lauantai 24. maaliskuuta 2012

Toinen mahdollisuus

Suhteeni käsitöihin on tehnyt tähänastisen elämäni aikana täyden kierroksen. Lapsena mikään ei ollut mahtavampaa kuin askartelu, leikkely, liimailu, ompelu, sun muu näpertely. Neulomisen opin ennen kertotaulua ja hand made- joululahjat perheelle oli taattu. 
Ala-asteella jokin suhteessamme alkoi kuitenkin mättää. Valmiiksi annetut työt ja aiheet, rajalliset materiaalivalikoimat sekä mielestäni turhan tarkka nipotus (=ohjeitten noudattaminen) alkoivat vetää motivaatiota miinukselle. Ala-asteen käsityötuntien saldo on näin jälkikäteen mietittynä masentava. Vaaleanpuna-valkoiset lapaset, joita käyttäessä käden verenkierto heikkeni huolestuttavasti sekä ylisuurilla kalvosimilla varustettu kauluspaita kokoa xl. Siis kauluspaita, viidennellä luokalla. What ever was I thinking? 

Yläasteen ja valinnanmahdollisuuden koittaessa, karistin käsitöitten taakan murrosikäisen varmuudella harteiltani, ja kirmasin kohti kotitalousluokkaa. Muistaakseni tätä valintaa puolsivat a) paras kaverikin valitsi b) sai syödä kaksi kertaa saman koulupäivän aikana. Eli ihan heppoisin perustein en tulevaisuuttani suunnitellut.

             

            

Lukion jälkeen motivaationi opiskella yhtään mitään oli huolestuttavan alhainen. Melko äkkipikaisen päätöksen seurauksena löysin itseni kuitenkin taas käsitöitten ääreltä, tällä kertaa aikomuksenani opiskella siitä itselleni ammatti. Ihan näin ei käynyt, mutta tulipa asuttua kolme vuotta Ikaalisissa. Ja nyt tiedän, miten niisitään.

Ala-asteen käsityötunnilta on jostain syystä jäänyt päälimmäisenä mieleen puuvillalanka. Muistaakseni sillä ainakin pujoteltiin vohvelikankaaseen kuvioita. Muistan myös, että sitä oli paksuutensa ja monisäikeisyytensä vuoksi äärettömän rasittavaa pujottaa neulansilmään.  Värivalikoima oli laimeudessaan omaa luokkaansa; "mintunvihreää", haalean keltaista ja sellaista omituisen haaleaa oranssia, jota reteästi persikaksi kutsuttiin. Kai niitä lankoja muissakin väreissä sai, meidän tunneilla niitä ei kuitenkaan näkynyt. Tai mistä minä muistan, vaikka olisimme itse em. värejä varta vasten toivoneet, luokkakuvan perusteella niitä käytti yksi sun toinen. 


Ehkä ankein puuvillalankaan liittyvä muisto liittyy pitsin virkkaamiseen. Muistaakseni tarkoitus oli tehdä äitienpäivälahjaksi nimikirjaimin varustettu pyyhe, jota tämä pitsintekele sitten koristaisi. Malli oli kaikille sama, mitä lopputuloksista ei kyllä olisi arvannut. Työ kesti, kesti ja kesti. Opettaja armahti, ja antoi työn viikonloppuisin kotiin jatkettavaksi. Joillain onnekkailla häikäilemättömillä oppilailla oli käsistään näppärä äiti, ja maanantaisin he toivat näytille pitkän pätkän hohtavan valkoista, virheetöntä pitsiä, oman harmahtavan möykkynsä jatkeena. Opettaja otti työt vastaan ilmekään värähtämättä, lähinnä helpottuneen oloisena, kun työ edes tällä tavoin eteni. 

Puuvillalanka tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen ajankohtaiseksi, kun Novita pukkasi kevätmallistoonsa uutuuslangan hanko. Ja utelias kun olen, pakkohan sitä oli kokeilla. Hanko on 50% kierrätyspuuvillaa/ 50% akryylia, kierrätyksestä luonnollisesti pointsit Novitalle. Värikartta on melko suppea, mutta sitäkin harmonisempi; kuusi väriä, jotka kaikki sopivat saumattomasti yhteen toistensa kanssa. Itse otin kokeiluun beigeä, khakia, ruskeaa ja farkunsinistä. Näitten lisäksi löytyy myös perusmustaa ja -valkoista, ne jätin myöhempään. 

Etikettiä myöten ihastuttava hanko
                                     
Olen kokeillut hankoa nyt pipoon, johon se tuntuisi soveltuvan oikeinkin hyvin. Tein melko tiivistä käsialaa, koska en halunnut lopputuloksesta liian painavaa ja löysää, vaan napakkaa ja myös (jonkin verran) tuulenpitävää. Lapsille tein kevätmyssyt, välietapiksi matkalle villapiposta paljaaseen päähän. 
Hanko on miellyttävä neuloa, vaikkakin puuvillalle luonteenomaisesti joustamatonta. Tämän suhteen oli joustavampaan materiaaliin urautuneella alkuun opettelemista, jotta jälki pysyisi tasaisena. Neuloksesta tulee myös ihanan pehmeää, liekö akryylilla osansa asiaan. Käytön myötä selvinnee, kuinka nypyttömänä pinta pysyy; akryylilla on joskus siinäkin näppinsä pelissä.
Hanko on puuvillalangaksi melko paksua, mikä ainakin itselleni on aina plussaa. Suosituksena on nro:n 6 puikot, itsellä käytössä 5 ja 5,5.
Napit kaakkoon.
                                   
Puuvillalanka sai ansaitsemansa toisen mahdollisuuden. Onneksi annoin.


2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi kivalta tuo lanka. Tykkään myös noista murretuista sävyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja todella kiva neuloa - ei aiheuttanut mitään pahoja flash backeja menneiltä vuosilta :D Murretut sävyt toimii aina, värissä kuin värissä, näistä suosikki taitaa olla tuo khaki (=sellainen maastonvihreä).

      Poista

Tack!