lauantai 25. elokuuta 2012

Vii-kon-lop-pu


Kyllä on kuulkaa hassua, kuinka viikonlopun 
merkitys nykyään korostuu meikäläisen elämässä. 
Kaksi viikkoa sitten tyhjensin käsilaukkuni vaipoista, parittomista sukista ja talouspaperimytyistä ja sujautin tilalle kalenterin (vuoden 2011 tosin, vasta seuraavana päivänä löysin sen oikean). Aamukahvi termosmukissa ja perhe taustapeilissä vilkuttaen huristin, pienoisen tauon jälkeen, kohti työelämää. Erinäiset tahot ovat asiaankuuluvasti hämmästelleet, 
kuinka raaskin mennä töihin jo nyt,  
kun se teidän pieninkin on vasta vuoden
Oikein Erittäin hyvin, kiitos kysymästä.

Uuteen elämänvaiheeseen sujahtaminen kävi melko kivuttomasti, vaikka joitain asioita jaksan edelleenkin, varovaisen ilahtuneena, hämmästellä. 
Ensinnäkin hiljainen takapenkki. Koko kesän olen olkani yli huudellut uhkauksia, kiristystä ja lahjontaa kyytiin vyötetylle apinalaumalle. Nyt ainoat äänet ovat Emma Salokoski feat. minä. Tähän en uskalla tottua, joukkokuljetukset jatkuvat työajan ulkopuolella. 
Toiseksikin minua mietityttää yhtälö, jonka mukaan olen tunnin työmatkan (x2) ja työssä vietetyn päivän jälkeen kärsivällisempi, rentoutuneempi, tyytyväisempi (ja todennäköisesti mukavampi) kuin koko päivän kotona oltuani. Bonuksena ja korvaamattomana tukena tälle kaikelle minulla tosin on Mies, jonka koti-isyyden taso hipoo pyhimyksen rajoja. Kiitos, tänä vuonna isänpäivää todella kannattaa odottaa <3
Kolmantena, eikä suinkaan vähäisempänä, on se kuun viimeinen. Sitä odotellessa, itseni palkitsemis-ostoslista on jo kirjoitettu.

Tähän postaukseen sopisi kuva termosmukista, muistikirjasta tai sellainen veikeä auton taustapeilistä otettu omakuva. En viitsi, koska nyt on vii-kon-lop-pu. Näiden sijasta laitan kuvan viikonloppuherkuista, jotka kohta pöytää katetaan  ja parhaassa seurassa nautitaan. 3 veen kanssa nostimme perunasadon ja pienet kädet napsivat huolella tarhapavut. Punaviinikin taitaa olla jo kaatoa vaille valmis. Huomenna saamme talon täyteen synttärivieraita ja minä luokseni rakkaan ystävän.
Jos tämä tällaisena jatkuu niin kyllä kelpaa.



Viikonloppua teille, 
ihan jokaiselle :)

-Heidi

perjantai 10. elokuuta 2012

Makeaa elämää

Vadelmia kypsyy, koko ajan, enemmän ja enemmän. En sano että liikaa, mutta ehkä hieman ylenpalttisesti. Hillo- ja mehukiintiön täyttyessä olemme syöneet vattuja tuoreeltaan sydäntemme kyllyydestä. Nyt ei tarvitse pihistellä
Ja jotta herkku olisi vieläkin herkumpi, sai se kylkeensä unelmankevyttä ja öh niin makeaa marenkia. Muutama mustikkakin on metsästä jaksettu hakea, mutta noihin vattuhin verrattuna niiden poimiminen on niin kovin työlästä.

Tämä marenkiohje on helppoakin helpompi, alunperin se on muistaakseni jostain Jamie Oliverin kirjasta. Tämä ei oikeastaan vaadi tekijältään muuta kuin aikaa, mutta lopputulos onkin sitten joka minuutin arvoinen.


