Kotiimme on vuosien varrella kannettu yksi jos toinenkin vanha lipasto, pöytä, senkki ja kaappi. Vanhojen huonekalujen viehätys piilee ajan patinassa, kestävyydessä, kauneudessa, ekologisuudessa - ja lukittavissa ovissa. Neljän lapsen huushollissa lukottomat kaapit ja laatikot ovat vanhempien tyhmyyttä ja lapsille vapaata riistaa, joten niihin ei voi säilöä mitään vanhoja sanomalehtiä tai lapasia arvokkaampaa. (En minä oikeasti vanhoja sanomalehtiä varastoi, se oli vain esimerkki.)
Näin ollen olen ottanut (=ostanut) riemulla vastaan jokaisen kohdalle osuneen toimivilla lukoilla varustetun huonekalun, joille kaiken lisäksi on löytynyt oikeasti käyttöä. Ja voin sanoa, että säilytystilaa ei meillä edelleenkään ole liikaa. Miksiköhän muuten ennen vanhaan kaikkiin huonekaluihin laitettiin se lukko? Epärehellisiä piikoja vaiko varkaita varten? Niillä tuskin estettiin lapsia levittämästä äidin Glorioita ja kynttilävarastoja ympäri olohuonetta. Oli miten oli, me like. Joskus olen vasta huonekalun kotiuduttua tajunnut, että lukko onkin sökö. Tällöin otetaan käyttöön epäkäytännöllinen ja -esteettinen keino, joka pitää näppäräsormisemmankin ipanan loitolla äidin aarteista.
 |
| For adult only. |
Usein mööpelin kylkiäisenä olen saanut sekalaisen avainnipun ja myyjän kehoituksen 'kokeilla mikä noista sopii '. Ylijäämäavaimia lojuu siis nurkissa sopivasti, koska ainuttakaan en suostu pois heittämään. Jälleen kerran kouriintuntuva esimerkki, kuinka ennen kaikki oli niin paljon kauniimpaa; ei ole nykyabloysta näille kaunottarille kilpailijaksi. Ja koskapa ovat niin mahdottoman mukavia katsella, keräsin laatikoiden pohjalta kokoelman ja ripustin seinälle.
Luomukseni nähdessään kuusivuotias totesi, että 'tuo yksi on muuten meidän leikkimökin avain'. Noh, mökki on jo talviteloilla, joten avain luvattiin taidekäyttöön kevääseen asti.
Rattoisaa päivää teille,
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tack!