sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Back to bisnes

Blogirintamalla elellään hiljaiseloa, kiitos ulkona lupaavasti aloittelevan kevään. Piha, vaikkain säälittävän pieni, kaipaa jos jonkinnäköistä puunausta ja tänä(kin) vuonna olen päättänyt saada nurmikon kasvamaan. Jos tuo mutakasa tuolla talon takana vaikka jollain ilveellä muuttuisi pehmeäksi nurmikentäksi, eihän sitä koskaan tiedä. Ja kasvimaa, ou boi. Ikkunalaudat notkuvat erisortin taimia ja kevät keväältä kasvava siemenvalikoima odottaa maahan tökkimistä. Mutta siitä enemmän tuonnempana.


Sen verran on neulerintamalla kuitenkin tapahtunut, että ensimmäiset Ms Sukka-malliston  parit ovat päätyneet myyntiin asti. Myös täällä blogin puolella, Shop-osiosta, löytyy muutamaa mallia, lisää tulee pikkuhiljaa. Nappeja saa toiveitten  mukaan, laitoin yhteiskuvan kaikista naperoista joista valita. Ja jos tätä blogia vaikka joku mies/isä (yeah, right) lukisi; kyllä ne vaimon/äidin jalat kesälläkin saattavat palella. Vinkvink. Ainakaan meillä noita äitienpäivähommia ei ihan kokonaan parane lasten harteille jättää. Tai edes miehen, sen puoleen; ihan itse varasin pöydän ravintolasta. Ettei tule sitten sanomista.


Ja vaikka oman blogin postaukset ovatkin jääneet vähemmälle, olen löytänyt kerrassaan riemastuttavia uusia tuttavuuksia. Ripun Antakee armoo on hykerryttävän hauskaa luettavaa lapsiperheen arjesta ja sen vierestä. Vierastan hiukan nk. oikeita äitiysblogeja; minua ei oikeasti enää tässä vaiheessa kiinnosta kiinteiden aloitus, unikoulut, hampaiden taikka minkään muunkaan kasvu. Muitten siis kuin oman lapsen. Antakee armoo tarjoilee kirjoittajansa elämän (lähes) kaikkia osa-alueita kadehdittavan rehellisesti ja nokkelasti. Ja ironinen ote on aina tervetullut twist, asiaan kuin asiaan. Kiitos, Ripu!

Nyt pihalle (menkää tekin)!

-Heidi-

torstai 19. huhtikuuta 2012

Rebirth

Olen nukkunut nyt kaksi yötä. Ja siis erona edellisiin, olen nukkunut. Yhtäjaksoisesti, syvään, ilman sekavia puoli neljän olenko-hereillä-vai-unessa-?-jaksoja. Lähes kahden kuukauden valvottujen öitten jälkeen tiedän taas hetken, miltä tuntuu herätä. Siis herätä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihminen totta tosiaan on psykofyysinen kokonaisuus; kyllä siihen hereillä olemiseen liittyy olennaisena osana myös jonkin asteinen aivotoiminta. Kiitos, anoppi, tämä on mahtavaa. Lupaan hakea lapsen huomenna kotiin. 

Näitten kahden nukuttujen öitten jälkeisinä päivinä olen laittanut lähes haltioituneena merkille, mitä kunnon lepo minussa saa aikaiseksi. No, luonnollisestikaan 1) en ole väsynyt. 2) Olen myös pukeissa ennen puolta päivää. 3) Jaksan hymyillä kahden keskimmäisen urpoiluille, karjumisen sijaan. 4) Jaksan miettiä tulevaisuutta iltaa ja nukkumaanmenoa pitemmälle. 5) Olen kahden päivän aikana saanut aikaiseksi enemmän kuin viimeisen kolmen viikon aikana. Olen siivonnut. Haravoinut. Ottanut pois viimeisetkin jouluvalot (tämä ei ihan ehkä mene univelan piikkiin mutta kuitenkin). Kylvänyt nurmikkoa. Järjestänyt. Pyykännyt (jei, arjen sankari). Pointti on siinä, että olen tehnyt jotain, ihan sama mitä, sen sijaan että istuisin kolmatta tuntia naama harmaana tuijottamassa lukemassa Hesaria.
Luova hetki lastenhuoneessa.
Tämän päivän kruunasi käynti Hulluilla päivillä; sain mitä hain, halvalla, jonottamatta, hikoilematta. Jos kaksi nukuttua yötä saa aikaan kaiken tämän, uskallan tuskin ajatella, mitä tapahtuu jos kun kunnon yöunet tulevat jäädäkseen. Täytyy varmaan mennä töihin. 
Olen ruusuni ansainnut.



                             -Heidi-



sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Finally!