Marengit

6 munanvalkuaista
300g sokeria
hyppysellinen suolaa

Uunin lämpötila 125-150C, paistoaika n. 2 tuntia

1.  Vatkaa valkuaiset kovaksi, kiiltäväksi vaahdoksi.
2. Lisää sokeri ja suola valkuaisvaahton hiljalleen, samalla koko ajan vatkaten. Sokerin lisättyäsi vatkaa seosta vielä n.5 minuuttia.

3. Laita marenkimassasta ruokalusikalla kekoja leivinpaperille. Tästä annoksesta tuli yhteensä 25, kolmelle pellille annosteltuna. 

 (Huom. Useamman pellillisen paistaminen yhtäaikaa vaatii kiertoilmauunin.)

4. Paista marenkeja ensin tunti 150 C:ssa, laske sitten lämpötila 125C:een ja paista vielä toinen tunti, tai kunnes marengit ovat kevyitä (eli kypsiä). 


Vallan ihanaa viikonloppua teille,

-Heidi

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Söpöläiset

Pakkohan tätäkin on hehkuttaa: sipuleita! 
Pieniä! Söpöjä! Maukkaita! Luomua!
Illan lohikeittoon kasvimaalta noudettiin, asiaan kuuluvalla hartaudella, porkkanat, varsisellerit ja sipulit. Varsinkin sipuleista 3v oli haltioissaan. 
Siis maan alta tuli tuollainen?!? Ja sen voi syödä! Mahtavaa! Tämä lienee paras tapa romuttaa lasten ruokaan liittyviä hyihyi-ennakkoluuloja. 





Kuvausassari sai palkkionsa sipuleina.

Syksyä on jo ilmassa, enkä pane lainkaan pahakseni. Viimeiset kesäpäivät ovat minusta aina niitä parhaita, erityisiä. Niistä nautitaan!

-Heidi

lauantai 4. elokuuta 2012

Lusikka soppaan


Kesä lautasella

Kovin ovat olleet ruokapainotteisia nämä viime aikojen postaukset. Käsityöt ovat tällä haavaa satunnaisten iltojen ilo, mutta syödä pitää joka päivä.

Viime kesän elimme keittiöttä, kun oli sitä remonttia. 
Vielä toukokuussa, kaverien tulevaa ahdinkoamme kauhistellessa, tuumasimme vain että kesällä muutenkin vaan grillataan ja keitellään uusia perunoita. 
Että no probs
Kuinka vähän me tiesimmekään.
Todellisuudessa taisimme grillata kokonaista kolme kertaa. Joka kerralla makkaraa, koska sen kanssa ei tarvinnut turhaan säätää, saatikka sotkea yhtään astiaa (tai käsiään). Perunoita keitimme kerran, koska (ilman vesipistettä) se tuntui niin kovin rasittavalta ja työläältä. Ja elämämme oli jo valmiiksi aivan riittävän rasittavaa ja työlästä.
Lopputuloksena oli, että kuistilla (heti siinä mikron vieressä) sijaitseva jääkaappi lastattiin kerran viikossa täyteen eineksiä, jotka tarjoiltiin elegantisti kertakäyttöastioilta. 
Ruoanlaitto ole koskaan ollut yhtä vaivatonta. 
Ja mikäli minusta riippuu, ei enää koskaan tule olemaankaan.

Tänä kesänä olen kahminut vahinkoa takaisin kaksin käsin.
 Ruoanlaitto ei tunnu palaakaan velvollisuudelta, kun käytettävissä on kasakaupalla tuoreita kauden raaka-aineita ja, mikä tärkeintä, kunnollinen keittiö. 
Tässä kohteessa remontin lopputulos hyvittää moninkertaisesti kaiken kokemamme.

Kesälomalla tuntuu ajoittain, että meillä tehdään ruokaa tai syödään ihan koko ajan. Tai suunnitellaan mitä seuraavaksi syödään. Ja kuitenkin pienellä haikeudella mietin, kuinka syksyn tullen aikaavievimmät ruokasessiot siirtyvät pakostakin viikonloppuihin.

