään odottamaan onnittelukulkuetta.
Kaikki neljä ovat loihtineet minulle kertakaikkisen liikuttavia lahjoja ja kortteja. Vielä pari vuotta sitten kaivoin sänkyyn kiikutetusta lahjakassista paperisilppua, langanpätkiä ja nitojan.
Tänä vuonna ehdotin jo etukäteen, josko perinteistä poiketen nauttisinkin aamiaisen keittiönpöydän ääressä. Aamukahvi sängyssä ja aamukahvi sängyssä ovat kaksi aivan eri asiaa.
  
Taas tuli todistettua, että toisen laittamana kaikki maistuu niin paljon paremmalta.


Linnankadun Mami ei petä.
 Tänä vuonna pidimme breikin myös äitienpäivän perinteisestä ravintolakeikasta. Katraamme kaksi nuorimmaista on tällä hetkellä sen verran hankalassa iässä, että ravintolaan on turha lähteä itseään kiusaamaan. Muista asiakkaista puhumattakaan. Näinpä nautimmekin jo lauantaina Mamissa pre äitienpäiväillallisen, ihan vain kahdestaan. Kun ilta alkaa rosesampanjalla ja päättyy puolukkaparfaitiin, ei se voi olla kuin onnistunut. Varsinkin, jos väliin mahtuu hanhenrintaa, karitsan paahtopaistia ja belugalinssejä.

Leppeää sunnuntaita kaikille,

-Heidi

torstai 9. toukokuuta 2013

Home is where your..


Vaikka muuttoon on vielä aikaa, olen alkanut katsella tätä nykyistä kotiamme sillä silmällä. 
 Lapsille oli hiukan hämärän peitossa mitä kaikkea muutto konkreettisesti tarkoittaa, joten viime viikot olen saanut vastailla lukemattomiin kysymyksiin. 
Kyllä, keittiönpöytä otetaan mukaan. Juu, myös tuolit. 
Ei, jääkaappia ei oteta. Perheen valokuvat sen ovesta kyllä. Astiat otetaan, mutta sauna jää paikoilleen. 
Kyllä, Urho muuttaa mukana. 

Itse mietin lähinnä mitä kaikkea alan jossain kohtaa ikävöidä. Tänä aamuna herätessäni tajusin, että ainakin makuuhuoneemme ikkunasta avautuvaa maisemaa.
Ja kakluuneja. Onneksi niitä löytyy myös uudesta kodista. 

Puuhellaa sieltä sen sijaan ei löydy. Aamurutiineihimme on kahvinkeittimen lataamisen ja Hesarin haun lisäksi kuulunut puuhellan sytyttäminen. Kun ulkona paukkuu pakkanen, puuhellan lempeä lämpö leviää keittiöön ja herättää tokkuraisemmankin. Tuoreen kahvin ja palavan puun tuoksuyhdistelmää tulen takuuvarmasti kaipaamaan. Viime viikolla  pannarinhimoissani tein hätäisen hankinnan ja ostin indukstioliedelle sopimattoman pannun. Luonnollisesti tajusin etsiä pannusta asiasta kertovia merkintöjä vasta kotona, lieden vilkuttaessa erroria. Melkein jo ehdin ottaa asiasta kierroksia kunnes muistin. Puuhella paras hella <3 



Kai tässä ehtii miettiä vielä yhtä sun toista, ennen kuin muuttokuorma on valmis siirtymään uuteen osoitteeseen. Miettiä, haikailla, itkeä tirauttaa. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, seiniin ei saa rakastua. Tämä nyt kuitenkin on vain talo, vaikkakin vielä hetken verran myös koti. 
Uusi talo odottaa, että teemme siitä kodin.

-Heidi

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ruokapöytäkeskustelua


Ruokapöydässä lapsi näpertää hernettä sormissaan.

- Mitä täällä on sisällä?
- Herne.
- Eikun täällä sisällä, mikä tämä on?
- No se on justiinsa se herne.
- Eikun täällä sisällä on jotain.

Lapsi kaivaa herneen puolikkaan esiin kuoresta.

- Kato, täällä oli tällainen! Ja toinenkin!!
- Niin. Ne on sen herneen puolikkaat.
- Ne löytyi täältä sisältä!
- Niin.
- Miltäköhän nämä maistuu?
- Herneeltä.
- Mä maistan. Hyviä. Maistuu vähän herneeltä.
- Niin.

Lapsi kääntää katseen lihapullaan.

- Mitä täällä on sisällä?


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

(Melkein) aina valmiina!



Tänään oli esikoisen partiouran hartaasti odotettu kohokohta: ensimmäinen kevätparaati. Pukeutumisohjeet ja lista tarvittavista vermeistä oli toimitettu koteihin syynättäväksi jo varhaisessa vaiheessa, näin vanhemmille jäisi yllin kyllin aikaa tehdä tarvittavat valmistelut ja hankinnat. Tähän asti homma oli siis organisoitu kerrassaan mallikkaasti.

Suunnitelmat alkoivat yskähdellä vasta kun kotiin kiikutettu infolappunen kiinnitettiin keittiön ilmoitustaululle. 
Sinne sulautui, seitsemäntoista muun infolappusen seuraan. 
Onneksi sudenpentu itse oli tulevasta tapahtumasta niin tohkeissaan, että muisti säännöllisesti muistutella minua. Väsyneen ja hajamielisen äidin aivot tosin tulkitsivat muistuttelun jankutukseksi ja ärähtivät lapselle että 
'nyt hiljaa, hoidan kun hoidan'. 

