Aikansa kutakin

 

Kesän viimeiset.

Oi ihana kesä. Ihanaa kun olit, ihanaa kun menet. 

Ensi vuonna sitten uudestaan.

Noh, jatkuuhan tuo nyt vielä tovin, vaikka arki tässä huushollissa taas alkaakin. Koulutaipaleensa aloittaa perheestämme jo toinenkin lapsukainen. Nyt voisi kliseisesti todeta, että mihin tämä aika oikein menee? Vastahan minä saattelin esikoista eskariin ja odottelin kuopusta saapuvaksi maailmaan. Nyt tuo samainen kuopus heiluu sorkkarauta kädessä remontin keskellä ja pinnistää Miehen apulaisena nauloja irti lattiasta. 

Onneksi muuttomme osui juuri kesäloma aikaan. Saimme rauhassa asettua ja tutustua, järjestellä ja omaksua. Itselleni muutto tosin oli yllättävän kivuton, noin niin kuin paikkakunnan vaihdon suhteen. Eräs tuttava totesikin, että kotiin on hyvä tulla. Ja kotiinhan minä olen palannut, kahdeksantoista vuoden jälkeen. Välillä olen huomannut Mieheltä kysyä, että miltäs tämä kaikki nyt hänestä tuntuu, viihdytkö? Onko tämä nyt sellaista kun odotit? Kuulemma on. 

Vanhimmat lapset ovat jo saaneet pari sydänystävää, uusi koulu tsekattiin jo keväällä ja reitti keskustaan on opeteltu. Kirjastossa tytöt kävivät jo ihan kahdestaan ja totesivat että voi vitsi miten siistiä.

Paikallisia herkkuja nämäkin.

RemonttiMiehen ruokatauko.

Tänään oli itselläni viimeinen lomapäivä, sen kunniaksi vietimme kesän viimeisen virallisen piknikin. Ilta-auringon jo punertaessa istuimme omenapuun alla ja mietin, että kerrankin kesä on tuntunut tarpeeksi pitkältä. Vaikka muutto veikin koko kesäkuun ja remontti sitten siitä eteenpäin (hamaan ikuisuuteen), olemme kuitenkin ehtineet tehdä vaikka mitä. 

Ja kyllä, tänäkin vuonna minä odotan syksyä. Täällä meren äärellä helteetkin tuntuivat helpommilta kestää, mutta aikansa kutakin. 

Syksyä ilmassa ja puissa.

Orastavaa syksyä (saako näin vielä sanoa?) teille,

-Heidi

On ne ihania

Kukkuu, se olis taas äitienpäivähommia!

Aamulla herään portaiden narinaan, kihinään ja kuhinaan. Esikoinen retuuttaa vieressäni nukkuvaa Miestä hereille, 'nyt äkkiä ennen kuin äiti herää!!'. 

Kuusivuotias ottaa riskin, kiipeää hetkeksi kainaloon ja kuiskuttaa korvaan aamun ensimmäiset onnittelut. 

Keittiössä säpistään, kolistellaan, sähistään 'hiljaa nyt, ettei äiti herää!!' Tyytyväisenä käännän kylkeä ja jään odottamaan onnittelukulkuetta.

Kaikki neljä ovat loihtineet minulle kertakaikkisen liikuttavia lahjoja ja kortteja. Vielä pari vuotta sitten kaivoin sänkyyn kiikutetusta lahjakassista paperisilppua, langanpätkiä ja nitojan.

Tänä vuonna ehdotin jo etukäteen, josko perinteistä poiketen nauttisinkin aamiaisen keittiönpöydän ääressä. Aamukahvi sängyssä ja aamukahvi sängyssä ovat kaksi aivan eri asiaa.

  

Taas tuli todistettua, että toisen laittamana kaikki maistuu niin paljon paremmalta.

Linnankadun Mami ei petä.

 Tänä vuonna pidimme breikin myös äitienpäivän perinteisestä ravintolakeikasta. Katraamme kaksi nuorimmaista on tällä hetkellä sen verran hankalassa iässä, että ravintolaan on turha lähteä itseään kiusaamaan. Muista asiakkaista puhumattakaan. Näinpä nautimmekin jo lauantaina Mamissa pre äitienpäiväillallisen, ihan vain kahdestaan. Kun ilta alkaa rosesampanjalla ja päättyy puolukkaparfaitiin, ei se voi olla kuin onnistunut. Varsinkin, jos väliin mahtuu hanhenrintaa, karitsan paahtopaistia ja belugalinssejä.

Leppeää sunnuntaita kaikille,

-Heidi