tiistai 21. helmikuuta 2012

Laskiaishommia

No niin. Tämän blogin olisi tarkoitus esitellä ja käsitellä erilaisia käsityöhommia joita päivieni ratoksi täällä suunnittelen ja toteutan. Koska ajastani taistelee kuitenkin myös perheeni viisi muuta jäsentä, saattaa joukkoon lipsahtaa myös muutama ei- käsityöhenkinenkin postaus. Kuten esimerkiksi tänään.

Tänään, laskiaistiistaina, on melkoisen luontevaa pukata ensimmäinen kirjoitus aiheesta laskiaispullat. Näitä herkkuja on kauppojen hyllyillä notkunut jo joulusta lähtien, mutta kaupan hötöisiä tekeleitä enemmän luotan tässäkin asiassa perinteiseen kotitekoiseen. Jotenkin vain kermaa sisältävä mutta huoneenlämmössä säilyvä leivonnainen tuntuu epäilyttävältä yhdistelmältä.

Pullaresepti on perinteistäkin perinteisempi ja vuosikausien käytössä hyväksi koettu. Ensimmäistä kertaa käytän kuitenkin luomukardemummaa, ja siitä totutun rouheen sijasta hienoksi jauhettua versiota. Saapa nähdä eroaako maultaan aiemmasta.
 


 
5 dl (luomu)maitoa
1 pkt tuorehiivaa
1,5 dl sokeria
1 rkl (luomu)kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
150 g sulatettua voita (eikä sitten mitään margariineja tai rypsiöljyjä)
n. 15 dl jauhoja


Niin joo, jauhoissakin testasin nyt ensimmäistä kertaa luomua. Käyttäytyykö ne jotenkin eri tavalla, anyone? Täytteeksi mansikkahilloa ja kermavaahtoa, mantelihommiin en nyt tällä kertaa lähtenyt.


Hyvin nousi, taikinasta tuli 24 suurenpuoleista pullaa. 2-vuotias avusti kansien takaisin asentamisessa (hillovastaavaksi ei hänestä ollut) ja puolet pullista hujahti välipalalla odottaviin nälkäisiin suihin. Mitä mukavinta laskiaista itse kullekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tack!