Tämän kesän hitti on ollut niinkin eksoottinen kuin lohikeitto. Perusruokaa, joka saa ansaitsemaansa kunniaa tuoreista kasviksista ja uusista perunoista. Ruokalistalla ovat vaihdelleet ihan perinteinen, tuoreesta lohesta tehty, ja savulohella höystetty kesäkeittotyyppinen. Näitten kaveriksi vielä uunituore leipä niin avot. Tätä parivaljakkoa tulen talven tuiskeissa lämmöllä muistelemaan.



Keitolle kaveri

Nyt nautitaan, vielä ehtii!

-Heidi

torstai 2. elokuuta 2012

Puskasta pulloon


Välineistö valmiina.

Viime kesänä ostin vadelmia pakkaseen. Kaksikymmentä pientä, pöyristyttävän hintaista rasiaa. Säännöstelin vadelmia kuin pahimpaan pula-aikaan; rasia silloin, toinen tällöin, tarkan harkinnan mukaan. Niistä ei todellakaan keitelty 
soppaa tai tehty piirakkaa. 
Kiitos tiukan linjan, pakkasessa on edelleen kaksi rasiaa.

Tänä kesänä ei, hihhei, tarvitse turvautua ostomarjoihin. Takapihan puolivillit vadelmapuskat rehottavat terhakoina, tuuheat oksat marjoista notkuen. Vielä viime viikolla olin innoissani saadessani kokoon puoli litraa marjoja iltapalalle.  Tällä viikolla olen kolmen päivän aikana kerännyt 17 litraa peukalonpään kokoisia mollukoita ja lisää on luvassa. Lapset poimivat välipalansa suoraan puskasta, kuopus napsii purkkiin poimittuja vattuja kuin vanha tekijä. Torilla käydessäni hykertelin nähdessäni, kuinka paljon pikkurasiallinen vadelmia maksaa.


Pakastin alkaa pikkuhiljaa olla täynnä, eikä näitä voi rajattomasti tuoreenakaan syödä. Niinpä katsoin parhaaksi polkaista käyntiin säilöntähommat. Kaupan hilloissa on enemmän sokeria kuin hilloa, kaikesta muusta ei-toivottavasta puhumattakaan. Mehuissa taitaa olla aikalailla sama homma, luomutuotteita lukuunottamatta. 

Kiitos marjatulvan, ensi talven puurot ja pannukakut höystetään home made-taatusti luomua-hilloilla ja päälle kulautetaan oikeaa marjamehua. 
Tämän päiväiseen mehusatsiin tuli puolet ja puolet herukkaa-vadelmaa, ja maistiaisten perusteella oikein kelpo tavaraa. Mitään säilöntäaineita tässä ei ole, joten säilyvyydestä en oikein osaa sanoa. Voisin kuitenkin kuvitella, ettei mehu kauaa ehdi jääkaapissa hapantua.
Hillohommat jatkuvat huomenna, jääkaapissa odottaa kuusi litraa valmiiksi poimittuna. Saattaapa siitä aamupalarahkankin joukkoon rittää. Oijoi, tämä on ihanaa <3

Hilloa isolla hoolla.

Marjamehu

2 l punaherukoita
2 l vadelmia
1,5 vettä 
350g sokeria per mehulitra

1. Kiehauta vesi. Lisää marjat. Keittele kymmenisen minuuttia.

2. Siivilöi mehu kirkkaaksi (itse siivilöin kahteen kertaan, toinen kerta harson läpi). 

3. Mittaa paljonko mehua tuli ja laita se kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, lisää sokeri ja keittele hiljakseen vielä muutama minuutti.

4. Pullota puhtaisiin, lämmitettyihin pulloihin, jäähdytä ja säilytä viileässä.




Leppeää elokuun iltaa itse kullekin,

-Heidi