 |
| Niin pitkä on matka, ei kotia näy. |
Unilelut unohtuivat ja isoveli oli ahdettu kuopuksen haalariin. Ja toisin kuin oli sovittu, Mies oli jatkanut matkaansa laatikkopyörällä töihin, eikä suinkaan jättänyt sitä parkkiin päiväkodille. Varttia yli kolme käsissäni oli siis kaksi lopen uupunutta jalkamiestä.
Kolmen korttelin pituinen kotimatka piteni potenssiin sata nelivuotiaan laahustessa perässäni haarukset kiristäen. Kuopus kompuroi lahkeisiinsa ja päätyi naamalleen katuojaan, josta ohiajanut naapuri noukki meidät kyytiinsä.
Mutta hyvin olivat kuulemma viihtyneet.
-Heidi
:-)
VastaaPoistaSanopa muuta.
PoistaAi jai jai, eikö rouva ole nimikoinut vaatteita? Vai menikö lapset sekaisin päiväkodissa? :D
VastaaPoistaRivien välistä voi siis päätellä, että jota kuinkin hyvä alku, hienoa! Meillä logistiikka usein pettää siinä, kun mies ei ole muistanut ottaa tuplarattaita autosta pois. Minä useimmiten vien lapset aamulla päiväkotiin, ja se on aina yhtä iloinen yllätys huomata peruskiireessä, että kas, rattaita ei ole.
Haalarihässäkästä vieritän kyllä syyn miehen niskoille; oli mokoma vienyt väärän haalarin väärään naulakkoon. Ja haalarissa oli vain sukunimi (ettei kierrätysvaatetta pitävä lapsi loukkaannu :) ) Tarramonsterin tilaus on kyllä jo matkalla, joten kohta on nimikointiasiat viimmisen päälle hoidossa!
Poista