Viime aikaisten viimojen ja vihmojen vuoksi ulkoilut ovat täällä päässä jääneet aikalailla minimiin. Itse inhoan palelemista ja hikoilua, siinä kuin pölyävää hiekkaa, viimaa, loskaa ja kuraakin. 2v ei ymmärrä lumen päälle ja tämän pakkasraja menee -3C:ssa. Tuulella riittää +3C. Kun lapsi ei liiku, tulee kylmä. Ja kun tulee kylmä, lapsi lamaantuu eikä liiku. Jne. Että ulkoilukelejä odotellessa, onneksi meillä on tilaa juosta sisällä ja kylmä kuisti päikkäreitä varten.


Mutta. Tänäänhän se sitten koitti, kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä. Ja tokihan siitä otettiin kaikki tehot irti; mies pakkasi kaksi vanhinta autoon ja karautti venettä rapsuttamaan, minä kiskoin haalaria poikain ylle ja johdatin joukkion takapihalle. Sisälle tultiin vasta viitisen tuntia myöhemmin, multaisina, hikisinä, nokkosenpolttamina. Voi pojat, se on kevät nyt!


Urho ja etana, silmästä silmään.


Tätä lisää, paljon!

-Heidi

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sukkahommia

Jos nyt jotain hyvää pitää ulkona vallitsevasta tyhmästä hyhmästä keksiä, niin sen ansiosta sukkamallistoni suunnittelu ja toteutus harppasi aimo askeleen eteenpäin. Oli yksinkertaisesti pakko saada villasukat jalkaan, ja prototyyppien valmistus hoitui siinä sivussa.

Mies on koko talven kulkenut sukissa, joista ahkeran käytön ansiosta on häthätää varret jäljellä. Taktiikka uusien sukkien saamiseksi oli ilmeisesti kulkea repaleiset sukat lepattaen ja näin allekirjoittaneessa syyllisyyttä aiheuttaen. Ihan näin hienovaraisesta vihjailusta ei juurikaan ole hyötyä, mikäli inspiraatio kukkii vallan toisaalla. Uusia sukkamalleja koristavatkin pitsit, nauhat ja iki-ihanat päällystetyt napit. Itse sukka on tavallistakin tavallisempi; harmaa, suoravartinen, basic-sukka. Olen hetkeksi jättänyt kirjoneulemallit hautumaan ja keskittynyt neuleitten "asustamiseen", tarkoituksena on kehitellä sukille seuraa käsineistä ja pipoista.

Näitä malleja tulee myös tuonne Shop-osastoon, kunhan saan tuotannon polkaistua käyntiin.

Olemme muuten nyt rapiat neljä vuotta asuneet vanhassa talossa, jossa lattiat ovat asianmukaisen kylmät. Kunnianhimoinen suunnitelmani (silloin neljä vuotta sitten) oli neuloa rouhea rottinkikori kukkuroilleen villasukkia. Kori sukkineen olisi eteisessä, jostaa vieraat sitten saisivat sisään tullessa vetää lämmikettä jalkoihinsa. Ensimmäisessä ostamassani korissa on polttopuita. Toinen on muistaakseni autotallissa, täynnä puutarhahärpäkkeitä. Vieraita kehoitan jo etukäteen ottamaan omat villasukat mukaan. Että sellainen suutarinverstas täällä.


Ulkona vihmovasta möhnästä huolimatta lupsakkaa lauantaita,

-Heidi

torstai 12. huhtikuuta 2012

Vikkelä ja Valpas

Kauan ja hartaasti odottamani uusi kamera on vihdoin täällä. Pitkän, puuduttavan ja täydellisen asiantuntemattoman pohdinnan jälkeen päädyimme tilaamaan Fuji FinePix X10:n. Netistä löytyi esittelyä ja vertailua joka lähtöön, useimpia niitä lukiessani tipahdin kärryiltä viimeistään kolmannen lauseen kohdalla. Onneksi lähipiiristä löytyi asiantuntemusta, jonka turvin uskalsimme laittaa tilausta vetämään. Enkä häpeä tunnustaa, että Fujin hurmaavan retro ulkoasu ei suinkaan ollut valintakriteereistä vähäisin. 
Fuji tuli taloon.


Aika näyttää, kuinka tämä perusdigipokkaria monta astetta parempi (ja toki myös hintavampi) kapine käytössä vakuuttaa (ja kouluttaa) käyttäjänsä; loppupeleissä se onnistunut lopputulos kun on aika pitkälle kiinni laukaisimen painajasta. Alkutaival on ollut hiukan kankeaa, eikä mukana tulleista ohjeista ole juuri apua. Tähän asti opittua: Fuji on ranskaksi Fuji.

Kuvia on kuitenkin ahkerasti räpsitty, ja jo lyhyenkin kokemuksen perusteella tuntuu, että rahoille saatiin vastinetta.
 
Yllä olevissa kuvissa poseeraavat marimekon alelaarista eilen löytyneet maailman pirteimmät ihanuudet; Vikkelä ja Valpas. Maija Louekarin suunnittelema kuosi on valitettavasti jo poistunut mallistosta, enkä jostain syystä aikanaan tullut ostaneeksi näitä vaatteita kenellekään lapsista. Nyt on vahinko otettu osittain takaisin, Louekarin seuraavaa täysosumaa odotellessa.

-Heidi