tiistai 4. kesäkuuta 2013

Hyvin suunniteltu on puoliksi.. öö..?


Suvivirsi on laulettu, lapset arvosteltu ja kesälaitumille laskettu. Kesäloman alettua on ollut pakko kohdata todellisuus ja alkaa orientoitua maallisen omaisuutemme pakkaamisenn. Niin kauan, kun aamuisin jätin kotona vallitsevan tavarakaaoksen taakseni, ei muuttoa oikeasti ollut olemassa. Tai siis tietysti oli, mutta sitä ei tarvinnut ajatella. Iltaisin puolestaan olin niin uupunut (yeah right), että jaksoin vain sohvannurkasta käsin "suunnitella" pakkaamista. Kuluneen kuukauden aikana on kotonamme ollut vallalla mustalaisleiri meets kaatopaikka-henkinen tunnelma.


Verukkeeton nykyhetki ja aamusta iltaan jatkuva kotona hengailu ovat saaneet aikaan sen, että jo toistakymmentä pakattua laatikkoa odottaa uuteen osoitteeseen kantamista. Olen ylpeä itsestäni, koska pakkaamista edelsi tavaroiden karsiminen, siivoaminen ja omiin laatikoihinsa lajitteleminen. Voisi siis olettaa, että mitään turhaa ei mukanamme uuteen kotiin kulkeudu. (Siis voisi. Saas nähdä.)


Jännittävän muutosta tekee se, että ensi alkuun asetumme asumaan vain uuden kodin toiseen päähän. Käytössämme on siis 2h+k+kph. En edes uskottele, että siirtyminen 220 neliöstä näihin tiloihin sujuisi ongelmitta. Toisekseen em. asuintilat vapautuvat 30. kesäkuuta. Nykyisen kotimme tulee olla tyhjä 24. kesäkuuta. 
You can do the math.
Ja kun sanon jännittävä, tarkoitan stressaava. Lienee jonkinasteista itsepetosta, ettemme juurikaan ole murehtineet asiaa. Jos muuttomme on tähän asti aiheuttanut epäuskoista kauhistelua, tämän asian kertominen saa aikaan vain syvän hiljaisuuden. 


Mutta asioilla on tapana järjestyä. Kuluneen puolen vuoden aikana on tapahtunut niin monta mullistavaa, onnekasta ja toivottua asiaa, etten tuonkaan suhteen lähtisi maalaamaan piruja seinille. Meillä on ollut matkassa joko jumalaton tuuri tai rautainen organisointikyky. Veikkaan vahvasti tuota ensimmäistä.

-Heidi

2 kommenttia:

  1. Oh, no melkoista urakkaa teillä tiedossa, tsemppiä kovasti!! Loistavaa, ettette stressaa liikaa, kyllä kaikki sutviutuu kuitenkin jotenkin! Ainakin on kesä, spesiaali-ihanaa aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa Inka muuta. Kova on homma, mutta harva asia etenee pelkän stressin voimalla, emme siis tuhlaa energiaa moiseen :D

      Poista

Tack!