torstai 17. toukokuuta 2012

Tunnustan!






 Blogihiljaisuuden katkaisee tällä kertaa Ripun antama tunnustus. Sen pitemmittä puheitta: Kiitos, Ripu, let's get started!


- Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
- Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi
- Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi
- Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta


1. En osaa meikata. Siis oikeasti meikata: varjostaa, häivyttää, peittää tahi korostaa, mitään kasvojen osaa. Kulmat nypin ja ripset taivutan, mutta puheet meikin pohjustamisesta ja liikkuvista luomista menevät samaan osastoon Puolan salibandyn maajoukkueen kanssa: kaippa ne olemassa on, mutta eivät juuri minun elämääni heilauta.
Arkisin en edes yritä, juhliin lähden ripsivärit luomilla ja naama kummallisen värisenä. Taitojen puuttuessa myös välinearsenaali on melkoisen vaatimaton, mikä luonnollisestikaan ei niitä taitoja paranna. Noidankehä on valmis. 


2. Voisin elää ilman televisioitua urheilua. Jos joku lapsistamme joskus pelaa NHL:ssa, lupaan tarkistaa asennettani.

3. Haluan, että kotonamme on aina siistiä ilman, että joudun siivoamaan. Tiedän varsin hyvin tämän olevan mahdottomuus, mikä ei kuitenkaan estä minua ahdistumasta sotkuisesta kodista kun kukaan ei ole siivonnut. 
Noidankehä nro. 2 on valmis.

4. Minusta on ihanaa istua valmiiseen pöytään syömään jonkuin muun tekemää ruokaa. Tällä hetkellä olen valmis laskemaan rimaa ja riemuitsemaan aamuisin valmiiksi keitetystä kahvista. 

5. Joissain asioissa saamattomuuteni hipoo naurettavuuden rajoja. Asian suhteen voiton vie epäilemättä kevät, jolloin talossamme oli samaan aikaan jouluvalot, pajunkissat ja serpentiinit. 

6. Puhetyylini muokkautuu automaattiseti keskustelukumppanini puhetyylin mukaan. Tätä ei tule ottaa vinoiluna; näin tapahtuu yleensä sellaisten ihmisten kanssa jonka seurassa viihdyn.

7. Inhoan tasapuolisesti hikoilua ja palelemista. 
Mieheni epäilemättä inhoaa valitustani asiasta.


Tunnustus on määrä laittaa eteenpäin, viidelletoista bloggaajalle. Niin moneen en näin ylättäen taivu; melko tuoreena bloggarina asianmukaiset kontaktit ovat vielä suht ohuet. Mutta mennään näillä:


Janna. Ruokahommat tarjoilee paitsi silmänruokaa ja kerrassaan kelpoja reseptejä, myös valveutunutta ja viihdyttävää tekstiä ruoasta noin ylipäätään. Paino sanoilla luomu ja puhdas, me like. 
Jannan toinen blogi, Kylillä, pohdiskelee onko Turusta mahdollista tykätä. Tätä voisin suositella muuttoa suunnitteleville. Tai ihan vaikka turisteille. 


Päivin Matkalla kotiin osuu ja uppoaa joka lukukerralla. Päivin kirjoitukset vanhasta talosta, lukemisesta, lapsista, arjesta, remontoimisesta, kaikesta; nautin. Lisämausteena toimii uganda :)


Pitkä ja toinen seuraamani ruokablogi, Kädenvääntöä. Ihania, ihania reseptejä, viehkoja kuvia ja ennen kaikkea ruokiin liittyvä tarinointia. Voin lukiessani kuvitella itseni Pitkän keittiönpöydän ääreen, teekuppi edessä kokkailuja seuraamaan.


Ania. Ania's korujen postausten kuvat ovat jotain uskomattoman upeaa. Herkkää ja kaunista, koruista puhumattakaan. 


Nanna ja kaikkien sisutusblogien ehdoton kuningatar, Ruusutapetilla. Ihanaa ja kadehdittavan rentoa, ei liian siloiteltua tai söpöä. Tänne tahtoisin kylään.

Noin. 

-Heidi

10 kommenttia:

  1. Ihanaa Heidi! Kun luki nuo tunnustukset ja faktat itsestäsi, oli ihana huomata, miten hyvin oikeasti tunnenkaan rakkaan ystäväni! <3

    Mimmu :)

    VastaaPoista
  2. Ei hitsit!! Kiitos ihanista sanoistasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset itsellesi, olet koukuttanut minut!

      Poista
  3. Oi, kiitos Heidi kauniista sanoista <3 Pitää kunnostautua blogin kanssa, joka on ollut hyvin hiljainen nyt muuton keskellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä, haluan myös uuteen keittiöönne mielikuva-teelle :D

      Poista
  4. Huips, vasta nyt ehdin tajuta :) Ihan hurjan paljon kiitoksia kauniista sanoistasi ja haasteesta, jonka joudun skippaamaan. Olen pahoillani, mutta en halua yhdenkään postaukseni aiheeksi minua itseäni.
    Sun pikkuisesi on niin syötävän suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No worries, ymmärrän täysin! Toivottavasti tätä kautta joku uusi lukija löytää ihanan blogisi :)

      Poista
  5. Hei, kiitos vielä tätäkin kautta! Olen otettu, ihan oikeasti. Mukavaa, että alituisesta märinästä huolimatta joku tykkää ja jaksaa käydä lukemassa. :) Koitan muistaa tarttua haasteeseen.

    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, toisen "märinöitä" ei näköjään osaa ajatella niin, että onpas ikävällä ihmisellä ikävä elämä. Päinvastoin, on ihana huomata, että jei, en olekaan ainoa väsynyt/ kiireinen/ saamaton/ päättämätön/ plus monta muuta. Tulee sellainen olo, että kyllä nää tästä.

      Poista

Tack!