sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Työnjako


Voimia säästelemättä tartun urakkaan.

Remontin alkua odotellessamme olen pohdiskellut, että minkäslaista uutta kotia nyt olemmekaan itsellemme puuhaamassa.  Tämän hetkisessä kodissamme satsasimme Pihlgren ja Ritolan tapetteihin, jotka sopivat talon tyyliin kuin sormi napaan. Valkoiset katot, harmaat lattiat ja lukemattomat ikkunat mahdollistivat sen, että kerrankin oli pokkaa valita väriä seiniin. Edes olohuoneen tummansini tai lastenhuoneen punainen kukkakuosi eivät onnistuneet kutistamaan huoneita neliöitään pienemmiksi. Edelleen jaksan niitä ihastella ja olla valintoihin tyytyväinen.

Mutta mutta. Vaikka tämä nykyinen suunniteltiin ja laitettiin tismalleen oman maun mukaiseksi, olen pikku hiljaa alkanut kaivata jotain muuta. Ja kun nyt kerran on mahdollisuus muutokseen, ottakaamme siitä ilo irti. Mies totesi vain, että 'kato nyt sitten niistä sun lehdistäs mitä haluat, tiedän sitten mitä tehdä.' 
Onnistuneen remontin ehdoton edellytys onkin ennen kaikkea tasapuolinen ja reilu työnjako. 

Inspiraation lähteillä.
-Heidi

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille muuton keskelle!!
    Muuttamnen on toisaalta ihanaa ja toisaalta kamalaa. Kannattaa ajatella se uuden alkuna, minkä näköjään oletkin jo tehnyt;) Teillähän on oikein loistava työjärjestys, voi kun meilläkin mies olisi vaan toteuttaja (sillä on valitettavati liikaa omia mieleipiteitä..:) )
    Raotatko meillekin suunnitelmiasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan uutena mahdollisuutena tämä otetaan! Ja mieli (tai maku?) on tosiaan kummasti muuttunut vuosien varrella, joten mikäs tämän ihanampaa. Työjärjestys oli jo tässä edellisessä sama; mies tekee suuret linjat ja minä näperrän värien kanssa. Suunnitelmia raotan ilman muuta ja kuvia läväytän muutenkin tiskiin, kunhan päästään kunnolla mestoille!

      Poista
  2. Oi, noita remonttiriemuja! Päättäminen on vaikeaa, hintojen vertailu hermoja raastavaa ja aina tulee ziljoona yllätystä. Silti, onhan Se omalla tavallaan palkitsevaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kohteessa yllätykset on taattu; vanha talo ei ole vanha talo ilman niitä. Mutta kertaalleen ollaan jo tämä rumba katsottu läpi, tuskin tämä sen hullummaksi menee :)

      Poista
  3. Taas oli ilo lukea! Intoa ja jaksamista! Leena

    VastaaPoista

Tack!