Ja hoidinkin. Torstaina taahasin ympäri keskustaa etsimässä tummansinistä vekkihametta (Turussa niitä myy tasan yksi kauppa, ajatella), tummansinisiä sukkahousuja (paljon helpompi homma, siinä hameita myyvässä kaupassa niitä tosin ei ollut) sekä partiopaitaa. Kotona kaulasta varpaisiin tummansinisiin puettu lapsi tuumasi että väiski vielä niin jo kelpaa marssia. 
Lauantaina Partiokauppaan ajelikin sitten Mies. 

Partiopaitahan on siis kaupastakannettuna ihan perus tummansininen college. Partiopaita siitä tulee vasta kun kaikki asianmukaiset merkit on ommeltu oikeille paikoilleen. Ompelutaitoisena optimistina päätin jättää moisen pikkuhomman sunnuntaiaamuun, tuskin siinä nyt kauan menisi. 
Note to self: kymmenen merkin käsin ompelemisessa menee kauan. 

Partioasuun pukeutumisen myötä iso-pieni tyttöni näytti kasvavan kymmenen senttiä ja vähintään kaksi vuotta. 
Jännittyneesti kameralle hymyilevä lettipääni heilautti heipat, kapusi autoon ja huristi jälleen pienen matkan kohti vähän isomman lapsen elämää. Kesällä edessään on neljän yön leiri, johon osallistumista epäröitiin enää hetken verran. 

Ja äidin sisällä kipristää kummasti.

-Heidi

lauantai 4. toukokuuta 2013

Pientä päivitystä


Lankahommia alkoi, kuten nimestä saattaa päätellä, käsityöblogina. Takaportiksi rönsyilylle lisäsin otsikon alle tuon 'Saattaahan tänne toki muutakin eksyä'. Viime aikoina painopiste on ollut nimenomaan tuossa rönsyilyssä, sen verta tapahtumarikasta kvartaalia tässä elellään. Nimenvaihto ei kuitenkaan liene tarpeen, kyllä niitä neulejuttujakin tänne taas saan napsuteltua kunhan elo tasaantuu (itsekin odotan tuota vaihetta mielenkiinnolla).


Remonttihommiahan tässä lähitulevaisuudessa taas näyttäisi riittävän. Lapsihommia samoin; katras kasvaa ja kukoistaa vaan ei lisäänny. Sisutuksesta sanan varsinaisessa merkityksessä en uskalla vielä hetkeen kirjoitella, tuleva uusi koti kun on nykyisellään aikalailla julkaisukelvotonta materiaalia. Aiheeseen päästäneen kuitenkin viimeistään jouluna, kun Koti ja keittiö läväyttää sivuillaan vanhan juhla-asuisen kotimme kaiken kansan tietoisuuteen. Mahdanko pystyä lukemaan juttua tuoreeltaan? 
Blogi kuitenkin pyörii omaan kituliaaseen tahtiinsa, pysykää rakkaat lukijat mukana (ei niin päätähuimaavassa) vauhdissa.


Niin, Te lukijat. Tilastojen perusteellahan teitä siellä on. 
Nyt vasta tajusin liittää tuon Vakkarit-pläjäyksen sivun oikeaan reunaan, jotenkin puoliteholla olen ollut tämän asian suhteen. Olin niin kovin innoissani ja otettu tajutessani, että teitä oikeasti on! Voi että! Keitä te ootte? Ihania anyway :)

Kesä, loma, muutto ja kaaos lähestyvät. 
Hyvä tästä kaikesta tulee. 
Tulee tulee.

-Heidi

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Selkenevää

Miten tämän raaskii jättää?

Kuten nokkelimmat jo arvasivatkin, olemme muuttamassa. Jo pidemmän aikaa olemme leikitelleet ajatuksella, että joskus vielä asuisimme meren äärellä, armaassa synnyinkaupungissani. Meillä oli tarkahko visio unelmiemme talosta, juuri oikeanlaisella sijainnilla. Lapsiluvun kasvaessa asuminen tuossa idyllisessä pikkukaupungissa alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta. Mitään negatiivisia puolia asiasta emme tuolloin (saatikka nyt) jaksaneet ajatella, lähipiiri sen sijaan muisti näillä spekuloida. Siitä heille kiitokset, 
me nyt kuitenkin teemme mitä itse haluamme.

Päälimmäisenä kauhisteltiin, kuinka saatamme lähteä juuri nyt, kun talo vihdoin on valmis. 
Kuka hullu tämän keskeneräisenä olisi ostanut? Siksi vasta nyt.

Sellainen urakka, kuinka te raaskitte! 
No, (vähintään) samanlainen urakka edessä. Ei remontti tekemällä lopu. Kai me sitten olemme yhdenlaisia hulluja, onneksi molemmat samaa sorttia.

Sinne, pikkukaupunkiin?!? Niin kauas! 
Niin siis kauas mistä? Meillä on tulevaisuudessa kaikki kävelymatkan päässä. Paitsi Turku. Mutta ei se ole nytkään.



Uudet hoodsit.
 Mitään epärealistisia odotuksia minulla uusvanhan asuinpaikkani suhteen ei ole. Odotuksia noin yleensä sen sijaan kyllä. 
Odotan sitä, että voin kävellä töihin samaa matkaa eka- ja tokaluokkalaiseni kanssa. 
Sitä, että voin käydä kaupassa ihan vaikka vain maitolitran takia. Kävellen. Kaupungissa on myös hienoin kirjasto, missä olen kuunaan käynyt. Esimerkiksi.
Talvella pikkukylä on ihan yhtä ankea kuin mikä tahansa kaltaisensa, kesällä kauniimpaa paikkaa saa hakea. Minulla on siellä jo nyt monta ihanaa ihmistä ja ystävää odottamassa, lapsilla mummilan avoimet ovet.

Ja kun asiat lähtivät loksahtelemaan, mitäs sitä jarruttamaan.

-Heidi