perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kerta kiellon päälle

Kaapistamme löytyy nopeasti laskien 35 erilaista Muumi-astiaa. Siis tätä Arabian laadukasta, värikästä, käytännöllistä joka lapsiperheen perussettiä. 
Ensimmäisen muumimukini sain reilusti yli kymmenen vuotta sitten, isosiskolta joululahjaksi. Muki oli (ja on) kiva, edelleen ehjänä ja jokapäiväisessä käytössä. Hiukan nieleskelin, kun pikainen piipahdus huuto.netissä paljasti mukin nykyisen arvon olevan liki 200€. Minulle sillä on lähinnä tunnearvoa.

Toinen lemppari on lapsilta äitienpäivälahjaksi saatu muumimamma nro 2. Nro 1 tipahti rysän päältä yllätetyn lapsen käpälistä kaakelilattialle, tämän äyskäröidessä sillä vettä vessanpytystä. Muut ovatkin sitten vain mukeja mukien joukossa.

Muumimukien rooli todellisena tulevaisuuden antiikkina on mielestäni hiukan epävarma, sen verran tiuhaan ja suurella volyymilla niitä tuotetaan. 
Ja kun niitä löytyy ihan kaikilta. 
 Itse tuskin innostun mukeja hamstraamaan. Ystäväpiiristä löytyvä hamsteri kuitenkin huokuu hiljaista paheksuntaa lapsemme juodessa keräilymuumista kaakaotaan. 

Mutta kivojahan ne on, ei kai meilläkään niitä muuten olisi. Ystäväni hollantilainen poikaystävä oli Suomessa vieraillessaan kohteliaan innostunut kiinnostunut näistä (lasten?)astioista, joista emäntä toisensa perään kahvinsa vieraalle tarjoili.
 Meidän pesueemme suhtautuu asiaan vakavasti; ei todellakaan ole se ja sama, kuka siitä mymmelistä kulloinkin mehunsa juo. 
(Sorry Steven, that's just how we are.)

Muutaman viimeisimmän uutuusmukin olen jo skipannut. 
Päätin, että jos ei mukit mahdu kaappiin, on niitä liikaa  
(uusia kaappeja en varmaan tähän hätään saa)
 Kunnes sitten näin tämän kevään uutuuden, Primadonnan hevosen. Siinä on pitkästä aikaa sellaista alkuperäistä, vanhaa Tove-henkeä.
Eihän moista voinut ostamatta jättää. 
Säilytän sitä sitten vaikka tuossa keittiönpöydällä. 

Tästä mukista juon minä.

Mitä parhainta viikonloppua teille!


-Heidi

5 kommenttia:

  1. Ihana tuo muumimamma muki 1 tarina. Vessanpöntöstä äyskärinä. hihihihi!

    Täällä mukeja on kertynyt vasta 3 kpl.
    Pojan 1v. synttärilahjaksi, äidille työporukalta ja viimeisin oli kaverilta läksiäislahja muuttaessa Englantiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, teillä on kova kiriminen! Ja osaa mukeista kun ei enää edes valmisteta (ne varmaan sitten ovat sitä tulevaisuuden antiikkia?). Mutta kivojahan nuo ovat ja varmaan meidän lapsemme niitä sitten aikuisina muistelevat, samoin kuin me esim. niitä muovisia lituskaisia kerhopulloja, joissa oli sormelle sopiva kantorinkula :)

      Poista
  2. MUISTAN ne retkipullot. <3
    Meillä kun niitä ei kerätä keräilykohteena vaan ihan käyttöön tulevat.
    Minulla onkin suunnitelma....
    Kun Suomessa vieraillaan niin mukaan lähtee muki, samoin pyydän tuliaisiksi Suomesta Englantiin matkustavia ystäviä ja sukulaisia.:)

    Ne kulhot kiinnostaisi myös ja se mustavalkoinen mehukannu. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania mukeja! Myös meillä näitä vain kolme, mutta ei varsinaisessa keruussa ole. Muita astioita kyllä on kerätty ja liian kanssa etenkin, jos Mieheltä kysytään.. mut eipä kysytä. Kjäh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä näitä aamupalapöydässä katselee ihan mielellään. Plus mieluummin annan lasten läträtä maitonsa näistä kuin _minun_ Runo-mukeista (lautasista puhumattakaan).

      Poista

Tack!